Maailman toisella puolen

Nyt hihnalle laukku
ja viimeinen kuppi naamaan

Kohta pilvien päältä
voin muistaa tämän maan

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
mä menen minne sattuma johtaa

Mulla on mukana kuvat
mutta katseet eivät kohtaa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Mä oon kujia kulkenut
jäljessä lapsien parvet

Niiden silmissä iloa
ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen
mutta tartun niihin muistoissa

Vaikkei tavattais koskaan
kaikki kulkee mun matkassa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

... on kiva tulla kotiinkin kohta <3

Pullaa Brasíliassa

Viimeiset paivat taalla paakaupungissa Brasíliassa kasilla. Tiistai-aamuna lahtee kone Sao Pauloon, ja nyt on jo valmiiksi haikea olo siita, etta joutuu jattamaan nama uudet, ihanat ystavat. Mutta onneksi on internet ja mahdollisuus tulla takaisin :) Viime kirjoituksen jalkeen paivat ovat kuluneet capoeiran merkeissa. Treeneja on ollut joka paiva 1-2, mika on ollut mahtavaa. Treenaamisen lisaksi paivaohjelmaan kuuluu açai valipalapaikassa. Suosikkini on açai banaanin, guaranan, pahkinajauheen ja myslin kera. SItten jaksaa taas treenata! Turkuunkin tarvittaisiin paikkoja, joista saisi açaita. Ja lisaksi taman valipalapaikan tapaisia paikkoja, jotka tarjoilee leipia, tuoremehuja, salaatteja ja açaita melkein keskiyohon asti. Edellisviikonloppuna matkustettiin Campinakseen viettamaan 4 paivaa capoeiran parissa. Campinaksessa majoituimme Mestre Ciceron capoeira academialla eli treenisalissa. Oli hienoa nahda vain capoeiralle omistettu treenitila, jossa lattiaan oli maalattu ryhman iso logo ja seinilla ja seinustoilla soittimia. Viikonlopun aikana treenattiin, kaytiin rodissa pelaamassa ja katsomassa lasten treeneja eri opettajien kanssa. Lisaksi iltaisin hengailtiin ja juteltiin capoeirasta. Viime viikolla tanne Brasíliaan saapui myos suomalainen kaverini, ja nyt on ollut enemman treeniseuraa. Kolmen viikon pelkan portugalin puhumisen jalkeen tuntui kylla oudolta vaihtaa taas suomenkieleen osittain. Lisaksi siirryin asumaan toisen paikallisen kaverin luokse, kauemmas Brasílian keskustasta. Taallakin on mukava tunnelma ja hyva olla! Talo on omakotitalo, jonka pihalla kaverini kaksi pitbullia lotkottelee. Ensimmaisena aamuna kun huomasin, etta koirat on pihalla paatin kayda moikkaamassa. Jain rapsuttelemaan toista koiraa, kun se tuntui tykkaavan. Hetken kuluttua kaverini aiti tuli hamillaan katsomaan ovesta, ja kertoi etta tama koira ei yleensa paasta ketaan uutta lahelleen ja silittelemaan. Ensimmaista kertaa elamassani kavin myos suurlahetystossa. Oli nimittain aika kayda ennakkoaanestamassa eduskuntavaaleissa, kun siihen kerran oli taalla mahdollisuus. Heti kun astuin sisaan suurlahetystoon, muuttui tunnelma jotenkin todella suomalaisesti. Varmaan johtui sisustuksesta. Ja henkilokunnasta. Sisustuksen perusteella olisin yhta hyvin voinut olla missa tahansa suomalaisessa kansliassa. Vieraalle ihmiselle puhuttaessa meinasin vahingossa sanat tulla portugaliksi, ja vahan nauratti meita kaikkia kun sujuvasti kuuntelin ja vastailin "sim, sim". Eilen kaytiin kuuntelemassa sambaa kaveriporukan kanssa. Yhdessa vaiheessa paatettiin vaihtaa paikka, mutta uuteen paikkaan saavuttaessa kello oli sen verran etta bandi oli jo lopettelemassa. Paatettiin olla menematta sisalle ja jaatiin ulkopuolelle vahan kauemmas hengaamaan. Hetken kuluttua sisalta kuului halinaa ja ulos lehahti joukko ihmisia, jolloin otettiin etaisyytta, silla halina tarkoittaa taalla usein tuossa yhteydessa tappelua. Ja niinhan se olikin, silla hetken kuluttua kuului aseen laukaus. Mentiin yhden auton taakse hetkeksi, ja siirryttiin ripeasti omaan autoon ja lahdettiin paikalta. Kokemus oli aikamoinen, vaikka me ei oltukaan missaan varsinaisella vaaravyohykkeella. Muistutti kuitenkin siita, mita kaikkea muuta kuin ihanaa taman ihanan maan yhteiskunnasta loytyy. Seka jo vahan unohtamastani varovaisuudesta. Riossa oli myos viime viikolla ilmeisesti Suomessakin otsikoihin paatynyt kouluammunta. Jarkyttavaa! Ja pistaa kylla miettimaan samalla sita, miten taalla lapsetkin varmasti altistuvat vakivallalle faveloissa. Fyysiselle, henkiselle ja seksuaaliselle vakivallalle. Taalla aseen hankkiminen on kuitenkin jokseenkin helppoa syyttajalla tyoskentelevan kaverini mukaan, jolloin monet voivat yrittaa turvata itseaan asein. Yhden kaverini kanssa keskusteltiin kaupungista, ja puheeksi tuli taalla pari vuotta sitten tapahtunut miljoonien korruptiotapaus suurta siltaa rakennettaessa. Kyseinen poliitikko ei vielakaan ole kuulemma joutunut vastuuseen , ja julkisessa paatoksenteossa korruptio on kuulemma hyvin yleista. Taalla aanestaminen on pakollista, ja kuulemma aanestamatta jattanen on selvitettava erikseen kirjallisesti. Taman vuoksi voisi tavallaan ajatella, etta ihmiset ehka tietaisivat enemman politiikasta. Mutta toisaalta taalla on edelleen niin paljon ihmisia, jotka ovat lukutaidottomia tai asuvat maaseudulla, jossa ei ole valoa tai juoksevaa vetta, etta heidan aanensa lienee aika helppo saada kenen tahansa jos vain osaa puhua... Mutta nyt nukkumaan, huomenna on aikainen heratys. Taalla aamiaiseen kuuluu passionhedelmamehu. Joka tehdaan tuoreista passiohedelmista. Joita voi poimia tuossa verannalla olevasta passiohedelma-koynnoksesta. Lisaksi pihan peralla on banaanipuita, kookospalmu ja acerola-pensas. Liian hyvaa ollakseen totta :) Huomenna ohjelmassa on reko-rekon (perkussio-soitin, jota kaytetaan capoeirassa ja sambassa mm.) tekeminen, treenailua, pakkailua, açai ja viela kaverien nakemista.

