Luonnon ihmeitä

Viime viikon lauantaina lähdettiin Dar es Salamista kenttäjaksolle Morogoro-nimiseen sisämaan kaupunkiin. Morogorosta tuli jollakin tavalla mieleen Kumasi. Pääkaupunkia pienempi, kaikkialle pääsee helposti liikkumaan jalan, sisämaan kuumeempi ja kuivempi ilma. Maisemat Morogorossa olivat kertakaikkisen upeat sillä ympärillä oli Uluguru-nimiset vuoret, joiden huippujen yli kulki sumeita kosteuden pilvimassoja ja rinteillä auringonlaskua ennen valon ja varjon vaihtelu.

Valo on täällä uskomattoman kaunis iltapäivän lopulla, ennen kuin aurinko alkaa laskea. Kaikki on pehmeää, kellertävän oranssin sävyissä ja ilmassa erottuvat pölyhiukkaset. Auringon laskiessa pehmetä sävyt alkavat taittaa punaiseen ja horisonttiin piirtyy havaijipaidan maisemat.

Morogorossa nautiskeltiin markkina-alueella kävelystä, tuoksuista ja esineistä, hedelmien ja kankaiden väreistä. Kaunis hetki kun olimme ostamassa kaverini kanssa luonaaksi muutaman mangon, avokadon ja tomaatin, ja paikalliset hedelmämyyjät eivät puhu lainkaan englantia. Kaikki tietämänäni swahilin fraasit ovat käytössä. Ja kaikki naapuritiskienkin myyjät vain tikahtuvat nauruun.

Ruuista kerroin vähän viime kirjoituksessa, mutta hedelmätkin ansaitsevat maininnan. Mangoja. Banaaneja. Papaijoja. Ananaksia. Avokadoja. Ja niin monia, joiden nimiä en edes tiedä.

Sunnuntaina tehtiin kävelyretki vuorelle. Kiivettiin noin 1000 metrin korkeuteen, jossa on paikallisen yliopiston ylläpitämä tila ja jonkinlainen maja. Maja oli alupitäen saksalaisten 1900-luvun alussa rakentama vapaa-ajan huvila. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita. Matkan varrella nähtiin upeita vihreän sävyjä, punaista maata, uskomattoman jyrkät rinteet täynnä viljelyksiä. Paikalliset kylät siellä väleissä, paikoissa joihin ei autolla pääse ja kävellen on pitkä ylämäki. Lisäksi vuohia ja perhosia. Oli pilvinen ja sateinen päivä, joten kiipeäminen oli mukavaa, ja tuli jopa suorastaan kylmä kun päästiin perille ja kaikki vaatteet olivat märkinä. Perillä juotiin vuoristovedestä keitettyä teetä, näin kahvipensaan kypsine marjoineen ja maistelimme suoraan maasta kaivettuja makeita porkkanoita. Kun palasimme takaisin oli olo kiitollisen euforinen.

Maanantaina kävimme iltapäivällä katsomassa maasai-heimon karjatilaa ja tutustumassa maasaiden elämäntyyliin. Todella mielenkiintoista. Maasai-heimolla on aivan oma kielensä ja kulttuurinsa ja se on pysynyt erillään muusta. Maasait ovat ulkonäöltäänkin erilaisia kuin muut ja kaupungissakin näkee heitä perinteisiin asuihin pukeutuneina. Maasait ovat vaeltavaa kansaa, joille karjanhoito on tärkeässä asemassa. Täytyy koittaa etsiä vielä artikkeleja masai-heimon kulttuuriin liittyvistä asioista, esim. terveyskäsityksistä.

