Nain talven keskella erityisesti taalla kaakkois-Brasiliassa (Nordeste) vietetaan Sao Joao -juhlaa. Siihen kuuluu maalaismeininki ruutupaitoineen ja heinahattuineen, maissi-pohjaiset ruuat ja forro. Forro on pohjoiselle tyypillinen musiikkityyli, jossa perinteisesti soittimina on haitari, triangeli ja rumpu (ja laulaja), on hauskan kuuloista ja hauska tanssia. Ensimmaiset Festa Juninhakset oli oman perheen kanssa, kun mentiin viime perjantaina heidan "mokille" Almeia-nimiseen kaupunkiin. Mokit on taalla varsin moderneja taloja ja enemmankin lomakylia. Lomakylan juhlatila oli varattu talle juhlalle. Paikalla oli perheen tuttuja kirkosta. Ohjelmaan kuului tanssia, syomista ja juttelua. Seuraava paiva vietettiin viela mokilla ja illalla palattiin takaisin Recifeen. Illalla lahdin toisen vaihtarin kanssa Sitio de transitu -nimiseen paikkaan, jossa oli juhannusohjelmaa enemman festarityyliin. Ja paljon ihmisia. Siis paljon. Katselimme esityksia (paljon tanssiryhmia, jotka esitti perinteisia tansseja ja oli pukeutuneet varikkaisiin vaatteisiin), kavimme kuuntelemassa 3 eri forro-bandia ja maistelin graviola-maito-jaa-cachaça-drinkkia. Kolmas Sao Joao oli se "virallinen" (siis varsinaisena Sao Joao juhlapaivana), jonka vietin kaverini Tiagon perheen "mokilla". Talo/lomakyla oli talla kertaa Gravata nimisessa kaupungissa. Lahella Caruarua, jota pidetaan forron ja Sao Joaon paakaupunkina. Itse kaupunki oli taynna ihmisia - juhlan vuoksi. Kuulemma kaupungin populaatio viisinkertaistuu juahnnuksen aikaan. Ja liikenne oli sen mukaista :) Mokilla oli siis kaverini extended family, yhteensa meita oli 14. Juhannus oli samalla mulle intensiivinen portugalin kurssi, koska perhe oli sita mielta etta mun oppimisen kannalta on parempi jos puhutaan vain portugalia. Mutta se on vaan kivaa - mahdotontahan sita on muuten oppia. Ja kun heillakin riitti karsivallisyys selittaa hitaasti ja kuunnella mun sonkottelya, niin mikas siina :) Kuunneltiin paljon musiikkia (perheen aiti on suuri brasilialaisen musiikin ystava), syotiin hyvin ja juteltiin (kuulin paljon Sao Joao perinteista, yhteiskunnasta, sairaanhoidosta, kulttuurista ja tietenkin musiikista). Kaytiin myos toisen kaverin Erican isoaidin mokilla, joka oli ihan lahella. Ja itse juhannusilta vietettiin lomakylan juhlatilalla, missa oli bandi soittamassa - forroa tietenkin.
Seuraavana paivana oli haikeat tunnelmat osa 1, kun oli aika hyvastella naiden kavereiden perheet. Paluumatkalla Gravatasta tehtiin viela Tiagon kanssa spesiaaliretki Olindaan tapaamaan keramiikkataiteilijaa. Taiteilija (myoskin nimeltaan Tiago) asuu Olindassa, lahella favela-alueita, missa han opettaa paivisin lapsille keramiikkaa. Talo oli maaginen. Pihalla puiden keskella paljon erilaisia saviveistoksia. Ja maen paalla vaatimaton talo (katto aaltopellista, terassin seinat pressusta) ja taiteilija tyotilat. kyseessa on Brasiliassa ja ilmeisesti muuallakin tunnettu taiteilija, joka aikanaan oli mukana Tropicalismo-liikkeessa ja edelleen brasilialaisten musiikkilegendojen Caetano Veloson ja Maria Bethanian ystava. Tiago puolestaan tuntee taiteilijan, koska on hanen keramiikkaoppilaansa. Talo oli taynna levyja, kirjoja, keramiikkaa, maalauksia. Talon ymparilla oli paljon puita - mango, caju (eli cashew), jne - ja puissa apinoita. Taiteilija elaa kuitenkin kuulemma varsin askeettisesti - yrittaa kayttaa luonnon antimia mahdollisimman paljon ja harvoin kuulemma varsinaisesti ostaa mitaan. Tata ajatusmaailmaa hanen toissaan symboloi caju. Puu nimittain tuottaa pahkinan, hedelman ja lehdista/kuoresta saa tehtya lankaa, ja siten puusta saa kaiken tarpeellisen.