Capoeiraa ja perhe-elamaa

Nyt olinpaikka on Brasília, Brasilian paakaupunki. Tama on iso 50-luvulla keskelle ei-mitaan rakennettu hallintokeskus, jonka keskusta koostuu muutamasta ostoskeskuksesta, moottoriteista, futuristisista rakennuksista ja asuintalokomplekseista, jotka jatkuvat pohjois-etela suunnassa kaupungin lapi kuin "lentokoneen siivet". Asunkompleksit on suunniteltu lahes identtisiksi, joten ne naytta samanlaisilta, mutta kohta ollaan tarpeeksi monta kertaa kiidetty autolla ympariinsa, etta alan pikkuhiljaa hahmottaa lahiseutuja, ja uskallan ehka lahtea myos seikkailemaan. Kaupunkia en siis viela tunne kovinkaan hyvin, silla olen liikennoinyt taalla vain tuttavien autojen kyydissa.

Saavuin viime viikon tiistaina. Lentokentalle tuli vastaan capoeira mestreni oppilas, johon olin sahkopostitse ollut aiemmin yhteydessa. Etsittyamme toisiamme tunnin kentalta (mua oli myos kuulutettu, mutta en ollut kuullut :) lahdettiin suoraan akrobatiatreeneihin. Siella hypittiin trampoliineilla ja harjoiteltiin voltteja jne. Treeneista mentiin taman kaverini kotiin, jossa myos majoitun taalla oloni ajan.

