Perjantaina tulee puolet reissusta tayteen. Ja edellinen viikko taas vierahti nopeammin kuin ehdin ajatellakaan. Oli paljon ohjelmaa ja tekemista, ja varsinainen harjoittelukin alkoi. Alkaa olla jo sellainen olo, etta tama kaikki taalla on jo ihan arkea ja normaalia.
Itsenaisyyden kaipuussa lahdin viikonloppuretkelle laheiseen kaupunkiin Joao Pessoaan. Menin bussilla, ja yovyin pousadassa (hostelli) rannan lahella. Kaupunki oli aika turistinen, turvallinen, rauhallinen, ja ehka sen vuoksi vahan unelias. Mutta oli mukavaa kavellella vapaasti rannan tuntumassa, ottaa aurinkoa ja istua katselemassa aaltoja ja auringonlaskua. Ranta oli tosiaan lahes taynna hotelleja ja hostelleja, mutta kortteli rannasta pois pain oli puoliksi hajonneita taloja ja kodittomia niiden edustoilla nukkumassa. Koska taalla ei nyt ole turistisesonki, oli kaupunki aika tyhja, ja se teki siita vahan gloomymman ja kiinnostavamman. Suurinta antia oli varmaan se, etta pystyin rannalla keskustelemaan portugaliksi jossain maarin, bussimatka ja maisemat matkan varrella seka kauppahalli ihanan varikkaine hedelma- ja vihannestiskeineen.
Viikolla vietin myos yhden iltapaivan ja illan Olindassa. Olinda on ihan tassa Recifen vieressa olieva kaupunki. Sen vanha kolonialismin aikainen keskusta on todella kaunis. Vanhoja taloja, jotka on monen varisia. Ja kapeita kujia. Kirkkoja toinen toisensa peraan (ilmeisesti kirkot oli strategisesti tarkeita, silla niiden valilla kulki maanalainen tunneli, jota pitkin paasi kirkosta toiseen). Kierreltiin ympari keskustaa, ostin puiset korvikset ja otin paljon kuvia. Kaytiin nopeasti seuraamassa maracatu harjoituksia. Ja mentiin illalliselle rantaravintolaan. Oli kiva ilta ja iltapaiva kaikenkaikkiaan!
Seuraavanaksi illaksi sain kutsun yhden kaverin kotiin illalliselle. Koko perhe oli lasna, mukaanlukien isoaidin, tadin ja naapurin. Ruuan jalkeen istuttiin terassilla, ja ammattilaulajanakin toiminut tati lauloi ja soitti kitaraa. Iltahetki oli kaunis, ja tunnelma mukava ja kotoisa. Puolen yon aikoihin sitten palasin kotiin nukkumaan viela muutaman tunnin.
Perjantai-iltana vietettiin kanadalaisen vaihtarin laksiaisia paikallisella klubilla. Oli hauska ilta, ja opin, etta caipirinhan voi yhta hyvin ottaa kiivi- tai mansikkasoseella (pahan sitruunan sijaan :)
Harjoittelu on myos ollut antoisaa. Potilaat ja tapaukset on todella erilaisia kuin mita olen Suomessa nahnyt. Sairaala on julkinen sairaala ja yliopistosairaala myoskin. Suurin osa potilaista on siis koyhia ja resursseja ei ilmeisesti ole valtavasti. Kaupungin toisen yliopiston laaketieteellinen tdk sijaisee myos sairaala-alueella. Kyseessa on siis suuri 1-kerroksinen kompleksi, jonka keskella on puistikko ja kaytava, jossa potilaat voivat istuskella.
Infektiotautien osastolla on 10-15 potilasta, ja vaikka kyse on yliopistosairaalasta potilaat ovat osastolla viikkoja ja kuukausiakin. Suurimmalla osalla potilaista on AIDS. Kahdella aktiivinen keuhkotuberkuloosi. Kahdella leptospiroosi (nyt on kuulemma lepto-sesonki) ja yhdella iholeishmenioosi. Lisaksi osastolla on hoidossa vesikauhusta selvinnyt poika. Tama on siis toinen potilas maailmassa, joka on selvinyt rabies-infektiosta. Aika siistia. Ylilaakari sanoi valmistelevansa mulle materiaalia, jota voin tuoda kotiin ja vieda infektioille. Potilastiedot on tietokoneen sijasta paperilla, ja ne kirjoitetaan kasin. Erikoistuvilla meneekin paljon aikaa kirjoittamiseen ja papereiden kanssa askarteluun/napertelyyn. Kasidesia en ole viela nahnyt muiden kayttavan, mutta kadet toki pestaan. Eristyshuoneet (tubi-potilaille) on varsin erilaisia kun kotosalla. Mutta laakarit on varsin ammattitaitoisia, ja opetus on eri luokkaa kuin kotona. Taalla osastonlaakari tulee kadesta pitaen nayttamaan, mista palpoidaan ja kuunnellaan. Potilas-laakari -suhde on erilainen. Potilaita halataan ja kuunnellaan eri tavalla kuin kotona. Toisaalta myos potilaat puhuvat laakareille eri tavalla. Sain kuulla eraalta AIDSia ja tuberkuloosia sairastavalta 25-vuotiaalta (ilmeisesti entiselta prostituoidulta) etta mulla on rumat kengat. Mutta seuraavana paivana uudet sandaalit saivat talta potilaalta kehuja :) Paivystysvastaanotolla aikaa per potilas oli muutaman minuutin verran, ja heti kun ovea raotettiin, niin sisaan oli tunkemassa 5 uutta potilasta laakaria huudellen. On ollut shokeeraavaa nahda osastolla aivan terminaalivaiheessa oleva kolmikymppinen AIDS-potilas, joka nayttaa hengittavalta luurangolta. Kovin montaa paivaa ei varmaan hanella ole jaljella... Lisaksi olen tuntenut enemman suurentuneita maksoja, pernoja ja imusolmukkeita kuin mita koko kevaan aikana.
Sairaalallakin laakarit on todella ystavallisia. Ja kun mainitsin, etta toivon oppivani portugalia, niin mulle puhutaan siis vain sita. Yleensa tosin hitaammin silloin kun erityisesti selitetaan jotain. Mutta olen usein iltapaivalla tosi vasynyt, silla taysilla keskittyminen joka sanaan on rankkaa. Uskon kylla etta taidot on jonkin verran karttuneet, ja ymmarran enemman. Laaketieteellinen portugali on helpompaa kuin mita voisi kuvitella, silla sanat on loppujen lopuksi saman kaltaisia kuin latinassa (ja englannissa seka ranskassa). Kirjoittaminenkin sujuu, ainakin jollain tavalla, silla on edes jkv aikaa miettia ja voi helpommin tarkistaa sanakirjasta. Suurin probleema talla hetkella kielen kannalta on puhuminen. Ja nopean puhekielen ymmartaminen. Tanaan kavin tulostamassa vahan portugalin materiaaleja, joten ehka saan vahan opittua kielioppia ja sanastoa. Mutta siis osaston laakareista toinen puhuu mulle myos ranskaa, ja erikoistuvista toinen puhuu myos englantia (tosin yleensa puhuu portugalia oppimisen vuoksi). Eilen osastolla oli mun kanssa myos kaksi muuta opiskelijaa, ja heti kahden tunnin tuntemisen jalkeen kutsuttiin kotiin lounaalle. Taalla ollaan todella ystavallisia.
Huomenna mennaan katsomaan Brasilian maajoukkueen jalkapallo-matsia. Aika siistia! Ja toivottavasti viikonloppuna paasisin viimein treenaamaan capoeiraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti