Tunnelmia Salvadorin seuduilta

Viimeinen reilu viikko on kulunut Salvadorin lahistolla. Seurana on ollut kaverini Suski, joka saapui moikkaamaan New Yorkista. Oli uskomattoman kivaa nahda pitkasta aikaa. Naurettiin kippurassa, syotiin lounaiksi jatskia ja illallisiksi katuruokaa, esim. maissia, grillattavaa juustoa tai popcornia, lauleskeltiin, poltettiin nahkojamme hiekkarannoilla, istuttiin puussa odottamassa nousuveden laskua, tanssittiin samba-reggaen rytmeihin. Ja vaikka mita muuta.

Lahdin Serra Grande pikkukylalta yobussilla kohti Salvadoria, saapuen perille klo 5.30 seuraavana aamuna. Sain vahan torkuttuakin. Mutta perille paastessa olin sen verran horroksessa, etta iPod jai bussiin... En tieda unohdinko sen penkille vai nappasiko vieressa istunut mies sen mukaansa mun repun paalta. Jokatapauksessa musiikit meni, ja olin juuri edellisena paivana saanut valtavan maaran uutta hyvaa brassimusaa kaveriltani Serralla. Mutta niinkuin iska sanoi, kaatunutta maitoa on turha surra. Koitan saada vakuutuksesta jotain takaisin, ja hankkia taalta jonkun halvan uuden soittimen. Saavuttuani Salvadorissa hostellille, hostellin ystavallinen respan hoitaja auttoi soittelemalla bussiyhtioon, jne soittimen perassa. Ja onneksi Suski tosiaan saapui samana iltapaivana niin ei paassyt liikaa pyorimaan harmitus paassa.

Vietettiin viikonloppu Salvadorissa, jossa oli jo karnevaalivalmistelut hyvin kaynnissa. Kierreltiin kaupungin historiallista keskustaa Pelourinhoa, jossa oli aikanaan myos suuri orjakaupan keskus. Lisaksi kaytiin katsomassa paikkoja, joita usein capoeira-lauluissa mainitaan. Salvadoria sanotaan nimittain myos capoeiran paakaupugiksi. Yksi naista paikoista oli kirkko Igreja do Bonfim, jonka etuportille vuosien varrella ihmiset on sitoneet sadoittain varikkaita "toivomusnauhoja". Mekin kaytiin sitomassa nauhamme ja tekemassa kolme toivettamme. Samanlaiset nauhat sidottiin myos nilkkoihimme, joista niita ei saa katkaista, koska muuten toive ei kay toteen. Kaytiin myos kuuntelemassa perkussioryhma Olodumin keikka, joka oli aivan mahtava! Ja oli upeeta nahda tuo ruhma livena, silla olin kuunnellut heidan musiikkia jo Suomessa pitkaan. Tallaista musiikkia : http://www.youtube.com/watch?v

=fdg1UPT74Ts).

Sitten lahdettiin rauhoittumaan Boipeban paratiisisaarelle, jonne paastaksemme otettiin ensin taksi, sitten lautta, sitten bussi, sitten moottorivene. Oli hauskaa olla pitkasta aikaa veneessa! Saarella oli pitkia paratiisinomaisia samettisia hiekkarantoja, lamminta vetta (valilla jopa liian lamminta uimiseen!), palmuja. Ja sootti pieni kyla, trooppista metsaa. Tuolla saarella ei ollut lainkaan autoja. Ihmiset kayttavat kulkemiseen aaseja ja parin kylan valilla kulkee traktori, jolla on peravaunu istumineen. Nautittiin auringosta ja meren aalloista taas siina maarin, etta tuli iho poltettua. Yksi iltapaiva kulutettiin rannalla siihen, etta avattiin mun pikkuletit, siina oli kylla taas kova urakka! Ja hiuksia lahti jalleen tukoittain, nyt ne on paljon ohuemmat kuin ennen. Ei kuitenkaan onneksi mitaan kaljulaikkuja, ja kai ne siita paksuuntuu taas pikkuhiljaa :) Lisaksi selvisi, etta saarella asuu suomalainen nainen, joka sattui kuin sattuikin olemaan mun kaverin hyva kaveri! Pieni maailma! Meidan uusi suomalaistuttu kertoi, etta karnevaalit Boipebassa on vahan erilaiset kuin esim. Salvadorissa. Koska siella ei ole autoja, vetaa karnevaalikaiuttimii perassaan aasi. Ensimmaisena vuonna aasi oli kuollut karnevaalin jalkeen, silla saarelaiset oli kayttaneet samaa aasia paivat pitkat ja kaiuttimet pauhanneet aasin korvien juuressa...