Sunnuntaina vietin omatoimipaivan. Aamulla kavelin laheiseen ostoskeskukseen ostamaan lisaa puheaikaa. Mukaan tarttui myos farkut :) Iltapaivalla lahdin bussilla keskustaan livraria Culturaan. Se on suuri kirjakauppa, jossa on myos levyja, DVD:ita, kahvila, jne. Ostin monta levya (taalla uudetkin levyt on suhteellisen edullisia), ja menen viela varmaan tanaan sinne hankkimaan lisaa brasilialaista musiikkia. Sita kun on Suomesta niin kovin hankalaa loytaa. Kirjakaupasta otin taksin Cinema da Fundaçaoon. Se on "vaihtoehtoisia" elokuvia ja dokumentteja esittava leffateatteri, jossa on myos kiva kahvila. Kuulin siita toiselta vaihtarilta, ja oli mukava kayda katsastamassa. join kahvit ja menin katsomaan dokumenttia brasilialaisesta musiikista "Palavras (en)cantada". Se oli tosi hyva - vaikka en kaikkea ymmartanytkaan. Taytyy kotona koittaa katsoa jos se loytyisi jostain vuokraamosta, ja katsoa uudelleen tekstien kanssa. Dokkarissa kerrottiin siis "uudesta" brassimusiikista (musica brasileiro popular, mbp). Sen jalkeen tulin suosiolla taksilla taas kotiin. Mutta bussisysteemi on taalla aika toimiva - tosin kuulemma aikataulut saattavat pettaa. Ja bussiyhteydet saa hyvin katsottua nettisivulta, joka lahtopaikan ja maaranpaan maarittamisen jalkeen antaa ohjeet, minne pitaa kavella, mista hypata bussiin ja milloin pois. Katevaa!
Eilen illalla tehtiin mun perheen aidin ja Marcelan kanssa brigaderoja, eli suklaakonvehteja. Kirjoitin reseptin ylos, ja teen niita teille sitten kun tuun kotiin :)
Eilen ja tanaan aamulla oli haikeat hetket osa 2, kun oli aika sanoa heipat kolmelle parhaalle brassikaverille Tiagolle, Ericalle ja Rayssalle. He lahtivat reissaamaan Eurooppaan ennen omia vaihtojaan heinakuussa. Oli tuskallista. Etenkin viimeinen puhelu lentokentalta, jolloin olin sairaalalla ja koitin pidatella suurempia itkunpurskahduksia. Mutta onneksi maailma on pieni. Ja lupasin tulla tanne takaisin - kuulemma on 3 kotia, jonne tulla :) ja he lupasivat kaikki tulla kaymaan Suomessa. Rayssa jo ehka tana kesana, kun on Saksassa vaihdossa. Maailman pienuuden todisti se, etta maanantaina sairaalalla tormasin ranskalaiseen tuttuun. Ranskan entinen NORE (eli tutkimusvaihtovirkailija) on taalla myos vaihdossa entisen NEOn (vaihtovirkailija) kanssa (tosin vasta aloittamassa). Aiemmin olin tavannut heita kokouksissa Englannissa ja Ranskassa. Oli jannittava, deja vu:n kaltainen kokemus, kun tormattiin.