Asunnossa asuu myos kaverini vanhemmat ja siskonpoika. Lounasaikaan usein sisko perheineen tulee tanne, ja talo on taynna hulinaa ja puheensorinaa. Tahan mennessa olen paivisin lahinna hengaillut taalla asunnolla lueskellen, harjoitellen atabaquen eli brasilialaisen rummun soittoa ja odotellen josko mentaisiin treenaamaan. Valilla ollaan lahdetty iltapaivalla jo treenaamaan, valilla vasta illalla, mutta tahan mennessa joka paiva olen paassyt treenaamaan, mika on ollut tosi kivaa! Ollaan kayty treenaamassa capoeiraa, akrobatiaa seka muutamissa capoeira rodissa. Olen kaverustunut myos muutamien muiden capoeira-tyyppien kanssa, jotka ovat myos vieneet mua treenailemaan.

Taalla siis asustelen ja vietan brasilialaista perhearkea, mika on sinansa kivaa ja hyvaa aktiivista kielikylpya. Joskin vahan edelleen vaivaannuttaa se, etten voi maksaa asumisestani tai taalla ruokailemisesta tai pyykkaamisesta jne. mitaan. Mutta taytyy vaan koittaa hyvaksya tama brasilialainen avoimuus ja vieraanvaraisuus, joka on todella kaunista! Etenkin kun ottaa huomioon, etten tuntenut tata kaveriani kuitenkaan millaan tavalla etukateen... Viime viikolla myos kaverini serkut halusivat vieda mut uimaan ja ottamaan aurinkoa luonnonvesialtaille, minka jalkeen nayttivat paikkoja autoillen. Taalla yksityisautoilu on kylla puhjennut kukkaan, osittain varmasti sen vuoksi miten kaupungin keskusta on suunniteltu.

Pari paivaa sitten paatin myos paasta karryille maailmanmenosta, ja luin uutisia, ja kauhistuin Hesarin suomen kielesta. Sen lisaksi etta viime syksyna oli jaatavia sateita oli nyt YK:n suhtautuminen nihkeaa. Selvitin paaseeko taalla aanestamaan, ja paaseehan taalla, silla taalla on Suomen suurlahetysto, sinne siis 6.4.

Sita ennen taalla kuitenkin olisi tarkoitus kayda lauauntaina siella capoeira-projektissa, eli lasten tunnilla favelassa ja sita seuraavana viikonloppuna matkataan Campinakseen Sao Paulon lahelle treenaamaan pitkaksi viikonlopuksi!

CARNAVAL!

Karnevaalit on juhlittu, ja karnevaalitunnelmat nahty seka Salvadorissa etta taalla Olindassa. Olinda on paikka lahella Recifea, jossa olin vaihdossa vuonna 2009. Oli mukava tulla tuttuun paikkaan, vaikka suurinta osaa vanhoista kavereista en ehtinytkaan tavata. Ilmeisesti suurin osa oli nain karnevaaliaikaan matkoilla ja paossa karnevaalihumua ja tungosta.

Salvadorissa majoituimme jalleen Pelourinhossa eli vanhassa kaupungissa. Joka ilta siella kierteli erilaisia ja -tasoisia rumpuryhmia. Kapeat kadut oli koristeltu tunnelman mukaan, ja erityisesti illan mittaan ne tayttyivat ihmisjoukoista. Mutta varsinainen karnevaali ja trio electricot olivat muualla. Trio electricot ovat Salvadorin karnevaalille tyypillinen juttu, kaytannossa koristeltu rekka, jonka katolla oon laulajia ja bandi ja perassa kulkee rumpuryhma eli bloco seka karnevaalikansaa, jos on maksanut erikseen johonkin blocoon kuulumisesta. Me paatimme seurata karnevaalia maksamatta teiden laidoilta, ja ihan hyvin toimi sekin ratkaisu. Ainakin naimme useampia trio electricoja. Ja saman paatoksen taitaa tehda suurin osa karnevaalaajista. Karnevaaliajan kohokohtiin kuului kuitenkin myos kaupungin siimeksesta vahingossa loytynyt kirja- ja levykauppa, jossa oli ihana tunnelma. Hetkeksi paasin unohtamaan, missa ja millon olen. Tai siis etta elettiin hektista karnevaaliaikaa. Lisaksi sielta loytyi muutaman CD:n verran helpotusta iPodittomaan aikaan. (vihdoin myos keksin, etta musiikkia voi kuunnella myos puhelimella, joten helpotusta musiikkivajeeseen on jo saatavilla :) Salvadorin karnevaalissa vietettiin siis yhteensa 4 paivaa ja 3 yota. Siella ei missaan vaiheessa olo tuntunut erityisen turvattomalta Salvadorin maineesta huolimatta. Iltaisin ulos lahtiessa oli kaikki arvokas turvallisesti hostellilla ja mukana vain vahan rahaa rintsikoissa. Se oli muuten tosi katevaa, ei tarvinnut huolehtia lainkaan mistaan kassista. Taidan ottaa taman kayttoon myos Turussa.