Viimeisena Boipeban paivana mulla oli kipee ja kuumeinen olo, ja nielurisat turvoksissa. Mutta kun paastiin Salvadoriin sain haettua apteekista tehokkaan penisilliini-antibiootin, ja nyt on jo olo paljon parempi. Onni onnettomuudessa etta taalta saa antibiootteja ilman reseptia, ja etta suomalaiset kaverit saa nopeesti netista tarkistettua oikeen annostuksen. Eilen hain sitten loppukuurin satsin, ja sain apteekista alennusta laakkeista, uskomatonta! Farmaseutti vaan sanoi, etta kun geneerista laaketta ei ollut tarpeeksi, niin ei mun tarvi merkki-laakkeesta maksaa kun kerran on samaa tavaraa :) Ja nyt on jo olo huomattavasti parempi!

Kahtena iltana ollaan myos oltu katselemassa karnevaalimeinikia taalla. Taytyy kylla sanoa, etta ei ehka ihan sita mita olin odottanut. Valtavasti ihmisia. Ohi kulkee isoja rekkoja ja rumpuryhmia, joiden perassa voi kulkea tai seurata useampia ryhmia pysymalla paikallaan. Mutta tungos on kuintekin ehka hallitsevin piirre tahan asti. Ja saannollisin valiajoin ohi kulkee joukollinen kyparapaisia ja aseistettuja poliiseja. Lisaksi teiden varsilla on poliiseja korokkeillaan vahtimassa. Mutta hauskaa on ollut! Nahtiin samaisen Olodumin karnevaalikulkue seka kaytiin kuuntelemassa toisen tuntemani hyvan ja kuuluisan brassibandin Nacao Zumbin keikkaa.

Maanantaina jatketaan matkaa Recifeen, jossa mennaan viereisen vanhan kaupungin Olindan karnevaaleille. Ja majoitutaan teltassa yhden suomalaisen kaverini pihalla :) Lisaksi olisi tarkoitus nahda parin vuoden takaisia tuttuja, kun karnevaali on ohi. Karnevaali on nimittainusein loma-aikaa, ja monet matkustavat muualle karnevaalin ajaksi. Mita en yhtaan ihmettele nahtyani tata hardellia, jos taman kokoisi vuosi toisensa jalkeen.

Rio, Bahia

Lahes kolme viikkoa on nyt taalla Brasiliassa kulunut. Aika on mennyt nopeesti! Ensin vietettiin kaverini kanssa vajaa viikko Rio de Janeirossa. Sitten tultiin pohjoiseen pain Bahian osavaltioon, jossa ollaan nyt oltu melkeen 2 viikkoa Serran Granden kylassa. On ollut ihanaa olla Brasiliassa, silla kommunikointi portugaliksi on niin paljon helpompaa. Tuntuu ihanalta kun osaa edes jotnekinilmaista itseaan toisin kuin Chilessa jossa espanjan kanssa takkuaminen oli kylla raskasta.

Rio oli kaunis, elamaa ja hulinaa sykkiva suurkaupunki. Keskusta ja Lapan alue kaunista, vanhenpaa ja varikasta seutua. Jolle kontrastina Ipaneman ylaluokkainen asutusalue muoviaurinkovarjoista tayttyvan rannan vierella vaikutti varsin luonteettomalta. Ensin asuttiin kaverin kaverin talossa Santa Teresan kaupunginosassa. Se oli varikas ja kaunis. Kun ikkunan avasi, naki banaanipuita ja muuta ihanaa vihreaa. Lapassa on useana iltana viikossa isot katujuhlat, jotka on vahan niiin kuin suomalaiset festarit. Paitsi ettei tarvitse maksaa. Kadulla soittaa erilaisia samba, yms kokoonpanoja ja on kojuja mista saa ostettua ruokaa ja juomaa. Ja talla isolla kadulla kulkee noina iltoina/oina autojen sijaan iloinen ihmismassa.

Salvadoriin, Bahian paakaupunkiin en viela ole paassyt tutustumaan. Saavuttiin yolennolla ja nukuttiin lentokentan lattialla. Sitten seuraavana paivana lahdettiin etsimaan bussiasemaa ja tultiin suoraan 7 tunnin matka etelaan pain Ilheuksen kaupunkiin, josta suomalainen ystavani kavi meidat hakemassa autolla Serra Grandeen.