Tanaan menen varmaan viela kaupungille, huomenna jos saa suosii, Olindaa ja viikonloppuna perheen kanssa kenties rannalle Porto de Galinakseen. Ja ensi viikolle suunnittelin retkea Nataliin. Mulla on siella pari brassikaveria - ja ennen kaikkea siella on Cordao de ouro -mestre ryhmineen. Jos vihdoin paasisi vaikka treenaamaan capoeiraakin.
torstai 25. kesäkuuta 2009
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Jalkapalloa ja nahtavyyksia
Viikko sitten oltiin katsomassa jalkapalloa. Brasilian maajoukkue pelasi Paraguaita vastaan. Tunnelma oli uskomaton. Stadioni taynna keltaista massaa. Kadet viuhtoi ja huudot raikui. Peli alkoi mahtavalla ilotuksella, ja ennen sita oli soittamassa kuuluisa paikallinen mangue beat -bandi. Ja Brasilia tietenkin voitti, 2-1.
Yhtena iltapaivana olin "pikkusiskon" kaverin kanssa keskustassa kiertelemassa. Oli hauskaa - siita huolimatta etta hanen englannin taidot oli vahan rajalliset, ja mun portugalin taidot viela vahaisemmat. Mutta selittamalla ja heiluttamalla kasia paasee yllatavan pitkalle. Tosin vahan turhautti se, etta mitaan jarkevia ajatuksia en oikein osannut pukea portugaliksi. Maisteltiin hedelmia katukojuista, ihmeteltiin joen varressa myytavia avaariokaloja (hyllyt taynnamuovipusseja jalasipurkkeja). Kierreltiin keskustaa ja kaytiin kauppahallissa. Siellakin voisi viettaa tuntikausia vaellellen, valokuvaillen ja katsellen ymparille.
Perjantaina oli taalla ystavanpaiva, ja vietettiin sita kaverien kanssa leffassa, ja juhlien myohemmin live-musiikin tahtiin. Ja aamutunneilla kotiin tulo taas rokotti seuraavan paivan voimia. Lauantaina retkeiltiin perheen kanssa Caruaru-nimiseen kaupunkiin. Siella kaytiin markkinoilla ja "savitaide-kylassa", joka kyllakin oli enemmankin forro-festivaali, jonka vieraista suurin osa oli humaltuneita keski-ikaisia. Sunnuntaina kaytiin taas vanhassa kaupungissa haistelemassa tunnelmaa, ja katselemassa vanhoja taloja.
Tanaan olin lisaksi taas Olindassa retkeilemassa. Lahdin sairaalalta bussilla, ja hyvin paasin perille ilman eksymisia. Vandrailin ympariinsa, otin kuvia ja kavin ostamassa ihania koruja sootilta tadilta. Tati teki itse helmia, rannekoruja, korviksia, jne. luonnonmateriaaleista: puusta, siemenista, simpukoista, etc. Jutustelin tadin kanssa (jee, portugaliksi!!) ja han teki mulle viela spesiaalikorvikset kauniista kumipuun siemenista. Rannekoru ja 2 korvikset 3,5 eurolla (olisi olleet viela halvemmat mutta ajattelin kannattaa tadin osaamista ja kasityotaitoa). Onnistuin tanaan juttelemaan myos kahdelle taksikuskille portugaliksi. Nama pienet onnistumiset saa mut aina hyvin iloiseksi :)
Sairaalassa vaihdoin talla viikolla osastoa. Siirryin infektiotautien teholle. Ja yhtena iltapaivana olin taas seuraamassa paivystysta/vastaanottoja. Kuppaa ja hivia. Tehollakin lahes kaikki potilaat ovat hiv+. (sen vuoksi en paase valitettavasti harjoittelemaan valtimoverinaytteen ottamista...)
