Terveiset taalta paivantasaajalta

Taalla sita ollaan Ghanassa, parhaillaan Accrassa, ostoskeskuksen nettikahvilassa. Iidun kanssa kierreltiin Ghanan lansirannikkoa pari viikkoa, ja ensi viikolla suuntaamme vaihdon perassa Kumasiin. Enemman on ehtinyt nahda, tehda, kokea ja pohdiskella kuin mita puolen tunnin nettiajalla ehtii kirjoittaa.

Tahan mennessa ihanaa on ollut. Aurinkoa. Merta. Uimista. Surffausta. Maukasta ruokaa. Sademetsaa. Mangrove-rameikkoa. Palmuisia maisemia ja punaista maata silman kantamattomiin. Sileaa ja karkeaa hiekkaa hiuspohjassa, uikkareissa, rinkassa ja kaikkialla. Ystavallisyytta. Hikea. Vareja ja savyja. Rummuttelua. Jongloorausta rannalla. Paljon katseita ja huutoja. Lapsia. Hymyja ja iloa. Loputtomasti autoja Accrassa. Limailua. Puutetta. Selviytymista. Tinkimista ja tiukkoja uudelleen neuvotteluja hinnoista kesken taksimatkojen. Liskoja. Suihku banaanipuun alla. Pari torakkaa. Pari hyttysen puremaa. Rusketusrajoja ja punaista ihoa. Litroittain vetta ja vahan vahemman paikallista olutta. Pikkukierteita hiuksissa. Kohtaamisia ihmisten kanssa, joille Finland ei merkitse mitaan ja 100 km matka on pitka. "Obruni" (valkoinen) huutoja lapsilta kaduilla.

Huomenna koitan lahtea Kokrobiteen, joka on pienempi paikka Accran lahella. Sielta palaan Accraan viimeistaan lauantaina, ja sunnuntaina suuntamme Kumasiin.

Puhelimessa mulla on enimmakseen takalainen sim-kortti, jonka numero on ainakin aidilla, iskalla ja idalla, jos tulee tarve!

Aurinkoa ja lampoa! :)

Uusia seikkailuja!

Reilu vuosi edellisistä teksteistä. Niinpä on aika palata matkan odotuksen tunnelmiin. Eilen varasin lennot Ghanaan, ja lähipäivinä varmaan myös kevään reissulle Etelä-Amerikkaan.

Ghanaan lähtö on siis 8.10. ja takaisin Suomessa olen 15.12. Tiedossa siis 10 viikon reissu, jee! harjoitteluvaihto on marraskuussa, joten sekä sitä ennen että sen jälkeen on jonkin aikaa lomailuun. Seuraavat askeleet ovat viisumihakemuksen ja passin lähettäminen Tanskaan, missä on lähin Ghanan suurlähetystö, sekä erinäisten rokotusten ja lääkkeiden hankkiminen.

Kevään osalta suunnitelma olisi tällä hetkellä se, että tammikuuksi Chileen, josta sitten Brasiliaan noin 3 kk ajaksi. Paluu Suomeen olisi jossain toukokuun alkupuolella. Näin siis alustavasti :)

Ihanaa, matkakuume jo kolottaa!