Tiistaina oli reissun tähän mennessä henkeäsalpaavin päivä. Aamuviideltä vielä pimeän aikaan lähdimme safarille Mikumin luonnonpuistoon. Bussimatkan aikaan ja juuri kun olimme saapuneet luonnonpuistoon, aurinko nousi kauniisti upeine väreineen vuorten takaa. Se taisi muuten olla ensimmäinen Afrikassa näkemäni auringonnousu. Jo ennen kuin olimme päässeet kunnolla sisään luonnonpuistoon näimme jo bussin ikkunasta tien vierellä kirahvin syömässä puun lehtiä. Siinä se seisoi ja katseli bussiamme kohti. Uljaana ja kauniina. Alkoi itkettämään. Myöhemmin näimme lisää kirahveja, norsuja, vesipuhveleita, pahkasikoja, virtahepoja, krokotiileja, lintuja, gaselleja sekä vielä paviaanin. Aivan uskomatonta ja lähestulkoon tajunnanräjäyttävää, nähdä noita eläimiä oikeasti omassa elinympäristössään! Jo pelkkä savanni oli mielettömän kaunista erilaisissa värisävyissään ja laakeudessaan. Huh! Suunnitelmissa on mennä reissun lopuksi vielä Tansanian pohjoisosiin Ngorongoron luonnonsuojeualueelle safarille, siellä pitäisi olla mahdollista nähdä myös leijonia. Kyllä tämä luonto on täällä niin uskomatonta, että täytyy käyttää mahdollisuus ja tilausuus hyväksi.

Luonnonpuiston vierailu herätti paljon ajatuksia. Juttelin eläinlääkäriopiskelijakollegan kanssa, joka kertoi lisää  märehtijöistä. Kuulosti uskomattomalta se miten savannien suuret märehtijät syövät jokainen samoista kasveista eri osia ja vain sopivasti, jolloin ravintoa riittää kaikille. Siinä olisi meidänkin lajillamme evoluution paikka. 

Kurssiviikkoja Dar es Salamissa

Uskomattomia kokemuksia viime kirjoituksen jälkeen. Kurssin teoria-osio saatiin loppuun, ja akateeminen laatu pysyi matalana loppuun asti. Keskustelu tasoltaan normatiivista kummastelua ja Suomen ja Tansanian vertailua. Teoria osion aikana istuttiin kuuntelemassa eri tasoisia ja eri aiheisia luentoja, joista en ole mitään uutta oppinut. Suurin anti oli kuitenkin päivittäin luentojen välillä health break eli kahvitauko tai lounasta. Ruoka on ollut tosi hyvää. Ihania maapähkinän ja kookoksen makuja, riisi usein maustettu kanelilla yms. Yritän etsiä paikallista keittokirjaa vielä täältä. Lisäksi kahteen otteeseen ollaan syöty etiopialaisessa ravintolassa, jossa ruoka on ollut aivan käsittämättömän hyvää. Ruoka tarjoillaan kaikille yhteisen suuren injera-nimisen lätyn päältä ja niitä erilaisia kastikkeita siitä kaikki syövät käsin yhdessä lätynpalasten avulla. 

Ensimmäisenä viikonloppuna tehtiin koko porukalla retki Bagamoyo-nimiseen vanhaan kaupunkiin, josta aikanaan ovat orjalaivat lähteneet liikenteeseen. Siitä juontuu myös paikan nimi. Paikallinen kurssikaveri kertoi että se tarkoittaa kadotettua sydäntä/toivoa, mikä oli muodostunut paikan nimeksi kun sinne oli orjat kuljetettu eri puolilta sisämaata ennen laivoihin lastausta. Retki koko porukalla oli aika rankka sillä joukossamme on myös muutama kontrollifriikki keski-iän ylittänyt henkilö. Illalla kävimme paikallisella klubilla tanssimassa ja sunnuntaina vietettiin rentoa rantapäivää Bongoio-nimisellä saarella. 

Bongoio on pieni luonnonsuojelualuetta nykyään oleva saari, jonne pääsee laivalla päiväretkeilemään, mutta yöpyminen on kiellettyä. Käytiin siellä snorklaamassa, mikä oli hieno kokemus. Kaloja ei tosin juurikaan nähty, vesi oli sen verran sameaa ja ilma ollut sen verran tuulista ettei kalaparvia ollut nähtävillä. Oli kuitenkin hauskaa kellua vedessä ja katsella hippusten väreilyä valonsäteissä veden allan samalla kuunnellen omaa hengitystä. 