Ja kavin paivystyksessa potilaita odotellessa mielenkiintoisen keskustelun yhden opettavan infektiolaakarin kanssa terveysjarjestelmista, laakkeista, ja siita miten Brasilia on valtavan vastakohtainen maa. Kuulemma terveys ja terveyspalvelutkin on hyvin paljon jakautuneet. Ne, joilla on varaa kayvat vakuutuksen turvin yksityisessa sairaalassa. Mutta ne, joilla ei ole, tulevat julkiseen sairaalaan. Siella hoitomahdollisuudet ovat kuulemma yleensa rajalliset. Laakkeita ei aina ole saatavilla, ja laakarit kayvat itse ostamassa osaston potilaille laakkeita apteekista. Tutkimus- ja leikkausmahdollisuudetkin ovat rajalliset. Mutta henkilokunta on hyvin ammattitaitoista ja motivoitunutta. Suurin osa laakareista tekee kuulemma 60 -70 tuntisia viikkoja. Toinen jannittava asia, mihin satuin kiinnittamaan huomiota, etta nailla osastoilla melkein kaikki potilaat on miehia (95 %). Laakarit spekuloivat etta voisi liittya siihen, etta infektiotaudit liittyvat usein tiettyihin ammatteihin, joissa on enemman miehia. Oli myos mielenkiintoista kuulla paikallisen suusta kommentti "jos taalla sattuu syntymaan koyhaan ymparistoon, on mahdollisuudet usein pienet".
Yhtena iltapaivana olin "pikkusiskon" kaverin kanssa keskustassa kiertelemassa. Oli hauskaa - siita huolimatta etta hanen englannin taidot oli vahan rajalliset, ja mun portugalin taidot viela vahaisemmat. Mutta selittamalla ja heiluttamalla kasia paasee yllatavan pitkalle. Tosin vahan turhautti se, etta mitaan jarkevia ajatuksia en oikein osannut pukea portugaliksi. Maisteltiin hedelmia katukojuista, ihmeteltiin joen varressa myytavia avaariokaloja (hyllyt taynnamuovipusseja jalasipurkkeja). Kierreltiin keskustaa ja kaytiin kauppahallissa. Siellakin voisi viettaa tuntikausia vaellellen, valokuvaillen ja katsellen ymparille.
Perjantaina oli taalla ystavanpaiva, ja vietettiin sita kaverien kanssa leffassa, ja juhlien myohemmin live-musiikin tahtiin. Ja aamutunneilla kotiin tulo taas rokotti seuraavan paivan voimia. Lauantaina retkeiltiin perheen kanssa Caruaru-nimiseen kaupunkiin. Siella kaytiin markkinoilla ja "savitaide-kylassa", joka kyllakin oli enemmankin forro-festivaali, jonka vieraista suurin osa oli humaltuneita keski-ikaisia. Sunnuntaina kaytiin taas vanhassa kaupungissa haistelemassa tunnelmaa, ja katselemassa vanhoja taloja.
Tanaan olin lisaksi taas Olindassa retkeilemassa. Lahdin sairaalalta bussilla, ja hyvin paasin perille ilman eksymisia. Vandrailin ympariinsa, otin kuvia ja kavin ostamassa ihania koruja sootilta tadilta. Tati teki itse helmia, rannekoruja, korviksia, jne. luonnonmateriaaleista: puusta, siemenista, simpukoista, etc. Jutustelin tadin kanssa (jee, portugaliksi!!) ja han teki mulle viela spesiaalikorvikset kauniista kumipuun siemenista. Rannekoru ja 2 korvikset 3,5 eurolla (olisi olleet viela halvemmat mutta ajattelin kannattaa tadin osaamista ja kasityotaitoa). Onnistuin tanaan juttelemaan myos kahdelle taksikuskille portugaliksi. Nama pienet onnistumiset saa mut aina hyvin iloiseksi :)
Sairaalassa vaihdoin talla viikolla osastoa. Siirryin infektiotautien teholle. Ja yhtena iltapaivana olin taas seuraamassa paivystysta/vastaanottoja. Kuppaa ja hivia. Tehollakin lahes kaikki potilaat ovat hiv+. (sen vuoksi en paase valitettavasti harjoittelemaan valtimoverinaytteen ottamista...)