Sao Joao eli juhannus

Nain talven keskella erityisesti taalla kaakkois-Brasiliassa (Nordeste) vietetaan Sao Joao -juhlaa. Siihen kuuluu maalaismeininki ruutupaitoineen ja heinahattuineen, maissi-pohjaiset ruuat ja forro. Forro on pohjoiselle tyypillinen musiikkityyli, jossa perinteisesti soittimina on haitari, triangeli ja rumpu (ja laulaja), on hauskan kuuloista ja hauska tanssia. Ensimmaiset Festa Juninhakset oli oman perheen kanssa, kun mentiin viime perjantaina heidan "mokille" Almeia-nimiseen kaupunkiin. Mokit on taalla varsin moderneja taloja ja enemmankin lomakylia. Lomakylan juhlatila oli varattu talle juhlalle. Paikalla oli perheen tuttuja kirkosta. Ohjelmaan kuului tanssia, syomista ja juttelua. Seuraava paiva vietettiin viela mokilla ja illalla palattiin takaisin Recifeen. Illalla lahdin toisen vaihtarin kanssa Sitio de transitu -nimiseen paikkaan, jossa oli juhannusohjelmaa enemman festarityyliin. Ja paljon ihmisia. Siis paljon. Katselimme esityksia (paljon tanssiryhmia, jotka esitti perinteisia tansseja ja oli pukeutuneet varikkaisiin vaatteisiin), kavimme kuuntelemassa 3 eri forro-bandia ja maistelin graviola-maito-jaa-cachaça-drinkkia. Kolmas Sao Joao oli se "virallinen" (siis varsinaisena Sao Joao juhlapaivana), jonka vietin kaverini Tiagon perheen "mokilla". Talo/lomakyla oli talla kertaa Gravata nimisessa kaupungissa. Lahella Caruarua, jota pidetaan forron ja Sao Joaon paakaupunkina. Itse kaupunki oli taynna ihmisia - juhlan vuoksi. Kuulemma kaupungin populaatio viisinkertaistuu juahnnuksen aikaan. Ja liikenne oli sen mukaista :) Mokilla oli siis kaverini extended family, yhteensa meita oli 14. Juhannus oli samalla mulle intensiivinen portugalin kurssi, koska perhe oli sita mielta etta mun oppimisen kannalta on parempi jos puhutaan vain portugalia. Mutta se on vaan kivaa - mahdotontahan sita on muuten oppia. Ja kun heillakin riitti karsivallisyys selittaa hitaasti ja kuunnella mun sonkottelya, niin mikas siina :) Kuunneltiin paljon musiikkia (perheen aiti on suuri brasilialaisen musiikin ystava), syotiin hyvin ja juteltiin (kuulin paljon Sao Joao perinteista, yhteiskunnasta, sairaanhoidosta, kulttuurista ja tietenkin musiikista). Kaytiin myos toisen kaverin Erican isoaidin mokilla, joka oli ihan lahella. Ja itse juhannusilta vietettiin lomakylan juhlatilalla, missa oli bandi soittamassa - forroa tietenkin.

Seuraavana paivana oli haikeat tunnelmat osa 1, kun oli aika hyvastella naiden kavereiden perheet. Paluumatkalla Gravatasta tehtiin viela Tiagon kanssa spesiaaliretki Olindaan tapaamaan keramiikkataiteilijaa. Taiteilija (myoskin nimeltaan Tiago) asuu Olindassa, lahella favela-alueita, missa han opettaa paivisin lapsille keramiikkaa. Talo oli maaginen. Pihalla puiden keskella paljon erilaisia saviveistoksia. Ja maen paalla vaatimaton talo (katto aaltopellista, terassin seinat pressusta) ja taiteilija tyotilat. kyseessa on Brasiliassa ja ilmeisesti muuallakin tunnettu taiteilija, joka aikanaan oli mukana Tropicalismo-liikkeessa ja edelleen brasilialaisten musiikkilegendojen Caetano Veloson ja Maria Bethanian ystava. Tiago puolestaan tuntee taiteilijan, koska on hanen keramiikkaoppilaansa. Talo oli taynna levyja, kirjoja, keramiikkaa, maalauksia. Talon ymparilla oli paljon puita - mango, caju (eli cashew), jne - ja puissa apinoita. Taiteilija elaa kuitenkin kuulemma varsin askeettisesti - yrittaa kayttaa luonnon antimia mahdollisimman paljon ja harvoin kuulemma varsinaisesti ostaa mitaan. Tata ajatusmaailmaa hanen toissaan symboloi caju. Puu nimittain tuottaa pahkinan, hedelman ja lehdista/kuoresta saa tehtya lankaa, ja siten puusta saa kaiken tarpeellisen.

Sunnuntaina vietin omatoimipaivan. Aamulla kavelin laheiseen ostoskeskukseen ostamaan lisaa puheaikaa. Mukaan tarttui myos farkut :) Iltapaivalla lahdin bussilla keskustaan livraria Culturaan. Se on suuri kirjakauppa, jossa on myos levyja, DVD:ita, kahvila, jne. Ostin monta levya (taalla uudetkin levyt on suhteellisen edullisia), ja menen viela varmaan tanaan sinne hankkimaan lisaa brasilialaista musiikkia. Sita kun on Suomesta niin kovin hankalaa loytaa. Kirjakaupasta otin taksin Cinema da Fundaçaoon. Se on "vaihtoehtoisia" elokuvia ja dokumentteja esittava leffateatteri, jossa on myos kiva kahvila. Kuulin siita toiselta vaihtarilta, ja oli mukava kayda katsastamassa. join kahvit ja menin katsomaan dokumenttia brasilialaisesta musiikista "Palavras (en)cantada". Se oli tosi hyva - vaikka en kaikkea ymmartanytkaan. Taytyy kotona koittaa katsoa jos se loytyisi jostain vuokraamosta, ja katsoa uudelleen tekstien kanssa. Dokkarissa kerrottiin siis "uudesta" brassimusiikista (musica brasileiro popular, mbp). Sen jalkeen tulin suosiolla taksilla taas kotiin. Mutta bussisysteemi on taalla aika toimiva - tosin kuulemma aikataulut saattavat pettaa. Ja bussiyhteydet saa hyvin katsottua nettisivulta, joka lahtopaikan ja maaranpaan maarittamisen jalkeen antaa ohjeet, minne pitaa kavella, mista hypata bussiin ja milloin pois. Katevaa!