Serra Grande on pieni kyla rannalla. Ranta on vaaleaa, samettista hiekkaa, meri lammin ja toisella puolella mata atlantico eli paikallista metsaa. Taalla on paljon kaakaon viljelya, luonto ja ilmasto on samantyyppista kuin Ghanassakin. Muutamat paikalliset uudet kaverini etsivat Serran lahelta itselleen kaakaofarmia, silla kaakaon viljely suojelee samalla tata jokseenkin harvinaista metsatyyppia. Kaakao vaatii kasvaakseen ainakin nimittain varjoa, jota mata atlanticon korkeammat puut tarjoaa.

Viime lauantaita vietettiin toisten kaverien "tilalla", josta kasin tehtiin kavelyretki mata atlanticoon ja matkan varrella paastiin maistelemaan hedelmia suoraan puusta. Lisaksi maistettiin heidan pihalta tuoretta kaakaota. Kaakaossa on nimittain hedelmaliha seka siemenet. Siemenista tehdaan paahtamisen yms. jalkeen kaakaojauhetta. Mutta hedelmanakin kaakao on herkullinen!

Taalla Serralla ollaan paasty treenaamaan capoeiraa, mika on ollut ihanaa! Treeneja vetaa kaksi kokenttacapoeiristaa, joille capoeira on siis ammatti. Lisaksi valipaivina, jolloin ei oletreeneja, on rumputunti. Treenit siihen oikeastaan taisi ollakin paasyy, etta tanne Serralle tulin.

Paikallisissa talot on aika erilaisia kuin Suomessa (yllatysyllatys). Niissa on avoimia ikkunoita (siis ilman laseja) ja rakoja katon rajassa. Niinpa luonto on paljon lahempana. Taman takia torakoitakin on nakynyt muutamia, mutta yleensa en ole edes kiljunut (!). Hyttysia on myos paljon, iltaisin taytyy muistaa vuorata itsensa hyttyskarkotteella. Vaikka taalla hyttysenpuremiin ei liitykaan malariariskia, niin ei kutiavat paukamat silti kivoja ole. Eilen yksi pahus puri mua jalkapohjaan, valitsi sekin paikan :)

Paivat taalla maaseudun rauhassa on kylla saaneet aika taydellisen rentoutumisen tilaan. Aamulla juodaan kahvit parvekkeella merta katsellen. Sitten voi menna rannalle. Tai vain lueskella parvekkeen riippumatossa. Iltaisin on treenit, joiden jalkeen mennaan usein kylan keskusaukiolle Praçalle syomaan tapiocaa tai acarajea ja ehka ottamaan oluet.

Taalla jakaminen on iso osa kulttuuria, mita mun mielesta nakyy hyvin esim. siina, etta taalla ostetaan joukolla isompi pullo olutta joka jaetaan kaikkien kesken pieniin laseihin. Ja jos joku otaa ruokaa tai naposteltavaa siita tarjotaan kaikille. Ja jos joku laittaa ruokaa, kutsutaan spontaanisti kaikki tutut myos syomaan. Tykkaan kylla tasta kulttuurista!

Viineja, capoeiraa ja lahdon tunnelmia

Viime viikonloppu vietettiin siis Mendozassa, Argentiinan puolella. Lahdettiin suomalaisporukalla retkelle Chilen rajan ja Andien yli siis perjantaina kukonlaulun aikaan. Seitsaman tunnin bussimatka sujui kuitenkin paaasiassa nukkuen, Aconcagua jai paikallistamatta. Mendoza oli kaupunina oikein viihtyisa. Heti huomasi, etta kyseessa on paljon Santiagoa pienempi kaupunki. Mendoza oli jossain vaiheessa tuhoutunut pahasti aanjaristyksessa, jonka vuoksi uuteen asemakaavaan oli jatetty leveat tiet ja paljon puistikkoja seka aukioita.

Lauantaina otettiin bussi Maipon laaksoon tutkiskelemaan viinitiloja. Maiposta vuokrasimme pyorat ja kiersimme 4 eri viinitilaa maistellen 14 eri viinia! Muy bueno! Suosikiksi nousi aikaisemmin vahemmalle huomiolle jaanyt Malbec. Sunnuntaina pyorittiin kaupungilla Mendozassa. Yhdesta paa-aukion kulmasta bongattiin hyva jatskipaikka, jossa valikoimaa riitti (makuna mm. vanilja-cabernet sauvignon, en maistanut). Jatskia maisteltiin ja kierreltiin samaisen aukion artesaani-kojuja. Mendozassa kierrellessa huomasimme ainakin kaksi eroa Argentiinan ja Chilen valilla. Argentiinan puolella kaikki oli halvempaa. Ja Argentiinassa lahestulkoon kaikilla miehilla oli takatukka. Lieneeko sen yhden kuuluisan jalkapalloilijan peruja.