Ja kavin paivystyksessa potilaita odotellessa mielenkiintoisen keskustelun yhden opettavan infektiolaakarin kanssa terveysjarjestelmista, laakkeista, ja siita miten Brasilia on valtavan vastakohtainen maa. Kuulemma terveys ja terveyspalvelutkin on hyvin paljon jakautuneet. Ne, joilla on varaa kayvat vakuutuksen turvin yksityisessa sairaalassa. Mutta ne, joilla ei ole, tulevat julkiseen sairaalaan. Siella hoitomahdollisuudet ovat kuulemma yleensa rajalliset. Laakkeita ei aina ole saatavilla, ja laakarit kayvat itse ostamassa osaston potilaille laakkeita apteekista. Tutkimus- ja leikkausmahdollisuudetkin ovat rajalliset. Mutta henkilokunta on hyvin ammattitaitoista ja motivoitunutta. Suurin osa laakareista tekee kuulemma 60 -70 tuntisia viikkoja. Toinen jannittava asia, mihin satuin kiinnittamaan huomiota, etta nailla osastoilla melkein kaikki potilaat on miehia (95 %). Laakarit spekuloivat etta voisi liittya siihen, etta infektiotaudit liittyvat usein tiettyihin ammatteihin, joissa on enemman miehia. Oli myos mielenkiintoista kuulla paikallisen suusta kommentti "jos taalla sattuu syntymaan koyhaan ymparistoon, on mahdollisuudet usein pienet".
tiistai 9. kesäkuuta 2009
"Que sapatos feios!" (= Onpa rumat kengat!)
Perjantaina tulee puolet reissusta tayteen. Ja edellinen viikko taas vierahti nopeammin kuin ehdin ajatellakaan. Oli paljon ohjelmaa ja tekemista, ja varsinainen harjoittelukin alkoi. Alkaa olla jo sellainen olo, etta tama kaikki taalla on jo ihan arkea ja normaalia.
Itsenaisyyden kaipuussa lahdin viikonloppuretkelle laheiseen kaupunkiin Joao Pessoaan. Menin bussilla, ja yovyin pousadassa (hostelli) rannan lahella. Kaupunki oli aika turistinen, turvallinen, rauhallinen, ja ehka sen vuoksi vahan unelias. Mutta oli mukavaa kavellella vapaasti rannan tuntumassa, ottaa aurinkoa ja istua katselemassa aaltoja ja auringonlaskua. Ranta oli tosiaan lahes taynna hotelleja ja hostelleja, mutta kortteli rannasta pois pain oli puoliksi hajonneita taloja ja kodittomia niiden edustoilla nukkumassa. Koska taalla ei nyt ole turistisesonki, oli kaupunki aika tyhja, ja se teki siita vahan gloomymman ja kiinnostavamman. Suurinta antia oli varmaan se, etta pystyin rannalla keskustelemaan portugaliksi jossain maarin, bussimatka ja maisemat matkan varrella seka kauppahalli ihanan varikkaine hedelma- ja vihannestiskeineen.
Viikolla vietin myos yhden iltapaivan ja illan Olindassa. Olinda on ihan tassa Recifen vieressa olieva kaupunki. Sen vanha kolonialismin aikainen keskusta on todella kaunis. Vanhoja taloja, jotka on monen varisia. Ja kapeita kujia. Kirkkoja toinen toisensa peraan (ilmeisesti kirkot oli strategisesti tarkeita, silla niiden valilla kulki maanalainen tunneli, jota pitkin paasi kirkosta toiseen). Kierreltiin ympari keskustaa, ostin puiset korvikset ja otin paljon kuvia. Kaytiin nopeasti seuraamassa maracatu harjoituksia. Ja mentiin illalliselle rantaravintolaan. Oli kiva ilta ja iltapaiva kaikenkaikkiaan!
Seuraavanaksi illaksi sain kutsun yhden kaverin kotiin illalliselle. Koko perhe oli lasna, mukaanlukien isoaidin, tadin ja naapurin. Ruuan jalkeen istuttiin terassilla, ja ammattilaulajanakin toiminut tati lauloi ja soitti kitaraa. Iltahetki oli kaunis, ja tunnelma mukava ja kotoisa. Puolen yon aikoihin sitten palasin kotiin nukkumaan viela muutaman tunnin.