Eilen illalla tehtiin mun perheen aidin ja Marcelan kanssa brigaderoja, eli suklaakonvehteja. Kirjoitin reseptin ylos, ja teen niita teille sitten kun tuun kotiin :)

Eilen ja tanaan aamulla oli haikeat hetket osa 2, kun oli aika sanoa heipat kolmelle parhaalle brassikaverille Tiagolle, Ericalle ja Rayssalle. He lahtivat reissaamaan Eurooppaan ennen omia vaihtojaan heinakuussa. Oli tuskallista. Etenkin viimeinen puhelu lentokentalta, jolloin olin sairaalalla ja koitin pidatella suurempia itkunpurskahduksia. Mutta onneksi maailma on pieni. Ja lupasin tulla tanne takaisin - kuulemma on 3 kotia, jonne tulla :) ja he lupasivat kaikki tulla kaymaan Suomessa. Rayssa jo ehka tana kesana, kun on Saksassa vaihdossa. Maailman pienuuden todisti se, etta maanantaina sairaalalla tormasin ranskalaiseen tuttuun. Ranskan entinen NORE (eli tutkimusvaihtovirkailija) on taalla myos vaihdossa entisen NEOn (vaihtovirkailija) kanssa (tosin vasta aloittamassa). Aiemmin olin tavannut heita kokouksissa Englannissa ja Ranskassa. Oli jannittava, deja vu:n kaltainen kokemus, kun tormattiin.

Tanaan menen varmaan viela kaupungille, huomenna jos saa suosii, Olindaa ja viikonloppuna perheen kanssa kenties rannalle Porto de Galinakseen. Ja ensi viikolle suunnittelin retkea Nataliin. Mulla on siella pari brassikaveria - ja ennen kaikkea siella on Cordao de ouro -mestre ryhmineen. Jos vihdoin paasisi vaikka treenaamaan capoeiraakin.

Jalkapalloa ja nahtavyyksia

Viikko sitten oltiin katsomassa jalkapalloa. Brasilian maajoukkue pelasi Paraguaita vastaan. Tunnelma oli uskomaton. Stadioni taynna keltaista massaa. Kadet viuhtoi ja huudot raikui. Peli alkoi mahtavalla ilotuksella, ja ennen sita oli soittamassa kuuluisa paikallinen mangue beat -bandi. Ja Brasilia tietenkin voitti, 2-1.

Yhtena iltapaivana olin "pikkusiskon" kaverin kanssa keskustassa kiertelemassa. Oli hauskaa - siita huolimatta etta hanen englannin taidot oli vahan rajalliset, ja mun portugalin taidot viela vahaisemmat. Mutta selittamalla ja heiluttamalla kasia paasee yllatavan pitkalle. Tosin vahan turhautti se, etta mitaan jarkevia ajatuksia en oikein osannut pukea portugaliksi. Maisteltiin hedelmia katukojuista, ihmeteltiin joen varressa myytavia avaariokaloja (hyllyt taynnamuovipusseja jalasipurkkeja). Kierreltiin keskustaa ja kaytiin kauppahallissa. Siellakin voisi viettaa tuntikausia vaellellen, valokuvaillen ja katsellen ymparille.

Perjantaina oli taalla ystavanpaiva, ja vietettiin sita kaverien kanssa leffassa, ja juhlien myohemmin live-musiikin tahtiin. Ja aamutunneilla kotiin tulo taas rokotti seuraavan paivan voimia. Lauantaina retkeiltiin perheen kanssa Caruaru-nimiseen kaupunkiin. Siella kaytiin markkinoilla ja "savitaide-kylassa", joka kyllakin oli enemmankin forro-festivaali, jonka vieraista suurin osa oli humaltuneita keski-ikaisia. Sunnuntaina kaytiin taas vanhassa kaupungissa haistelemassa tunnelmaa, ja katselemassa vanhoja taloja.