Maanantaina lahdin takaisin kohti Santiagoa. Matka oli pitka ja kuluttava. Talla kertaa bussissa vierahti noin 10 tuntia, jonka jalkeen viela vajaan tunnin metromatka. Bussissa vieressa istui iakkaampi amerikkalaisturistimies, joka olisi halunnut jutella kaikesta ummet ja lammet. Onneksi noin ensimmaisen tunnin jalkeen paasin nauttimaan omasta rauhasta ja musiikista. Paluumatka kesti paljon kauemmin, koska jouduimme jonottamaan Chilen raja-asemalle paasya. Lisaksi kaikkien matkustajien tavarat lapivalaisiin ja osa avattiinkin. Rajalla meidat matkustajat pistettiin bussista riveissa seisomaan ja odottamaan etta kaikki tavarat oli lapivalaistu. Huumekoira kavi nuuskimassa kasseja ja yksi turisti joukossamme kuvasi videota laukkujen loukossa liukastelevasta huumekoirasta ja rajavartiasta. Kukaan ei kuitenkaan sanonut siita mitaan, vaikka tunnelma muutoin olikin kuin lahtausjonossa :)

Tiistaina kavin viimeista paivaa sairaalalla. Otin kuvia ja nain saiaalan kaytavila juoksemassa kaksi kulkukoiraa. Keskiviikkona ja torstaina viela kunnostauduttiin suomalaisporukalla kaymaan kahdessa kivassa lounaspaikassa syomassa ja hyvilla jatskeilla!

Torstaina myos toinen capoeiraryhmista piti mulle laksiaisrodan. Lopuksi oli liikuttavaa kiitella treeneista ja yhteisista hetkista. Onneksi naan tata Santiagon perhettani viela tiistaina!

Perjantain aktiviteetteihin kuului trekkauspaikkojen metsastys ja suurella hautausmaalla kaynti. Trekkauspaikoistakin oli vaikeaa loytaa infoa (miten paasee, milloin ja miten pois?) Potentiaalisia olisivat Saltos de Apoquindo, jossa on mys vesiputoksia. Tai Pochoko-niminen kukkula. Mutta voi olla jaa valiin. Jos en jaksa selvitella miten niihin paasee. Ja jos hautausmaallakin meinaa suuntavaisto pettaa, niin en kylla lahde minnekkaan vuorille jos en loyda tietoa paikoista etukateen... Hautausmaa oli suuri ja mahtipontinen. Siella piti oleman mm. Salvador Allenden hauta ja diktatuurin aikana havinneidenmuistomerkki. Mutta en loytanyt, harmi. Hautausmaa oli siis valtava. Ja kun huomasin yhdessa vaiheessa suuntavaiston pettaneen, en enaa uskaltanut lahtea seikkailemaan ja etsiskelemaan. Paluumatkalla poikkesin Estacion Mapuchella, joka oli siis ennen juna-asema mutta nykyaan kulttuurikeskus. Kavin katsomassa nayttelyn taideterapiasta.

Lauantaina eli tanaan tuli treenien jalkeen todettua, etta jos treeneista lahdetaan uima-altaalle ja bikineja ei ole tullut mukaan, kay urheiluritsikat ja kaverilta lainatut minishortsit tarvittaessa uima-asusta. Ja lisaksi se, etta tyylikkaan rusketusrajan saa, jos jattaa urheiluritsikoiden lapun torrottamaan ulkopuolelle :) Haikeat oli tanaankin hetket, kun viimista kertaa nain toisen ryman tyyppeja. Kun ei ikina tieda milloin nakee seuraavaksi, ja tuleeko sita seuraavaa kertaa enaa.

Nyt istun taalla kampilla. Soin paikallista kesaruokaa "humitas" eli maissinlehteen kaarittya ja siina keitettya maissi-asiaa. Todella tayttavaa ruokaa. Ja maistelen vain chilessa kasvavista carmenere-rypaleista tehtya punaviinia. Lisaksi tietokoneen vieressa odotta perjantain kaupungilla vaeltelun tulos tai loyto: Nerudan vuonna 72 julkaistu runo-antologia.