Perjantai-iltana vietettiin kanadalaisen vaihtarin laksiaisia paikallisella klubilla. Oli hauska ilta, ja opin, etta caipirinhan voi yhta hyvin ottaa kiivi- tai mansikkasoseella (pahan sitruunan sijaan :)
Harjoittelu on myos ollut antoisaa. Potilaat ja tapaukset on todella erilaisia kuin mita olen Suomessa nahnyt. Sairaala on julkinen sairaala ja yliopistosairaala myoskin. Suurin osa potilaista on siis koyhia ja resursseja ei ilmeisesti ole valtavasti. Kaupungin toisen yliopiston laaketieteellinen tdk sijaisee myos sairaala-alueella. Kyseessa on siis suuri 1-kerroksinen kompleksi, jonka keskella on puistikko ja kaytava, jossa potilaat voivat istuskella.
Infektiotautien osastolla on 10-15 potilasta, ja vaikka kyse on yliopistosairaalasta potilaat ovat osastolla viikkoja ja kuukausiakin. Suurimmalla osalla potilaista on AIDS. Kahdella aktiivinen keuhkotuberkuloosi. Kahdella leptospiroosi (nyt on kuulemma lepto-sesonki) ja yhdella iholeishmenioosi. Lisaksi osastolla on hoidossa vesikauhusta selvinnyt poika. Tama on siis toinen potilas maailmassa, joka on selvinyt rabies-infektiosta. Aika siistia. Ylilaakari sanoi valmistelevansa mulle materiaalia, jota voin tuoda kotiin ja vieda infektioille. Potilastiedot on tietokoneen sijasta paperilla, ja ne kirjoitetaan kasin. Erikoistuvilla meneekin paljon aikaa kirjoittamiseen ja papereiden kanssa askarteluun/napertelyyn. Kasidesia en ole viela nahnyt muiden kayttavan, mutta kadet toki pestaan. Eristyshuoneet (tubi-potilaille) on varsin erilaisia kun kotosalla. Mutta laakarit on varsin ammattitaitoisia, ja opetus on eri luokkaa kuin kotona. Taalla osastonlaakari tulee kadesta pitaen nayttamaan, mista palpoidaan ja kuunnellaan. Potilas-laakari -suhde on erilainen. Potilaita halataan ja kuunnellaan eri tavalla kuin kotona. Toisaalta myos potilaat puhuvat laakareille eri tavalla. Sain kuulla eraalta AIDSia ja tuberkuloosia sairastavalta 25-vuotiaalta (ilmeisesti entiselta prostituoidulta) etta mulla on rumat kengat. Mutta seuraavana paivana uudet sandaalit saivat talta potilaalta kehuja :) Paivystysvastaanotolla aikaa per potilas oli muutaman minuutin verran, ja heti kun ovea raotettiin, niin sisaan oli tunkemassa 5 uutta potilasta laakaria huudellen. On ollut shokeeraavaa nahda osastolla aivan terminaalivaiheessa oleva kolmikymppinen AIDS-potilas, joka nayttaa hengittavalta luurangolta. Kovin montaa paivaa ei varmaan hanella ole jaljella... Lisaksi olen tuntenut enemman suurentuneita maksoja, pernoja ja imusolmukkeita kuin mita koko kevaan aikana.
Sairaalallakin laakarit on todella ystavallisia. Ja kun mainitsin, etta toivon oppivani portugalia, niin mulle puhutaan siis vain sita. Yleensa tosin hitaammin silloin kun erityisesti selitetaan jotain. Mutta olen usein iltapaivalla tosi vasynyt, silla taysilla keskittyminen joka sanaan on rankkaa. Uskon kylla etta taidot on jonkin verran karttuneet, ja ymmarran enemman. Laaketieteellinen portugali on helpompaa kuin mita voisi kuvitella, silla sanat on loppujen lopuksi saman kaltaisia kuin latinassa (ja englannissa seka ranskassa). Kirjoittaminenkin sujuu, ainakin jollain tavalla, silla on edes jkv aikaa miettia ja voi helpommin tarkistaa sanakirjasta. Suurin probleema talla hetkella kielen kannalta on puhuminen. Ja nopean puhekielen ymmartaminen. Tanaan kavin tulostamassa vahan portugalin materiaaleja, joten ehka saan vahan opittua kielioppia ja sanastoa. Mutta siis osaston laakareista toinen puhuu mulle myos ranskaa, ja erikoistuvista toinen puhuu myos englantia (tosin yleensa puhuu portugalia oppimisen vuoksi). Eilen osastolla oli mun kanssa myos kaksi muuta opiskelijaa, ja heti kahden tunnin tuntemisen jalkeen kutsuttiin kotiin lounaalle. Taalla ollaan todella ystavallisia.