Tanaan olin lisaksi taas Olindassa retkeilemassa. Lahdin sairaalalta bussilla, ja hyvin paasin perille ilman eksymisia. Vandrailin ympariinsa, otin kuvia ja kavin ostamassa ihania koruja sootilta tadilta. Tati teki itse helmia, rannekoruja, korviksia, jne. luonnonmateriaaleista: puusta, siemenista, simpukoista, etc. Jutustelin tadin kanssa (jee, portugaliksi!!) ja han teki mulle viela spesiaalikorvikset kauniista kumipuun siemenista. Rannekoru ja 2 korvikset 3,5 eurolla (olisi olleet viela halvemmat mutta ajattelin kannattaa tadin osaamista ja kasityotaitoa). Onnistuin tanaan juttelemaan myos kahdelle taksikuskille portugaliksi. Nama pienet onnistumiset saa mut aina hyvin iloiseksi :)

Sairaalassa vaihdoin talla viikolla osastoa. Siirryin infektiotautien teholle. Ja yhtena iltapaivana olin taas seuraamassa paivystysta/vastaanottoja. Kuppaa ja hivia. Tehollakin lahes kaikki potilaat ovat hiv+. (sen vuoksi en paase valitettavasti harjoittelemaan valtimoverinaytteen ottamista...)

Ja kavin paivystyksessa potilaita odotellessa mielenkiintoisen keskustelun yhden opettavan infektiolaakarin kanssa terveysjarjestelmista, laakkeista, ja siita miten Brasilia on valtavan vastakohtainen maa. Kuulemma terveys ja terveyspalvelutkin on hyvin paljon jakautuneet. Ne, joilla on varaa kayvat vakuutuksen turvin yksityisessa sairaalassa. Mutta ne, joilla ei ole, tulevat julkiseen sairaalaan. Siella hoitomahdollisuudet ovat kuulemma yleensa rajalliset. Laakkeita ei aina ole saatavilla, ja laakarit kayvat itse ostamassa osaston potilaille laakkeita apteekista. Tutkimus- ja leikkausmahdollisuudetkin ovat rajalliset. Mutta henkilokunta on hyvin ammattitaitoista ja motivoitunutta. Suurin osa laakareista tekee kuulemma 60 -70 tuntisia viikkoja. Toinen jannittava asia, mihin satuin kiinnittamaan huomiota, etta nailla osastoilla melkein kaikki potilaat on miehia (95 %). Laakarit spekuloivat etta voisi liittya siihen, etta infektiotaudit liittyvat usein tiettyihin ammatteihin, joissa on enemman miehia. Oli myos mielenkiintoista kuulla paikallisen suusta kommentti "jos taalla sattuu syntymaan koyhaan ymparistoon, on mahdollisuudet usein pienet".

"Que sapatos feios!" (= Onpa rumat kengat!)

Perjantaina tulee puolet reissusta tayteen. Ja edellinen viikko taas vierahti nopeammin kuin ehdin ajatellakaan. Oli paljon ohjelmaa ja tekemista, ja varsinainen harjoittelukin alkoi. Alkaa olla jo sellainen olo, etta tama kaikki taalla on jo ihan arkea ja normaalia.

Itsenaisyyden kaipuussa lahdin viikonloppuretkelle laheiseen kaupunkiin Joao Pessoaan. Menin bussilla, ja yovyin pousadassa (hostelli) rannan lahella. Kaupunki oli aika turistinen, turvallinen, rauhallinen, ja ehka sen vuoksi vahan unelias. Mutta oli mukavaa kavellella vapaasti rannan tuntumassa, ottaa aurinkoa ja istua katselemassa aaltoja ja auringonlaskua. Ranta oli tosiaan lahes taynna hotelleja ja hostelleja, mutta kortteli rannasta pois pain oli puoliksi hajonneita taloja ja kodittomia niiden edustoilla nukkumassa. Koska taalla ei nyt ole turistisesonki, oli kaupunki aika tyhja, ja se teki siita vahan gloomymman ja kiinnostavamman. Suurinta antia oli varmaan se, etta pystyin rannalla keskustelemaan portugaliksi jossain maarin, bussimatka ja maisemat matkan varrella seka kauppahalli ihanan varikkaine hedelma- ja vihannestiskeineen.

Viikolla vietin myos yhden iltapaivan ja illan Olindassa. Olinda on ihan tassa Recifen vieressa olieva kaupunki. Sen vanha kolonialismin aikainen keskusta on todella kaunis. Vanhoja taloja, jotka on monen varisia. Ja kapeita kujia. Kirkkoja toinen toisensa peraan (ilmeisesti kirkot oli strategisesti tarkeita, silla niiden valilla kulki maanalainen tunneli, jota pitkin paasi kirkosta toiseen). Kierreltiin ympari keskustaa, ostin puiset korvikset ja otin paljon kuvia. Kaytiin nopeasti seuraamassa maracatu harjoituksia. Ja mentiin illalliselle rantaravintolaan. Oli kiva ilta ja iltapaiva kaikenkaikkiaan!