Nyt olen ollut taalla Olindassa viikon. Karnevaali oli taallakin aika hulinaa, joskin erilaista. Vanhan kaupungin kujat tayttyi jalleen mutta ehka tasokkaammista blocoista eli rumpuryhmista, jotka soittivat myos paikallisia rytmeja maracatua, enemman afrikkalaisperaista afoxea ja frevoa. Seurattiin muutamaa rumpuryhmaa taalla, mukaan lukien kaverinkaverien Burrasta-ryhma, joka soitti oikeastaan pelkastaan afrikkalaisia rytmeja. Yhtena iltaa lahdettiin Recifeen, jossa nahtiin maracatu ja caboclinos-ryhmien tanssiesityksiakin. Recifessa karnevaali on myos enemman kuin ilmainen iso festari, silla siella on isoja lavoja, joilla esiintyy nimekkaita artisteja, ja sisaanpaasy on ilmainen. Naita sinne kulttuuripaakaupunkiinkin! Viime lauantaina oli myos Olindan eli taman kaupungin synttarit, jonka takia kaduilla oli hulinaa, blocoja, jne. Soittamassa oli myos A Parte -niminen bloco, jossa monia kaverinkavereita oli soittamassa, talla kertaa paikallisia rytmeja afro-savayksella.

Taalla ollaan tosiaan "vuokrattu" huonetta yhden suomalaisen kaverini tutun talosta. Talon vieressa asuu suurin osa naista kaverin kavereista eraanlaisessa rasta-hippi-kommuunissa. Karnevaalin vuoksi taalla on ollut vesi poikki jo ainakin viikon. Niinpa on usein tullut Ghana mieleen ampari-suihkussa :) Talossa, jossa asutaan on jalleen myos ihan pienia koiranpentuja. Tekisi mieli laittaa pari taskuun, ne on niin sopoja!

Ollaan taalla myos paasty treenaamaan capoeiraa. Eilen oli Angola Mae -nimisen ryhman roda, ja tanaan aamutreenit seka peraan musiikkitreenit, mahtavaa! Ostin myos kaksi berimbauta eli capoeira-soitinta.

Huomenna matka jatkuu Brasiliaan, jossa olen nailla nakymin nelisen viikkoa. Suomeen paluu on muuten aikaistunut, tulen jos 21.4.

Tunnelmia Salvadorin seuduilta

Viimeinen reilu viikko on kulunut Salvadorin lahistolla. Seurana on ollut kaverini Suski, joka saapui moikkaamaan New Yorkista. Oli uskomattoman kivaa nahda pitkasta aikaa. Naurettiin kippurassa, syotiin lounaiksi jatskia ja illallisiksi katuruokaa, esim. maissia, grillattavaa juustoa tai popcornia, lauleskeltiin, poltettiin nahkojamme hiekkarannoilla, istuttiin puussa odottamassa nousuveden laskua, tanssittiin samba-reggaen rytmeihin. Ja vaikka mita muuta.