Yhtenä iltapäivänä karattiin koululta. Otettiin pieni paikallinen mototaksi, nimeltään bajaji, joka suikahtelee liikenteen vilinässä autojen välissä. Mentiin Mwgenge-nimiselle markkina-alueelle, joka oli täynnä ihmisiä, hulinaa ja jos jonkinlaista ostettavaa. Vaatteita, hedelmiä, kuivattuja kaloja, miehiä, jotka tekivät pedikyyrejä, hiustenletitys salonkeja, värikäitä kankaita, jääkaappeja ja olohuoneen kalusteita. Ostin kankaan, ja vein sen teetettäväksi. Sen jälkeen olen vielä ostanut muutaman muun kankaan, ne täytyy vielä viedä ommeltaviks kohtapuoliin, aika rientää... 

Lisäksi viime viikolla oltiin yhtenä iltana ulkoilmaklubilla, jossa oli perinteistä musiikkia, rummutusta ja tanssia hieno esitys. Oltiin suunniteltu syövämme siellä illallista, mutta tarjolla oli vain grillivartaissa lehmän niskakyttyrää ja chilistä tomaattisalaattia. Söin vähän tomaattisalaattia sormin, ja seuraavana päivänä alkoikin elämäni ensimmäistä kertaa reissuvatsavaivat sen voimakkaana heikotuksena, että täytyi jättää luentojen seuraaminen väliin. Outous jatkui muutaman päivän, mutta nyt on jo kaikki ihan kunnossa, ei syytä huoleen :)

Päiväntasaajan tunnelmia Tansaniasta

Tansaniassa! Ihanaa olla taas pitkästä aikaa Afrikassa, tuntea tropiikin tuoksut, kostea lämpö ja oranssin ja punaisen sävyjen kautta nopeasti laskeutuva pehmeä pimeys, tuhannet tähdet taivaalla ja sammakoiden kurnutus. Hymyileviä ihmisiä omissa puuhissaan, matkalla jonnekin tai vain istuskelemassa, juttelemassa ja nauramassa. Täällä ei ikinä ole niin kiire, ettei ehtisi ohikulkijoiden kanssa vaihtaa nopeasti kuulumisia.  "Jambo!" "Mambo?" "Poa, habari?" "Nsuri sana!" tai vastaavasti viimeiseen voi vastata myös "Salama."

Saavuin tänne kaverini kanssa yli viikko sitten. Matka alkoi varhain sunnuntai aamuna. Lensimme Amsterdamiin, jossa vietimme aurinkoisen päivän puistossa istuskellen. Illalla lentomatka jatkui Nairobiin, Keniaan, josta pääsimme maanantai aamuna lentämään Dar es Salamiin. Vastassa kentällä oli jo niin tutuksi tullut sinnikäs taksikuskien joukko, josta ehkä epätoivoisin suostui tinkaamaamme hintaan viemään meidät satamaan, sillä määränpäänämme oli Sansibarin saari. Satamassa saimme häsellyksen jälkeen lauttaliput ostettua. Lautta oli pieni, katamaraanin oloinen alus, joka oli kyllä vähän lastu lainehilla ja merenkäynti jkv kovaa. Ilma oli kuitenkin hyvä ja aurinko paistoi niin että rasvaamaton nenäni paloi punoittavaksi.

Sansibar on Tansanian kanssa ilmeisesti 60-luvulla liittynyt vielä jonkin verran omaa hallintoaan omaava alue. Siellä noin 90 % väestöstä on muslimeja, mikä näkyikin selvästi sillä parhaillaan on ramadan eli pyhä paastokuukausi, jonka aikana syödään vasta kun aurinko on laskenut. Paastosta voi toki pitäytyä esim. terveydellisin perustein. Nyt siis päiväsaikaan pääkaupungissa Stone townissa eivät ravintolat olleet lainkaan auki, ja kun ephuomiossa söimme kassava-lastuja kadulla kulkiessamme, saimme pahoja katseita. Ramadan piti ottaa huomioon myös pukeutumisessa; yli polven ulottuvia hameita ja olkapäät peittäviä paitoja.