Seuraavanaksi illaksi sain kutsun yhden kaverin kotiin illalliselle. Koko perhe oli lasna, mukaanlukien isoaidin, tadin ja naapurin. Ruuan jalkeen istuttiin terassilla, ja ammattilaulajanakin toiminut tati lauloi ja soitti kitaraa. Iltahetki oli kaunis, ja tunnelma mukava ja kotoisa. Puolen yon aikoihin sitten palasin kotiin nukkumaan viela muutaman tunnin.

Perjantai-iltana vietettiin kanadalaisen vaihtarin laksiaisia paikallisella klubilla. Oli hauska ilta, ja opin, etta caipirinhan voi yhta hyvin ottaa kiivi- tai mansikkasoseella (pahan sitruunan sijaan :)

Harjoittelu on myos ollut antoisaa. Potilaat ja tapaukset on todella erilaisia kuin mita olen Suomessa nahnyt. Sairaala on julkinen sairaala ja yliopistosairaala myoskin. Suurin osa potilaista on siis koyhia ja resursseja ei ilmeisesti ole valtavasti. Kaupungin toisen yliopiston laaketieteellinen tdk sijaisee myos sairaala-alueella. Kyseessa on siis suuri 1-kerroksinen kompleksi, jonka keskella on puistikko ja kaytava, jossa potilaat voivat istuskella.

Infektiotautien osastolla on 10-15 potilasta, ja vaikka kyse on yliopistosairaalasta potilaat ovat osastolla viikkoja ja kuukausiakin. Suurimmalla osalla potilaista on AIDS. Kahdella aktiivinen keuhkotuberkuloosi. Kahdella leptospiroosi (nyt on kuulemma lepto-sesonki) ja yhdella iholeishmenioosi. Lisaksi osastolla on hoidossa vesikauhusta selvinnyt poika. Tama on siis toinen potilas maailmassa, joka on selvinyt rabies-infektiosta. Aika siistia. Ylilaakari sanoi valmistelevansa mulle materiaalia, jota voin tuoda kotiin ja vieda infektioille. Potilastiedot on tietokoneen sijasta paperilla, ja ne kirjoitetaan kasin. Erikoistuvilla meneekin paljon aikaa kirjoittamiseen ja papereiden kanssa askarteluun/napertelyyn. Kasidesia en ole viela nahnyt muiden kayttavan, mutta kadet toki pestaan. Eristyshuoneet (tubi-potilaille) on varsin erilaisia kun kotosalla. Mutta laakarit on varsin ammattitaitoisia, ja opetus on eri luokkaa kuin kotona. Taalla osastonlaakari tulee kadesta pitaen nayttamaan, mista palpoidaan ja kuunnellaan. Potilas-laakari -suhde on erilainen. Potilaita halataan ja kuunnellaan eri tavalla kuin kotona. Toisaalta myos potilaat puhuvat laakareille eri tavalla. Sain kuulla eraalta AIDSia ja tuberkuloosia sairastavalta 25-vuotiaalta (ilmeisesti entiselta prostituoidulta) etta mulla on rumat kengat. Mutta seuraavana paivana uudet sandaalit saivat talta potilaalta kehuja :) Paivystysvastaanotolla aikaa per potilas oli muutaman minuutin verran, ja heti kun ovea raotettiin, niin sisaan oli tunkemassa 5 uutta potilasta laakaria huudellen. On ollut shokeeraavaa nahda osastolla aivan terminaalivaiheessa oleva kolmikymppinen AIDS-potilas, joka nayttaa hengittavalta luurangolta. Kovin montaa paivaa ei varmaan hanella ole jaljella... Lisaksi olen tuntenut enemman suurentuneita maksoja, pernoja ja imusolmukkeita kuin mita koko kevaan aikana.

Sairaalallakin laakarit on todella ystavallisia. Ja kun mainitsin, etta toivon oppivani portugalia, niin mulle puhutaan siis vain sita. Yleensa tosin hitaammin silloin kun erityisesti selitetaan jotain. Mutta olen usein iltapaivalla tosi vasynyt, silla taysilla keskittyminen joka sanaan on rankkaa. Uskon kylla etta taidot on jonkin verran karttuneet, ja ymmarran enemman. Laaketieteellinen portugali on helpompaa kuin mita voisi kuvitella, silla sanat on loppujen lopuksi saman kaltaisia kuin latinassa (ja englannissa seka ranskassa). Kirjoittaminenkin sujuu, ainakin jollain tavalla, silla on edes jkv aikaa miettia ja voi helpommin tarkistaa sanakirjasta. Suurin probleema talla hetkella kielen kannalta on puhuminen. Ja nopean puhekielen ymmartaminen. Tanaan kavin tulostamassa vahan portugalin materiaaleja, joten ehka saan vahan opittua kielioppia ja sanastoa. Mutta siis osaston laakareista toinen puhuu mulle myos ranskaa, ja erikoistuvista toinen puhuu myos englantia (tosin yleensa puhuu portugalia oppimisen vuoksi). Eilen osastolla oli mun kanssa myos kaksi muuta opiskelijaa, ja heti kahden tunnin tuntemisen jalkeen kutsuttiin kotiin lounaalle. Taalla ollaan todella ystavallisia.