Retkia ja kaupunkielamaa

Vasymys on viime paivina ollut paallimaisin tunne. Ja se johtuu vaan siita, etta melkeen joka ilta on venahtanyt myohaseen. Treeneissa ja kavereiden kanssa. Capoeiraryhmat taalla on tosiaan aivan super-mukavia, ihania tyyppeja. Jo pelkastaan niiden takia voisi tanne jaada pidemmaksikin aikaa :) Ja eilenkin oltiin illallisella taalla asuvan ex-fimsiccarin (se laakisopiskelijoiden kansainvalinen jarjesto) ja hanen miehensa luona. Maistuva illallinen ja hyvaa viinia venahti melkein pikkutunneille.


Viime viikonloppu vietettiin Viña del Marissa ja Valparaísossa. Viña oli vahan tylsa mutta Valparaíso hurmaava ja luonteikas. Varikaita taloja kukkuloilla. Rahtisatama. Puita ja kapeita portaita. Vinssihisseja kukkuloille. Kaytiin siella myos Pablo Nerudan talossa. Helppo kai sita on ollut olla runoilija jos on asunut sellasessa talossa sellasella paikalla, aivan huikeat nakoalat kaupunkiin ja merelle siis.


Syotiin reissun kallein mutta maukkain lounas pitkan kaavan mukaan ja juotiin pullollinen pienen tuotannon luomupunaviinia. Ravintola oli aika pieni, ja me melkeen ainoat asiakkaat. Niinpa itse kokki palveli meita, ja teki erikseen mulle kasvisruuan. Aina saannollisin valiajoin kokki kavi myos varmistamassa etta me varmasti pidetaan ruuasta. Oih, se oli ihana lounas!


Illalla lahdettiin muiden vaihtarien kanssa ulos. Istahdettiin yhteen baariin ja ei aikaakaan kun selvisi etta kyseessa oli paikallinen karaokebaari. Ja heti ekan biisin alkusoitto parahti soimaan panhuilun savelin, ahhh mika helvetin esikartano :)


Sunnuntaina suuntasimme rannalle laheiseen Reñaca-nimiseen kaupunkiin. Ranta oli kaunis ja vesi kirkasta. Mutta tuuli kylma ja Humboltin virran jaahdyttama vesi jaatavan kylmaa. Paluumatka alkoi hyvalla sykkeella ja jannityksella kun nama nuoret latinovaihtarit paatti jaada Makkariin syomaan, vaikka aikaa oli hadin tuskin tavaroiden hakemiseen hostellilta Víñasta. Siina kohdassa tui kyl melkeen tankin suomalaisen mitta tayteen lattariorganisointia. No, onneksi niita laumasieluja on taalla Santiagossa helppo valtella, ja voi hengailla vaikka kahden muun suomalaisen ja capoeira-tyyppien kanssa :)

Eilen otettiin teemaksi meille suositellut ruuat ja juomat. Etsittiin pieni empanada paikka, ja ne olikin oikeen herkullisia. Empanadat on siis tyypillista paikallista (pika)ruokaa. Taikinakuori ja sisalla jotain taytetta. Tyypillisimmillaan jauheliha-mossoa tai juustoa, herkullisimmillaan ricottaa, pinaattia ja saksanpahkinoita. Sitten otettiin iltapaivan istuskeluhetki paikallisessa kuppilassa, jossa juotiin valkoviinia mansikoilla, oli mahtavan makuista. Talo oli joskus aikanaan ollut jonkin vasemmistoryhmittyman lehden paino, ja sittemmin paatynyt ravintolakayttoon. Lopuksi mentiin puistoon syomaan spesiaali-jatskia. Saatavilla oli neljaa eri suklaan makua seka omia erikoisuuksia kuten vadelma-minttu, mango-vihrea tee, jne.

Eilen hankittiin myos liput viikonloppuretkelle. Lahdemme kahden muun suomalaisen kanssa Mendozaan Argentiinan puolelle huomen aamulla. Mendoza on kasittaakseni Argentiinan suurin viinialue. Suunnitelmana on lauantaina vuokrata pyorat ja kiertaa viinitiloja. Saali etten oikein pysty ostamaan mitaan kotiin tuotavaa viinia, kun on viela niin paljon matkaa edessa. Matkalla Mendozaan bussi kulkee andien halki, ja pitaisi kartan mukaan nahda myos Etela-Amerikan suurin vuori, Aconcagua. Mendozasta palailen tanne Santiagoon nailla nakymin maanantaina. Sitten on viela reilu viikka aikaa kiertaa muutama paikka Santiagossa, treenailla capoeiraa ja ajattelin myos tehda trekkailuretken lahiseudulle katselemaan upeita vuoristomaisemia. Taytyy vaan viela selvittaa miten noihin luonnonpuistoihin paasee julkisella liikenteella.