Lahdin Serra Grande pikkukylalta yobussilla kohti Salvadoria, saapuen perille klo 5.30 seuraavana aamuna. Sain vahan torkuttuakin. Mutta perille paastessa olin sen verran horroksessa, etta iPod jai bussiin... En tieda unohdinko sen penkille vai nappasiko vieressa istunut mies sen mukaansa mun repun paalta. Jokatapauksessa musiikit meni, ja olin juuri edellisena paivana saanut valtavan maaran uutta hyvaa brassimusaa kaveriltani Serralla. Mutta niinkuin iska sanoi, kaatunutta maitoa on turha surra. Koitan saada vakuutuksesta jotain takaisin, ja hankkia taalta jonkun halvan uuden soittimen. Saavuttuani Salvadorissa hostellille, hostellin ystavallinen respan hoitaja auttoi soittelemalla bussiyhtioon, jne soittimen perassa. Ja onneksi Suski tosiaan saapui samana iltapaivana niin ei paassyt liikaa pyorimaan harmitus paassa.

Vietettiin viikonloppu Salvadorissa, jossa oli jo karnevaalivalmistelut hyvin kaynnissa. Kierreltiin kaupungin historiallista keskustaa Pelourinhoa, jossa oli aikanaan myos suuri orjakaupan keskus. Lisaksi kaytiin katsomassa paikkoja, joita usein capoeira-lauluissa mainitaan. Salvadoria sanotaan nimittain myos capoeiran paakaupugiksi. Yksi naista paikoista oli kirkko Igreja do Bonfim, jonka etuportille vuosien varrella ihmiset on sitoneet sadoittain varikkaita "toivomusnauhoja". Mekin kaytiin sitomassa nauhamme ja tekemassa kolme toivettamme. Samanlaiset nauhat sidottiin myos nilkkoihimme, joista niita ei saa katkaista, koska muuten toive ei kay toteen. Kaytiin myos kuuntelemassa perkussioryhma Olodumin keikka, joka oli aivan mahtava! Ja oli upeeta nahda tuo ruhma livena, silla olin kuunnellut heidan musiikkia jo Suomessa pitkaan. Tallaista musiikkia : http://www.youtube.com/watch?v

=fdg1UPT74Ts).

Sitten lahdettiin rauhoittumaan Boipeban paratiisisaarelle, jonne paastaksemme otettiin ensin taksi, sitten lautta, sitten bussi, sitten moottorivene. Oli hauskaa olla pitkasta aikaa veneessa! Saarella oli pitkia paratiisinomaisia samettisia hiekkarantoja, lamminta vetta (valilla jopa liian lamminta uimiseen!), palmuja. Ja sootti pieni kyla, trooppista metsaa. Tuolla saarella ei ollut lainkaan autoja. Ihmiset kayttavat kulkemiseen aaseja ja parin kylan valilla kulkee traktori, jolla on peravaunu istumineen. Nautittiin auringosta ja meren aalloista taas siina maarin, etta tuli iho poltettua. Yksi iltapaiva kulutettiin rannalla siihen, etta avattiin mun pikkuletit, siina oli kylla taas kova urakka! Ja hiuksia lahti jalleen tukoittain, nyt ne on paljon ohuemmat kuin ennen. Ei kuitenkaan onneksi mitaan kaljulaikkuja, ja kai ne siita paksuuntuu taas pikkuhiljaa :) Lisaksi selvisi, etta saarella asuu suomalainen nainen, joka sattui kuin sattuikin olemaan mun kaverin hyva kaveri! Pieni maailma! Meidan uusi suomalaistuttu kertoi, etta karnevaalit Boipebassa on vahan erilaiset kuin esim. Salvadorissa. Koska siella ei ole autoja, vetaa karnevaalikaiuttimii perassaan aasi. Ensimmaisena vuonna aasi oli kuollut karnevaalin jalkeen, silla saarelaiset oli kayttaneet samaa aasia paivat pitkat ja kaiuttimet pauhanneet aasin korvien juuressa...

Viimeisena Boipeban paivana mulla oli kipee ja kuumeinen olo, ja nielurisat turvoksissa. Mutta kun paastiin Salvadoriin sain haettua apteekista tehokkaan penisilliini-antibiootin, ja nyt on jo olo paljon parempi. Onni onnettomuudessa etta taalta saa antibiootteja ilman reseptia, ja etta suomalaiset kaverit saa nopeesti netista tarkistettua oikeen annostuksen. Eilen hain sitten loppukuurin satsin, ja sain apteekista alennusta laakkeista, uskomatonta! Farmaseutti vaan sanoi, etta kun geneerista laaketta ei ollut tarpeeksi, niin ei mun tarvi merkki-laakkeesta maksaa kun kerran on samaa tavaraa :) Ja nyt on jo olo huomattavasti parempi!