Huomenna mennaan katsomaan Brasilian maajoukkueen jalkapallo-matsia. Aika siistia! Ja toivottavasti viikonloppuna paasisin viimein treenaamaan capoeiraa.

Sandaaleja ja sambaa

Ensimmainen viikko taalla tropiikin lammossa takana. Lahinna se on kulunut taalla perheen kotona ja heidan kanssa oleskelun merkeissa. Mutta loppuviikkoa kohden alki sitten tulla enemman ohjelmaa. Juhlia, capoeiraa, shoppailua, nahtavyyksia ja auringonpalvontaa.

Torstaina oli aurinkoinen paiva ja paastiin rannalle.Suojakertoimia oli mukana ad 50, joten katkarapukerroin jai pieneksi. Ehka hyvalla mielikuvtukella voi nahda vahan rusketusratoja. Mutta onhan taalla viela aikaa grillailla. Oltiin siis Boa viagem -nimisella rannalla, joka on taalla aikast kuuluisa. Osaksi sen vuoksi, etta siella on nykyaan haita (kaupungin uusi stama on jotenkin muutanut ekoysteemia niin, etta hait viihtyy nykyaan uusissa paikoissa), mutta piti silti menna vaan pulahtamaan ;) Iltapaivalla kaytiin katamaraan-risteilylla. Kaupunkia siis halkoo Cariparibi-niminen iso joki. Paatista nahtiin kuuluisia rakennuksia ja vanhan kaupungin yleisilmetta. On samaan aikaan mielenkiintoista, kiehtovaa ja surullista, miten keskusta on taynna vanhoja hienoja taloja, joista suurin osa on rapistuneita ja huolenpidon tarpeessa. Ja sitten on taysin rajahtaneita vanhoja taloja. Ja vieressa uutuuttaan kiiltavia 30 kerroksen taloja. Toivottavasti paasen sinne kavelemaan, ja kuvaamaan. Ja silloilla on ihmisia kalastamassa, ja pienia kalastusveneita sataman tuntumassa.

Illalla piti menna treenaaman capoeiraa, mutta kavikin ilmi, etta treeni on peruttu sen vuoksi etta on roda. Roda oli viela kaiken lisaksi ihan meidan "naapurissa". Menin sitten paikalle. Kukaan ei oikein osannut englantia. Mutta kaikki koittivat silti kovsti mulle hopotella. Siis portugaliksi. Kyseessa oli Capoeirarte-nimisen regional-ryhman roda, mutta siella oli ihmisia myos muualta (mm. CdO-ryhman instructor Renata). Lisaksi oli paljon lapsia, ja eri nakoisia ihmisia. Kesken rodan mulle selvisi, etta siella oli 4 (contra)mestrea. Saman verran siis kuin, mita olen ikina nahnyt aikaisemmin. En ollut ajatellut menna pelaamaan, mutta kun mestre pyytaa, niin mita muutakaan voi tehda :) Lopuksi tehtiin viela maculelea ja samba da roda. Oli niiiiiiin kiva paasta nakemaan capoilua. Ja kuulla lauluja. Taytyy myontaa etta meidan corot kuulostaa vahan erilaisilta. Koitan nyt ensiviikolla paasta treenaamaan ti ja to. Mutta riippuu myos vahan siita mita muuta ohjelmaa on tiedossa.

Perjantaina menin perheen aidin Izabelin kanssa sairaalaan. Siella oli valmistuvan vuosikurssin viimeinen sairaalapaiva. Kaytiin ensin katsomassa muutamaa potilasta. Sairaala oli tosi erilainen kuin mihin Suomessa olen tottunut. Mm. tekniikkaa paljon vahemman. Ja potilailla oli mukana saattaja, joka siis istui vieressa koko ajan. Ja potilastapaukset oli varsin erilaisia. Mutta sairaaloista lisaa sitten, kun aloitan harjoittelun. Juhlapaivan kunniaksi tarjolla oli jos jonkinlaista herkkua, ja yksi opiskelijoista otti sydamen asiakseen, etta mun tulee varmasti maistettua kaikkea. Ja sitten saatiin kutsut illan juhliin.