Mutta taalla Santiagossa ja Chilessa on kylla ihanaa! Tykkaan kaupungista tosi paljon. Viihtyisa ja helppo liikkua. Tosin Santiago on jkv kalliimpi kuin mita olin ajatellut. Mutta se on pieni murhe kun paikka on niin kiva :) Viime viikolla olin taalla myos kaymassa sattumalta eteen osuneessa Ihmisoikeusmuseossa. Suurin ja pysyva paanayttely kasitteli Chilen diktatuurin aikaa. Vallankumous tapahtui siis 1973 ja diktatuuri paattyi 1989. Nayttely oli todella koskettava. Siella oli mini-dokumnetteja ja haastatteluja vangituilta ja kidutetuilta henkiloilta. Seka ajan mediaa Chilesta ja maailmalta. Olipa yhdella seinalla myos suomalainen juliste ("Kymppi kesatyorahoista Chilen kansalle" :) Metrossa ihmisia katsellessa valilla tulee mieleen, etta mitahan namakin kaikki ihmiset ovat kokeneet ja omilta ikatovereilta tekisi mieli kysya, millaisia asioita muistavat... Mutta se on varmaan aika herkka aihe, joten en ole asiasta keskustellut kenenkaan paikallisen kanssa. Matkaoppaassa myos neuvotaan olemaan ottamatta asiaa puheeksi, sen mukaan ihmiset koittavat mieluummin nykyaan unohtaa ja sivuuttaa koko asian.

Elamaa Santiagossa

Melkeen viikon olen nyt oleillut taalla SUNtiagossa. Se voisi tosiaan olla kaupungin nimi Santiagon sijaan, silla joka paiva on paistanut aurinko eika kertaakaan satanut. Lampotila mnee 30 asteeseen asti. Mutta lampo ei ole samanlaista kosteaa pehmeytta kuin Ghanassa vaan enemman kuivaa niinkuin Suomessa. Taalla on valoisaa noin 22 asti, ja paivan kuumin hetki tuntuu olevan klo 16-18.

Talo, missa asun on saman tyylinen kuin siella Brasseissa silloin. Korkea ja moderni. Ja pihalla uima-allas. En ole sita tosin viela testaillut :) Selvisi myos etta se mun host Barbara onkin jo erikoistunut sisatautien erikoislaakari... hups, pieni sekaannus.

Sairaalla aloitin viime viikon keskiviikkona. Menin etsimaan laakaria ja sihteeria, joiden nimet olin saanut, siita sairaalasta jonka Barbara mulle naytti. Ontuvalla espanjallani selvisi kuitenkin etta kyseiset ihmiset ei tyoskentele siina sairaalassa. Ja mut ohjattiin toiseen sairaalaan parin korttelin paahan. Siella ystavalliset turvamiehet selvitteli mun kanssa etta mista nama ihmiset voisi loytaa. Ja selvisi ettei ne tyoskentele siinakaan sairaalassa. Mut lahetettiin takaisin sairaalaan 1. Josta edelleen vakuutettiin etta ne on sairaalassa 2. Palasin toistamiseen sairaalaan 2, josta mut lahetettiin kysymaan psykiatrian ensiavusta parin korttelin paasta. Siella vihdoin yksi sihteeri tunnisti nimet, soitti muutaman puhelun ja selvisi, etta tama laakari ja sihteeri tyoskentelee aivan toisella puolella kaupunkia olevassa sairaalassa. Huoh, se oli aikamoinen aamu ja seikkailu. Olen kuitenkin aika tyytyvainen siihen, etta onnistuin selvittamaan asian espanjaksi.

Iltapaivalla lahdin tahan sairaalaan 3, jonka nmi on Salvador yhden paikallisen vaihto-tyypin kanssa. Siella mut liitettiin viimeisen vuoden opiskelijoiden ryhmaan, joilla on parhaillaan psykiatrian kliininen kurssi kaynnissa. Nyt olen sitten ollut naiden kolmen chilelaisen pojan kanssa opiskellut psykiatriaa. Vaikka enemman se on tainnut olla espanjan opiskelua. Kukaan opettaja ei nimittain puhu englantia. Onneksi 2 ryhmalaisista puhuu hyvaa englantia ja auttavat mua mielellaan.