Kahtena iltana ollaan myos oltu katselemassa karnevaalimeinikia taalla. Taytyy kylla sanoa, etta ei ehka ihan sita mita olin odottanut. Valtavasti ihmisia. Ohi kulkee isoja rekkoja ja rumpuryhmia, joiden perassa voi kulkea tai seurata useampia ryhmia pysymalla paikallaan. Mutta tungos on kuintekin ehka hallitsevin piirre tahan asti. Ja saannollisin valiajoin ohi kulkee joukollinen kyparapaisia ja aseistettuja poliiseja. Lisaksi teiden varsilla on poliiseja korokkeillaan vahtimassa. Mutta hauskaa on ollut! Nahtiin samaisen Olodumin karnevaalikulkue seka kaytiin kuuntelemassa toisen tuntemani hyvan ja kuuluisan brassibandin Nacao Zumbin keikkaa.

Maanantaina jatketaan matkaa Recifeen, jossa mennaan viereisen vanhan kaupungin Olindan karnevaaleille. Ja majoitutaan teltassa yhden suomalaisen kaverini pihalla :) Lisaksi olisi tarkoitus nahda parin vuoden takaisia tuttuja, kun karnevaali on ohi. Karnevaali on nimittainusein loma-aikaa, ja monet matkustavat muualle karnevaalin ajaksi. Mita en yhtaan ihmettele nahtyani tata hardellia, jos taman kokoisi vuosi toisensa jalkeen.

Rio, Bahia

Lahes kolme viikkoa on nyt taalla Brasiliassa kulunut. Aika on mennyt nopeesti! Ensin vietettiin kaverini kanssa vajaa viikko Rio de Janeirossa. Sitten tultiin pohjoiseen pain Bahian osavaltioon, jossa ollaan nyt oltu melkeen 2 viikkoa Serran Granden kylassa. On ollut ihanaa olla Brasiliassa, silla kommunikointi portugaliksi on niin paljon helpompaa. Tuntuu ihanalta kun osaa edes jotnekinilmaista itseaan toisin kuin Chilessa jossa espanjan kanssa takkuaminen oli kylla raskasta.

Rio oli kaunis, elamaa ja hulinaa sykkiva suurkaupunki. Keskusta ja Lapan alue kaunista, vanhenpaa ja varikasta seutua. Jolle kontrastina Ipaneman ylaluokkainen asutusalue muoviaurinkovarjoista tayttyvan rannan vierella vaikutti varsin luonteettomalta. Ensin asuttiin kaverin kaverin talossa Santa Teresan kaupunginosassa. Se oli varikas ja kaunis. Kun ikkunan avasi, naki banaanipuita ja muuta ihanaa vihreaa. Lapassa on useana iltana viikossa isot katujuhlat, jotka on vahan niiin kuin suomalaiset festarit. Paitsi ettei tarvitse maksaa. Kadulla soittaa erilaisia samba, yms kokoonpanoja ja on kojuja mista saa ostettua ruokaa ja juomaa. Ja talla isolla kadulla kulkee noina iltoina/oina autojen sijaan iloinen ihmismassa.

Salvadoriin, Bahian paakaupunkiin en viela ole paassyt tutustumaan. Saavuttiin yolennolla ja nukuttiin lentokentan lattialla. Sitten seuraavana paivana lahdettiin etsimaan bussiasemaa ja tultiin suoraan 7 tunnin matka etelaan pain Ilheuksen kaupunkiin, josta suomalainen ystavani kavi meidat hakemassa autolla Serra Grandeen.

Serra Grande on pieni kyla rannalla. Ranta on vaaleaa, samettista hiekkaa, meri lammin ja toisella puolella mata atlantico eli paikallista metsaa. Taalla on paljon kaakaon viljelya, luonto ja ilmasto on samantyyppista kuin Ghanassakin. Muutamat paikalliset uudet kaverini etsivat Serran lahelta itselleen kaakaofarmia, silla kaakaon viljely suojelee samalla tata jokseenkin harvinaista metsatyyppia. Kaakao vaatii kasvaakseen ainakin nimittain varjoa, jota mata atlanticon korkeammat puut tarjoaa.