Matkalla sairaalalle ajettiin koyhan asuinalueen poikki. Aikaisemmin se oli kuulemma ollut favela, mutta nykyaan "organisoitunut ja urbanisoitunut slummi" eli koyhien asuinalue. Kuitenkin oli siis ihan taloja. Autojen sijaan enemman ihmisia kulki jalan, pyoralla ja hevosrattailla. Olisi hienoa paasta sinne kavelemaan. Ei se kuitenkaan nayttanyt paivasaikaan mitenkaan vaaralliselta. Ja aluetta kuitenkin halkoi iso tie.

Juhlia varten mentiin Rayssan kanssa laheiseen ostoskeskukseen etsimaan vaatteita ja kenkia. Mun maku ei oikein viela kohtaa brasilialisen vaateteollisuuden nakemysta hyvan nakoisista vaatteista, joten parin tunnin etsinnan ja muutaman tuskallisen sovitustuokion tuloksena vaateostoksia pyorea nolla. Mutta loysin aivan ihanat nahkasandaalit! Oi, ne on niin kivat! Ja when it comes to shopping, aikaisemmin viikolla shoppailtiin mulle hopeanvariset havaijnakset (varvas-sandaalit, lipslapsyt, ...). Ja kaytiin myos isossa kirjakaupassa, josta ostin levyn(3 e, uskomattoman halpa, voi siis hyvalla omalla tunnolla ostaa lisaa leyja) ja brasilialaista kirjallisuutta. Portugalin oppikirjaa ei loytynyt.

Illalla oli bileet. Siella oli kaksi live-bandia soittamassa, ja valilla dj. Sambaa, axea, bregoa, frevoa, ... Ja taisin oppia tanssimaan forroa! Kiva olla tollaisissa hippaloissa vaihteluksi suomalaiseen menoon. Viihdyttiin aamuun asti, ja lahtiessa nain Recifen aamuauringossa. Beleza! Harmitti, ettei ollut kamera mukana.

Tanaan nukuttiin pitkaan. Ja kaytiin paivalla synttarijuhlissa. Ja again sambaa. Gosto muito!

Vastakohdat taalla tosiaan pistaa silmaan. Edelleen. Ja hyva ehka niin. Uusien korkeiden kerrostalojen valissa teilla kaikkien autojen keskella hevosrattaat, jossa istuu kolme poikaa paljain jaloin. Ja kerrostaloalueen vieressa taloja, joiden pihalla on lehmia. Ja turistinahtvyyksien vieressa likaisesta joessa kalastajia. On aika arpapelia minne sattuu syntymaan, ja tulee varsin kiitollinen olo siita mita kaikkea on saanut automaattisesti.

Em Brasil!

Taalla olen, turvallisesti perilla jo 3 paivan ajan. Nimenomaan turvallisesti, silla tulin jo asumaan tanne isantaperheen luokse. Ja he ovat sita mielta etta mun ei ole turvallista liikkua yksin. Mutta haluaisin vaivata heita niin vahan kuin mahdollista, ja muutenkin heilla on omat tyonsa ja koulunsa hoidettavanaan, ja kun he asuvat lahiossa eivatka keskustassa, niin mahdollisuudet nahda paikkoja ovat vahan rajallisemmat kuin haluaisin. Tanaan kapinallisesti kavelin jopa muutamia kortteleja pidemmalle kuin laheiseen puistoon, jonne kuulemma saan menna ihan turvallisesti. Yritan loppuviikoksi saada enemman ohjelmaa itselleni... Ja selvittaa sopisiko heille jos vaikka taksilla lahtisin keskustaan tai Olindaan katselemaan paikkoja, silla turhaudun helposti tekemisen puutteeseen. Vaikka onkin ollut ihan mukavaa ottaa reissulle rauhallinen alku, ja koittaa totutella aikaeroon, portugaliin, ilmastoon, etc., niin toivoisin jatkossa reissulta muutakin ;)

Matka sujui oikein mukavasti, tavarat tuli ja vaihdot menivat mutkitta. Ja Lissabonissa hotellilta lahtiessa menin kentalle samalla taksilla kahden brasilialaisen kanssa. Yolla taksilla hotelliin tullessa kusetettiin oikein kunnolla hinnasta. Maksoin siis 25 e, ja seuraavana aamuna kaikki kolme yhteensa 8 e. Nain siis ihan Euroopassakin. Paa asia oli kuitenkin etta paasin hotelliin, ja olin aivan liian vasynyt alkamaan riidella hinnasta. Seuraavan paivan pitka lentokin sujui kivasti, erityisesti siksi, etta kone oli aika tyhja ja sain valloittaa koko ikkunan viereisen 2 penkin rivin.