Heti Sansibarille päästyämme, päädyimme ottamaasn suosiolla taksin, jolla köröttelimme läpi saaren, sen pohjoiskärkeen Kendwa-nimiseen kylään, josta kaverini oli jo meille varannnut majoituksen. Kendwan kylä oli pieni kalastajakylä, jossa ihmiset viettivät yksinkertaista elämää. Ranta oli kuitenkin turistialuetta. Hostelli, jossa asuimme oli aika viihtyisä, meillä oli bungalowi ja rantaan matkaa pari sataa metriä. Meri turkoosia ja hiekka pehmeää. Iltaisin syötiin välillä kylän puolella, välillä hostellilla ja otettiin muutamat drinkit baarissa. Kanssamatkustajissa oli muutama mukava ja mielenkiintoinen tyyppi, mutta myös teini-jenkki ja -brittituristeja, jotka olivat tulleet Afrikkaan pääasiassa vain rannalle. Tästä kuplasta piti välillä päästä poistumaan, joten käytiin ajoittain kyllä kävelemässä. Paikallisen tyypin kanssa kävellessä selvisi, että kylällä on myös koulu ja sairaala, joten käytiin niitä katsomassa.

Sairaala oli italialaisen yrityksen yhteisövastuu-henkisesti rahoittama synnytysyksikkö. Se oli suhteellisen uusi ja siisti, mutta tavallaan malliesimerkki huonosti suunnitellusta kehitysyhteyistyöhankkeesta. Mukana ei ilmeisesti ollut suunnitteluvaiheessa yhtään lääkäriä tai kätilöä, joten terveydenhuoltoon liittyvät ongelmat on ratkaistu sitä mukaa kun niitä tuli esiin. Lisäksi paikallinen yhteysö ei ollut mukana hankkeen tteuttamisessa, ja sen vuoksi paikalliset naiset eivät vielä ole oikein hakeutuneet synnyttämään sinne. Siellä oli myös keskosten hoitoon oma kaappi, joka ei ollut ollut kertaakaan käytössä ensinnäköön siksi, ettei siellä ole lääketieteellisiä valmiuksia hoitaa ennenaikaisia synnytyksiä. Ja toiseksi siksi, että koordinaattorin mukaan äidit haluavat lähteä vauvansa kanssa heti kun synnytys on hoidettu. Muutaman ongelman mainitakseni.

Kertaalleen otettiin myös paikallinen dalla-dalla kimppakyyti läheiseen Nugwi-nimiseen kylään, jossa päädyttiin ottamaan hennatatuointeja :) Vielä ennen kurssin alkua vietettiin pari päivää Stone townissa kierrellen. Se oli hieno paikka, vanhoja rakennuksia ja kapeita kujia. Illalla markkinat, joista ruuaksi mm. tuoretta kalaa ja lihaa. Käytiin myös paikallisessa kauppahallissa, jossa katosta koukuista roikkui kokonaisia vuohia, jotka oli nyljetty, mutta hännäntupsut vielä tallella. Ja vastapäätä pöydällä niiden päät.

Nyt ollaan siis Dar es Salaamissa, ja kurssi on alkanut. Nimeä on ihmetelty ja naureskeltu, samoin kuin meidän hennattuja käsiä ja jalkoja. Ruoka on ollut mielettömän maukasta. Dar vaikuttaa varsin kehittyneeltä esim. Accraan verrattuna, ja tänne on päässyt jo ihan kotiutumaan. Kurssipoppoossa on muutamia tosi kivoja tyyppejä, muutamia aika erikoisia ja kaikkiin paikallisiin en ole vielä ehtinytkään tutustua. Akateeminen laatu on vähän odotuksiani heikompi, mutta ainakin luennoilla voi lusekella kurssikirjaa ja suunnitella millaisia vaatteita teettäisi tai millaiset pikkuletit ottaisi.