Viime lauantaita vietettiin toisten kaverien "tilalla", josta kasin tehtiin kavelyretki mata atlanticoon ja matkan varrella paastiin maistelemaan hedelmia suoraan puusta. Lisaksi maistettiin heidan pihalta tuoretta kaakaota. Kaakaossa on nimittain hedelmaliha seka siemenet. Siemenista tehdaan paahtamisen yms. jalkeen kaakaojauhetta. Mutta hedelmanakin kaakao on herkullinen!

Taalla Serralla ollaan paasty treenaamaan capoeiraa, mika on ollut ihanaa! Treeneja vetaa kaksi kokenttacapoeiristaa, joille capoeira on siis ammatti. Lisaksi valipaivina, jolloin ei oletreeneja, on rumputunti. Treenit siihen oikeastaan taisi ollakin paasyy, etta tanne Serralle tulin.

Paikallisissa talot on aika erilaisia kuin Suomessa (yllatysyllatys). Niissa on avoimia ikkunoita (siis ilman laseja) ja rakoja katon rajassa. Niinpa luonto on paljon lahempana. Taman takia torakoitakin on nakynyt muutamia, mutta yleensa en ole edes kiljunut (!). Hyttysia on myos paljon, iltaisin taytyy muistaa vuorata itsensa hyttyskarkotteella. Vaikka taalla hyttysenpuremiin ei liitykaan malariariskia, niin ei kutiavat paukamat silti kivoja ole. Eilen yksi pahus puri mua jalkapohjaan, valitsi sekin paikan :)

Paivat taalla maaseudun rauhassa on kylla saaneet aika taydellisen rentoutumisen tilaan. Aamulla juodaan kahvit parvekkeella merta katsellen. Sitten voi menna rannalle. Tai vain lueskella parvekkeen riippumatossa. Iltaisin on treenit, joiden jalkeen mennaan usein kylan keskusaukiolle Praçalle syomaan tapiocaa tai acarajea ja ehka ottamaan oluet.

Taalla jakaminen on iso osa kulttuuria, mita mun mielesta nakyy hyvin esim. siina, etta taalla ostetaan joukolla isompi pullo olutta joka jaetaan kaikkien kesken pieniin laseihin. Ja jos joku otaa ruokaa tai naposteltavaa siita tarjotaan kaikille. Ja jos joku laittaa ruokaa, kutsutaan spontaanisti kaikki tutut myos syomaan. Tykkaan kylla tasta kulttuurista!

Viineja, capoeiraa ja lahdon tunnelmia

Viime viikonloppu vietettiin siis Mendozassa, Argentiinan puolella. Lahdettiin suomalaisporukalla retkelle Chilen rajan ja Andien yli siis perjantaina kukonlaulun aikaan. Seitsaman tunnin bussimatka sujui kuitenkin paaasiassa nukkuen, Aconcagua jai paikallistamatta. Mendoza oli kaupunina oikein viihtyisa. Heti huomasi, etta kyseessa on paljon Santiagoa pienempi kaupunki. Mendoza oli jossain vaiheessa tuhoutunut pahasti aanjaristyksessa, jonka vuoksi uuteen asemakaavaan oli jatetty leveat tiet ja paljon puistikkoja seka aukioita.

Lauantaina otettiin bussi Maipon laaksoon tutkiskelemaan viinitiloja. Maiposta vuokrasimme pyorat ja kiersimme 4 eri viinitilaa maistellen 14 eri viinia! Muy bueno! Suosikiksi nousi aikaisemmin vahemmalle huomiolle jaanyt Malbec. Sunnuntaina pyorittiin kaupungilla Mendozassa. Yhdesta paa-aukion kulmasta bongattiin hyva jatskipaikka, jossa valikoimaa riitti (makuna mm. vanilja-cabernet sauvignon, en maistanut). Jatskia maisteltiin ja kierreltiin samaisen aukion artesaani-kojuja. Mendozassa kierrellessa huomasimme ainakin kaksi eroa Argentiinan ja Chilen valilla. Argentiinan puolella kaikki oli halvempaa. Ja Argentiinassa lahestulkoon kaikilla miehilla oli takatukka. Lieneeko sen yhden kuuluisan jalkapalloilijan peruja.