Niin kuin jo tulikin esiin, olen nyt siis jo taalla perheen luona. Tulin siis perheeseen, kun yhteyshenkilo Rayssa oli sita mielta etta mun ei ole turvallista lomailla yksin taalla. Perhe on tosi ystavallinen, ja vanhemmatkin yrittavat puhua englantia mulle. Muutenkin kaikki ihmiset, joihin olen taalla nyt tutustunut, ovat aivan valtavan ystavallisia. Ottavat mukaan niin kuin olisivat tunteneet jo pidemmankin aikaa, esittelevat paikkoja ja tapoja ja haluavat auttaa. Toivosin ihan hirveesti, etta oppisin pian portugalia. Olisi nimittain ihanaa paasta keskustelemaan ja kommunikoimaan ihmisten kanssa. Tavoitteena on lahipaivina paasta kirjakauppaan, josta voisi kenties loytya englannin kielinen portugalin oppikirja. No, sen verran olen jo edennyt, etta sahkopostiviesteja saan kirjoitettu. Mutta puhuminen is another story.

Lauantaina paasin heti mukaan kuulostelemaan paikallista tunnelmaa, kun lahdin Rayssan kaverien ja yhden toisen vaihtarin kanssa baariin. Siella oli koko illan live musaa - ml. forro-bandi. Forroa sinne lahdinkin kuulemaan (ja tanssimaan). Ja oli tosi hauskaa! Tuli vahan maisteltua caipirinhaakin (, tosin en siita erityisemmin pida - ehka olisi aika totutella). Niin ja hankittiin heti mulle brasilialainen prepaid, jotta parjaisi taalla kommunikoinnissa vahan halvemmalla. Mutta se ei toimi. Joten jos joku tekniikan ihmelapsi (tai nokialainen :) lukee tata ja tietaa mika voisi olla vikana (ja etenkin jos asian saa jotenkin korjattua), niin tietoa otetaan mielellaan vastaan.

Sunnuntaina kaytiin iltapaivalla Recife Antigossa, eli siis kaupungin vanhassa osassa. Tosi kaunista. Vanhoja siirtomaa-ajalta olevia taloja, katumarkkinat, musiikkia, saippuakuplia ilmassa (kylla!), ja nain viela vahan capoeiraakin, kun jollakin ryhmalla oli siella katuroda. Illalla mentiin perheen kanssa kirkkoon. Olin odottanut barokkikirkkoa, kynttiloita, suitsukkeita ja traditionaalisia seremonioita, mutta kirkko olikin uusi babtistikirkko, jossa lauluja saesti bandi. No, oli kuitenkin mielenkiintoista :)

Nyt siis eilen ja tanaan olen vain hengannut taalla asunnolla, koska en tosiaan edes tieda miten taalta paasisi bussilla keskustaan. Aamuksi olin suunnitellut lenkkeilya siella puistossa, ja sen jalkeen grillailua talon altailla (kylla, tassa 16 kerroksen talossa on oma uima-allas ja kuntosali) kirjan parissa ja paremman tekemisen puutteessa, ja iltapaivalla meidan piti menna joki"risteilylle". Mutta tropiikin saa teki tepposet ja aamulla satoi, ja katamaraanikin paatettiin paremman saan puutteessa jattaa valiin. Iltapaivalla paasin sentaan kavelylle ja kuvaamaan. On mielenkiintoista miten taalla on naita noin 20 kerroksisia taloja. Ja niiden vieressa ja valeissa vanhoja ja vahan rapistuneita taloja. Ja sitten on sellaisia semi-hokkeleitakin, vaikka en ole viela edes nahnyt favelaa (muuta kuin ehka koneesta).

Lamminta taalla tosiaan on. Ja kosteaa. Kuvittele se hetki kun on lampiman suihkun jalkeen sulkenut hanan ja kuivattelee viela sellaisessa pienessa suihkukopissa. Sellaista taalla siis on lammon puolesta. Aika ihanaa. Aurinko nousee taalla aika aikaisin, ja laskee myos ajoissa noin klo 17 aikoihin.

Nyt odottelen, etta joku tulisi kotiin, ja voisi auttaa mua kommunikoimaan yhden capoeiraryhman vetajan kanssa. Pitaisi siis soittaa treeneista, treeniajoista, kuljetuksista, jne, mutta omat kielitaidot ei viela siihen siis riita.

Ainiin. Ja perheella on kotiapulainen. On vahan hankala suhtautua. Ja etenkin kun en oikein pysty hanen kanssa mitaan juttelemaan, niin tulee sellainen olo, etta olen tosi tympea ja aiheutan vain lisaa tyota... Ja muutenkin ajatus kotiapulaisesta tuntuu tosi vieraalta. Taalla se on kai kuitenkin ihan normaalia, ja monilla ylempiin sosiaaliluokkiin kuuluvilla kai on. Mutta se oli ehka ensimmaisia asioita, mika mulle konkretisoi sita, miten erilaista elama taalla on.