Huomenna mennaan katsomaan Brasilian maajoukkueen jalkapallo-matsia. Aika siistia! Ja toivottavasti viikonloppuna paasisin viimein treenaamaan capoeiraa.
Itsenaisyyden kaipuussa lahdin viikonloppuretkelle laheiseen kaupunkiin Joao Pessoaan. Menin bussilla, ja yovyin pousadassa (hostelli) rannan lahella. Kaupunki oli aika turistinen, turvallinen, rauhallinen, ja ehka sen vuoksi vahan unelias. Mutta oli mukavaa kavellella vapaasti rannan tuntumassa, ottaa aurinkoa ja istua katselemassa aaltoja ja auringonlaskua. Ranta oli tosiaan lahes taynna hotelleja ja hostelleja, mutta kortteli rannasta pois pain oli puoliksi hajonneita taloja ja kodittomia niiden edustoilla nukkumassa. Koska taalla ei nyt ole turistisesonki, oli kaupunki aika tyhja, ja se teki siita vahan gloomymman ja kiinnostavamman. Suurinta antia oli varmaan se, etta pystyin rannalla keskustelemaan portugaliksi jossain maarin, bussimatka ja maisemat matkan varrella seka kauppahalli ihanan varikkaine hedelma- ja vihannestiskeineen.
Viikolla vietin myos yhden iltapaivan ja illan Olindassa. Olinda on ihan tassa Recifen vieressa olieva kaupunki. Sen vanha kolonialismin aikainen keskusta on todella kaunis. Vanhoja taloja, jotka on monen varisia. Ja kapeita kujia. Kirkkoja toinen toisensa peraan (ilmeisesti kirkot oli strategisesti tarkeita, silla niiden valilla kulki maanalainen tunneli, jota pitkin paasi kirkosta toiseen). Kierreltiin ympari keskustaa, ostin puiset korvikset ja otin paljon kuvia. Kaytiin nopeasti seuraamassa maracatu harjoituksia. Ja mentiin illalliselle rantaravintolaan. Oli kiva ilta ja iltapaiva kaikenkaikkiaan!
Seuraavanaksi illaksi sain kutsun yhden kaverin kotiin illalliselle. Koko perhe oli lasna, mukaanlukien isoaidin, tadin ja naapurin. Ruuan jalkeen istuttiin terassilla, ja ammattilaulajanakin toiminut tati lauloi ja soitti kitaraa. Iltahetki oli kaunis, ja tunnelma mukava ja kotoisa. Puolen yon aikoihin sitten palasin kotiin nukkumaan viela muutaman tunnin.
Perjantai-iltana vietettiin kanadalaisen vaihtarin laksiaisia paikallisella klubilla. Oli hauska ilta, ja opin, etta caipirinhan voi yhta hyvin ottaa kiivi- tai mansikkasoseella (pahan sitruunan sijaan :)
Harjoittelu on myos ollut antoisaa. Potilaat ja tapaukset on todella erilaisia kuin mita olen Suomessa nahnyt. Sairaala on julkinen sairaala ja yliopistosairaala myoskin. Suurin osa potilaista on siis koyhia ja resursseja ei ilmeisesti ole valtavasti. Kaupungin toisen yliopiston laaketieteellinen tdk sijaisee myos sairaala-alueella. Kyseessa on siis suuri 1-kerroksinen kompleksi, jonka keskella on puistikko ja kaytava, jossa potilaat voivat istuskella.