Viime viikon aikana olen kuljeskellut iltapaivisin kaupungilla itsekseni ja taalla vaihdossa olevien suomalaisten kanssa. Yhdessa ollaan retkeilty kaupungissa oleville kukkuloille, joilta oli upeat nakymat kaupungin ylle. Perjantaina vietimme kaikkien taalla olevien vaihtarien kanssa kansalliset ruuat ja juomat -juhlaa. Tehtiin laskiaspullia ja minttuviinaa ja tarjottiin salmiakkia. Yhteensa taalla on reilu 20 vaihtaria, joista me ollaan ainoat eurooppalaiset. Muuta on latinalaisesta Amerikasta, Meksikosta, Perusta, Boliviasta ja Brasiliasta. Brassien kanssa olen paassyt puhumaan portugalia, mika on ollut kivaa.

Ollaan myos vahan shoppailtu. Uudet sandaalit, shortsit ja mintun variset farkut. Lisaksi kaytiin prekolumbiaanisen taiteen museossa. Eilen tavattiin taalla asuva muutama vuosi sitten valmisunut suomalainen laakari, ja varmaan mennaan ensi viikolla heille syomaan.

Viime sunnuntaina oltiin jatskilla (jatskit on taalla maukkaita ja tosi isoja suomalaisiin palloihin ja pehmiksiin verrattuna) puistossa. Kun yhtakkia kuultiin berimbaun aani. Siella oli capoeira-tyyppeja hengaamassa ja aloittelemassa rodaa. Menin juttelemaan ja jain kattomaan rodaa. Tutustuin muutamaan tyyppiin ja nyt olen ollut edellispaivana treenaamassa paikallisen Cordao de Ouro -ryhman kanssa (meidan ryhma suomessa) ja Capoeira Angola ryhman kanssa eilen. Molemmissa oli kivoja tyyppeja ja iloinen ja rento ilmapiiri. Tanaan ja huomenna aion myos menna treenaamaan. Jalat on sairaan kipeet, tuntuu se Afrikassa vietetty tauko kylla kaikissa lihaksissa :) Mutta capoeiraa on ollutkin ikava, ihanaa paasta treenaamaan!

Ensi viikonloppuna lahdetaan kaikki vaihtarit Valpraisoon ja Viña del Mariin viikonloppuretkelle ja ensi viikolla on meille ilmeisesti jarjestetty retki jollekin laheiselle viinitilalle, mmmm. Niin, taalla on ruokakaupissa isot hyllyt viinia, ja maukkaat chilelaiset viinit maksaa 1,5-3 eur/pullo. Kelpaa maistella viineja :)

Aurinko laskee Andien taa...

... se varjaa horisontin punaisellaan.

Saavuin Chileen tanaan aamupaivalla. Lentomatka oli aavistuksen tuskainen, 14 tuntia paikallaan on vaan liikaa. Katsoin pari leffaa, kuuntelin musaa ja yritin nukkua. Mutta vaikka jalkatilaa olikin aika paljon, oli optimaalista asentoa vaikeeta loytaa ja niinpa nukkuminen oli sen mukaista. Kerran yolla havahduin ja katsoin ulos ikkunasta. Uskomaton tahtimeri loisti taivaalla. Tahtia oli niin paljon, olisin voinut luulla katsovani kaukoputkeen.

Perille paastya loysin oikean tiskin ja sain selvitettya mulle varatun taksin. Sujuvalla espanjalla... Lopuksi tuli viela kaiken kukkuraksi huudahdettua "medaasi", mika on kiitos twiksi (se Ghanassa puhuttu kieli). Vahva startti. Yllattavan paljon perus-turisti-puheesta kuitenkin pystyi ymmartamaan portugalin pohjalta. Paasin perille Chilen kotiin.

Ovella minua odotti Barbara, joka on jo muutama vuosi sitten valmistunut laakariksi. Barbaran asunto on noin 20 kerroksisen talon 14. kerroksessa. Pihalla on uima-allas ja talon edessa viihtyisan nakoinen ulko-alue. Asunnon parvekkeelta on upeat nakoalat kaupungin ylle. Katselin pilvetonta auringonlaskua andien ylle ja kaupungin valojen syttymista. Naytti upealta. Upeita vareja. Upeat vuoret. Upeat palmut ja kukkivat kadut.

Santiagosta ehdin saada ensisilmayksen jo tanaan taksimatkan aikana, seka kaydessamme sairaalalla Barbaran kanssa. Vaikuttaa kivalta paikalta. Vanhoja rakennuksia. Uusia rakennuksia. Palmuja. Vuoria. Puistoja ja viheralueita. Siistia. Metro. Kuulemma paljon kulttuuria (teatteria, musiikkia, nayttelyita). Tuli vahan eurooppalainen tunnelma. Joskin sitten kun katselee tarkemmin ja katselee ihmisia niin kylla kuitenkin on ihan selkea ero eurooppaan.