Maanantaina lahdin takaisin kohti Santiagoa. Matka oli pitka ja kuluttava. Talla kertaa bussissa vierahti noin 10 tuntia, jonka jalkeen viela vajaan tunnin metromatka. Bussissa vieressa istui iakkaampi amerikkalaisturistimies, joka olisi halunnut jutella kaikesta ummet ja lammet. Onneksi noin ensimmaisen tunnin jalkeen paasin nauttimaan omasta rauhasta ja musiikista. Paluumatka kesti paljon kauemmin, koska jouduimme jonottamaan Chilen raja-asemalle paasya. Lisaksi kaikkien matkustajien tavarat lapivalaisiin ja osa avattiinkin. Rajalla meidat matkustajat pistettiin bussista riveissa seisomaan ja odottamaan etta kaikki tavarat oli lapivalaistu. Huumekoira kavi nuuskimassa kasseja ja yksi turisti joukossamme kuvasi videota laukkujen loukossa liukastelevasta huumekoirasta ja rajavartiasta. Kukaan ei kuitenkaan sanonut siita mitaan, vaikka tunnelma muutoin olikin kuin lahtausjonossa :)

Tiistaina kavin viimeista paivaa sairaalalla. Otin kuvia ja nain saiaalan kaytavila juoksemassa kaksi kulkukoiraa. Keskiviikkona ja torstaina viela kunnostauduttiin suomalaisporukalla kaymaan kahdessa kivassa lounaspaikassa syomassa ja hyvilla jatskeilla!

Torstaina myos toinen capoeiraryhmista piti mulle laksiaisrodan. Lopuksi oli liikuttavaa kiitella treeneista ja yhteisista hetkista. Onneksi naan tata Santiagon perhettani viela tiistaina!

Perjantain aktiviteetteihin kuului trekkauspaikkojen metsastys ja suurella hautausmaalla kaynti. Trekkauspaikoistakin oli vaikeaa loytaa infoa (miten paasee, milloin ja miten pois?) Potentiaalisia olisivat Saltos de Apoquindo, jossa on mys vesiputoksia. Tai Pochoko-niminen kukkula. Mutta voi olla jaa valiin. Jos en jaksa selvitella miten niihin paasee. Ja jos hautausmaallakin meinaa suuntavaisto pettaa, niin en kylla lahde minnekkaan vuorille jos en loyda tietoa paikoista etukateen... Hautausmaa oli suuri ja mahtipontinen. Siella piti oleman mm. Salvador Allenden hauta ja diktatuurin aikana havinneidenmuistomerkki. Mutta en loytanyt, harmi. Hautausmaa oli siis valtava. Ja kun huomasin yhdessa vaiheessa suuntavaiston pettaneen, en enaa uskaltanut lahtea seikkailemaan ja etsiskelemaan. Paluumatkalla poikkesin Estacion Mapuchella, joka oli siis ennen juna-asema mutta nykyaan kulttuurikeskus. Kavin katsomassa nayttelyn taideterapiasta.

Lauantaina eli tanaan tuli treenien jalkeen todettua, etta jos treeneista lahdetaan uima-altaalle ja bikineja ei ole tullut mukaan, kay urheiluritsikat ja kaverilta lainatut minishortsit tarvittaessa uima-asusta. Ja lisaksi se, etta tyylikkaan rusketusrajan saa, jos jattaa urheiluritsikoiden lapun torrottamaan ulkopuolelle :) Haikeat oli tanaankin hetket, kun viimista kertaa nain toisen ryman tyyppeja. Kun ei ikina tieda milloin nakee seuraavaksi, ja tuleeko sita seuraavaa kertaa enaa.

Nyt istun taalla kampilla. Soin paikallista kesaruokaa "humitas" eli maissinlehteen kaarittya ja siina keitettya maissi-asiaa. Todella tayttavaa ruokaa. Ja maistelen vain chilessa kasvavista carmenere-rypaleista tehtya punaviinia. Lisaksi tietokoneen vieressa odotta perjantain kaupungilla vaeltelun tulos tai loyto: Nerudan vuonna 72 julkaistu runo-antologia.