Infektiotautien osastolla on 10-15 potilasta, ja vaikka kyse on yliopistosairaalasta potilaat ovat osastolla viikkoja ja kuukausiakin. Suurimmalla osalla potilaista on AIDS. Kahdella aktiivinen keuhkotuberkuloosi. Kahdella leptospiroosi (nyt on kuulemma lepto-sesonki) ja yhdella iholeishmenioosi. Lisaksi osastolla on hoidossa vesikauhusta selvinnyt poika. Tama on siis toinen potilas maailmassa, joka on selvinyt rabies-infektiosta. Aika siistia. Ylilaakari sanoi valmistelevansa mulle materiaalia, jota voin tuoda kotiin ja vieda infektioille. Potilastiedot on tietokoneen sijasta paperilla, ja ne kirjoitetaan kasin. Erikoistuvilla meneekin paljon aikaa kirjoittamiseen ja papereiden kanssa askarteluun/napertelyyn. Kasidesia en ole viela nahnyt muiden kayttavan, mutta kadet toki pestaan. Eristyshuoneet (tubi-potilaille) on varsin erilaisia kun kotosalla. Mutta laakarit on varsin ammattitaitoisia, ja opetus on eri luokkaa kuin kotona. Taalla osastonlaakari tulee kadesta pitaen nayttamaan, mista palpoidaan ja kuunnellaan. Potilas-laakari -suhde on erilainen. Potilaita halataan ja kuunnellaan eri tavalla kuin kotona. Toisaalta myos potilaat puhuvat laakareille eri tavalla. Sain kuulla eraalta AIDSia ja tuberkuloosia sairastavalta 25-vuotiaalta (ilmeisesti entiselta prostituoidulta) etta mulla on rumat kengat. Mutta seuraavana paivana uudet sandaalit saivat talta potilaalta kehuja :) Paivystysvastaanotolla aikaa per potilas oli muutaman minuutin verran, ja heti kun ovea raotettiin, niin sisaan oli tunkemassa 5 uutta potilasta laakaria huudellen. On ollut shokeeraavaa nahda osastolla aivan terminaalivaiheessa oleva kolmikymppinen AIDS-potilas, joka nayttaa hengittavalta luurangolta. Kovin montaa paivaa ei varmaan hanella ole jaljella... Lisaksi olen tuntenut enemman suurentuneita maksoja, pernoja ja imusolmukkeita kuin mita koko kevaan aikana.
Sairaalallakin laakarit on todella ystavallisia. Ja kun mainitsin, etta toivon oppivani portugalia, niin mulle puhutaan siis vain sita. Yleensa tosin hitaammin silloin kun erityisesti selitetaan jotain. Mutta olen usein iltapaivalla tosi vasynyt, silla taysilla keskittyminen joka sanaan on rankkaa. Uskon kylla etta taidot on jonkin verran karttuneet, ja ymmarran enemman. Laaketieteellinen portugali on helpompaa kuin mita voisi kuvitella, silla sanat on loppujen lopuksi saman kaltaisia kuin latinassa (ja englannissa seka ranskassa). Kirjoittaminenkin sujuu, ainakin jollain tavalla, silla on edes jkv aikaa miettia ja voi helpommin tarkistaa sanakirjasta. Suurin probleema talla hetkella kielen kannalta on puhuminen. Ja nopean puhekielen ymmartaminen. Tanaan kavin tulostamassa vahan portugalin materiaaleja, joten ehka saan vahan opittua kielioppia ja sanastoa. Mutta siis osaston laakareista toinen puhuu mulle myos ranskaa, ja erikoistuvista toinen puhuu myos englantia (tosin yleensa puhuu portugalia oppimisen vuoksi). Eilen osastolla oli mun kanssa myos kaksi muuta opiskelijaa, ja heti kahden tunnin tuntemisen jalkeen kutsuttiin kotiin lounaalle. Taalla ollaan todella ystavallisia.
Huomenna mennaan katsomaan Brasilian maajoukkueen jalkapallo-matsia. Aika siistia! Ja toivottavasti viikonloppuna paasisin viimein treenaamaan capoeiraa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)