Vaikka kaupunki vaikuttaa kivuudessaan liian hyvalta, niin totta siita taitaa tehda se, etta englannilla taalla ei varmaan kovin hyvin parjaa. Kaikki alkavat automaattisesti kaupoissa ja muuallakin puhua espanjaa, vaikka selvasti nakee etten ole takalainen ja viimeistaan ilmeesta etten ymmarra kielta. Emantanikin englannintaidoista kertoo ehka se, etta koitan itse enemmin puhua hanelle espanjaa. Mika on tietty oppimisen kannalta mahtva juttu!

Etenkin nyt illalla kun Barbara lahti yovuoroon, koin onnistumisen hetkia kun sain leipaostokset tehtya muutamassa kaupassa espanjaksi ja juteltua toisten asiakkaiden kanssa niitanaita (nama pikkuletit tuntuu olevan ainakin tahan mennessa suosikkipuheenaihe :) Oli loistava fiilis kavella uusia katuja ja seutuja pitkin "kotiin" kassissa tuoretta leipaa ja sopivan kypsaa avokadoa illalliseksi. Ja asken viela paasin onnistumisen tunnelmiin, kun Barbara soitti tanne asunnon lankapuhelimeen, ja kavin ensimmaisen espanjankielisen puhelinkeskustelun. Paapiirteittain ymmarsin mista puhuttiin. Joitain yksityiskohtia jai viela hamaran peittoon (esim. se, mihin aikaan huomenna pitaisi lahtea sairaalalle ja herata :) Ja vastailin sujuvasti "si... , si.... , claro... claro que si".

Nyt illalla oli tarkoitus opiskella kielta, etta osaisin edes esitella iteani huomenna sujuvasti sairaalalla. No, kylla viela vahan ehtii!

Sairaalaelamaa

Vaihto suoritettiin taalla Kumasin Komfo Anokye opetussairaalassa/yliopistosairaalassa. Ensi alkuun erinaisten kommahdysten ja byrokratian takia paastiin aloittamaan sairaalatyo viikko ja 2 paivaa myohassa. Eipa se tosin paljon menoa haitannut, vietettiin vain vapa-aikaa siihen asti.

Meidan piti olla infektiotautien osastolla. Mutta tanne paastyamme selvisi, ettei taalla ole erikseen infektiotauteja, sydantauteja, munuaistauteja, jne. vaan kaikki potilaat ovat sekaisin osastoilla. Potilaita hoitaa laakaritiimit, jonka maaraytyy sen mukaan mina paivana potilas on tullut paivystyksen kautta osastolle. Sairaala on iso. Nama sisatautiosastot olivat D-blokissa. Osastolla potilaat makasivat sangyissa vieri vieressa. Jos sankyja ei ollut tarpeeksi osa oli lattialla patjoilla. Sankyjen ymparilla ei ollut verhoja, seinista puhumattakaan.

Seurattiin muutaman paivan ajan yhta laakaria A-tiimista, mutta sitten paadyimme siihen, etta saamme tutkimusta varten potilasaineistoa paremmin kasaan toimimalla itsenaisesti. Siispa kiertelimme osastoja ja tutkimme potilaspapereita. Jokaisen kuumeisen potilaan kohdalla kerattiin tiedot, ja saatiin kasaan lopulta yli 40 potilastapausta syventavia opintoja varten!

Sairaalassa vastaan tuli monenlaisia kohtaloita. 13-vuotias poika, jolla krooninen skistosomiaasi (likaisesta vedesta saatava alkuelaintauti) on kehittanyt munuaistulehduksen, joka 3 kk hoidotta jatkuttuaan johti munuaisten vajaatoimintaan. Ja dialyysihoitoja ei taalla ole saatavilla. Saati siirtomunuaisleikkausta. Jollei ole tarpeeksi rahaa...

Tuntui jotenkin etta potilaista valittaminen ei ollut samanlaista kuin mihin on muualla tottunut. Ehka kuolema vaan on taalla niin paljon arkipaivaisempaa. Ensinnakin potilaskansioissa luki 'ei potilaille'. Kierrolla keskusteltiin akateemisista yksiyiskohdista potilaiden vierella sen sijaan, etta pohdittaisiin miten potilasta voiaan auttaa..