Vasymys on viime paivina ollut paallimaisin tunne. Ja se johtuu vaan siita, etta melkeen joka ilta on venahtanyt myohaseen. Treeneissa ja kavereiden kanssa. Capoeiraryhmat taalla on tosiaan aivan super-mukavia, ihania tyyppeja. Jo pelkastaan niiden takia voisi tanne jaada pidemmaksikin aikaa :) Ja eilenkin oltiin illallisella taalla asuvan ex-fimsiccarin (se laakisopiskelijoiden kansainvalinen jarjesto) ja hanen miehensa luona. Maistuva illallinen ja hyvaa viinia venahti melkein pikkutunneille.
Viime viikonloppu vietettiin Viña del Marissa ja Valparaísossa. Viña oli vahan tylsa mutta Valparaíso hurmaava ja luonteikas. Varikaita taloja kukkuloilla. Rahtisatama. Puita ja kapeita portaita. Vinssihisseja kukkuloille. Kaytiin siella myos Pablo Nerudan talossa. Helppo kai sita on ollut olla runoilija jos on asunut sellasessa talossa sellasella paikalla, aivan huikeat nakoalat kaupunkiin ja merelle siis.
Syotiin reissun kallein mutta maukkain lounas pitkan kaavan mukaan ja juotiin pullollinen pienen tuotannon luomupunaviinia. Ravintola oli aika pieni, ja me melkeen ainoat asiakkaat. Niinpa itse kokki palveli meita, ja teki erikseen mulle kasvisruuan. Aina saannollisin valiajoin kokki kavi myos varmistamassa etta me varmasti pidetaan ruuasta. Oih, se oli ihana lounas!
Illalla lahdettiin muiden vaihtarien kanssa ulos. Istahdettiin yhteen baariin ja ei aikaakaan kun selvisi etta kyseessa oli paikallinen karaokebaari. Ja heti ekan biisin alkusoitto parahti soimaan panhuilun savelin, ahhh mika helvetin esikartano :)
Sunnuntaina suuntasimme rannalle laheiseen Reñaca-nimiseen kaupunkiin. Ranta oli kaunis ja vesi kirkasta. Mutta tuuli kylma ja Humboltin virran jaahdyttama vesi jaatavan kylmaa. Paluumatka alkoi hyvalla sykkeella ja jannityksella kun nama nuoret latinovaihtarit paatti jaada Makkariin syomaan, vaikka aikaa oli hadin tuskin tavaroiden hakemiseen hostellilta Víñasta. Siina kohdassa tui kyl melkeen tankin suomalaisen mitta tayteen lattariorganisointia. No, onneksi niita laumasieluja on taalla Santiagossa helppo valtella, ja voi hengailla vaikka kahden muun suomalaisen ja capoeira-tyyppien kanssa :)
Eilen otettiin teemaksi meille suositellut ruuat ja juomat. Etsittiin pieni empanada paikka, ja ne olikin oikeen herkullisia. Empanadat on siis tyypillista paikallista (pika)ruokaa. Taikinakuori ja sisalla jotain taytetta. Tyypillisimmillaan jauheliha-mossoa tai juustoa, herkullisimmillaan ricottaa, pinaattia ja saksanpahkinoita. Sitten otettiin iltapaivan istuskeluhetki paikallisessa kuppilassa, jossa juotiin valkoviinia mansikoilla, oli mahtavan makuista. Talo oli joskus aikanaan ollut jonkin vasemmistoryhmittyman lehden paino, ja sittemmin paatynyt ravintolakayttoon. Lopuksi mentiin puistoon syomaan spesiaali-jatskia. Saatavilla oli neljaa eri suklaan makua seka omia erikoisuuksia kuten vadelma-minttu, mango-vihrea tee, jne.
Eilen hankittiin myos liput viikonloppuretkelle. Lahdemme kahden muun suomalaisen kanssa Mendozaan Argentiinan puolelle huomen aamulla. Mendoza on kasittaakseni Argentiinan suurin viinialue. Suunnitelmana on lauantaina vuokrata pyorat ja kiertaa viinitiloja. Saali etten oikein pysty ostamaan mitaan kotiin tuotavaa viinia, kun on viela niin paljon matkaa edessa. Matkalla Mendozaan bussi kulkee andien halki, ja pitaisi kartan mukaan nahda myos Etela-Amerikan suurin vuori, Aconcagua. Mendozasta palailen tanne Santiagoon nailla nakymin maanantaina. Sitten on viela reilu viikka aikaa kiertaa muutama paikka Santiagossa, treenailla capoeiraa ja ajattelin myos tehda trekkailuretken lahiseudulle katselemaan upeita vuoristomaisemia. Taytyy vaan viela selvittaa miten noihin luonnonpuistoihin paasee julkisella liikenteella.
Mutta taalla Santiagossa ja Chilessa on kylla ihanaa! Tykkaan kaupungista tosi paljon. Viihtyisa ja helppo liikkua. Tosin Santiago on jkv kalliimpi kuin mita olin ajatellut. Mutta se on pieni murhe kun paikka on niin kiva :) Viime viikolla olin taalla myos kaymassa sattumalta eteen osuneessa Ihmisoikeusmuseossa. Suurin ja pysyva paanayttely kasitteli Chilen diktatuurin aikaa. Vallankumous tapahtui siis 1973 ja diktatuuri paattyi 1989. Nayttely oli todella koskettava. Siella oli mini-dokumnetteja ja haastatteluja vangituilta ja kidutetuilta henkiloilta. Seka ajan mediaa Chilesta ja maailmalta. Olipa yhdella seinalla myos suomalainen juliste ("Kymppi kesatyorahoista Chilen kansalle" :) Metrossa ihmisia katsellessa valilla tulee mieleen, etta mitahan namakin kaikki ihmiset ovat kokeneet ja omilta ikatovereilta tekisi mieli kysya, millaisia asioita muistavat... Mutta se on varmaan aika herkka aihe, joten en ole asiasta keskustellut kenenkaan paikallisen kanssa. Matkaoppaassa myos neuvotaan olemaan ottamatta asiaa puheeksi, sen mukaan ihmiset koittavat mieluummin nykyaan unohtaa ja sivuuttaa koko asian.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Elamaa Santiagossa
Melkeen viikon olen nyt oleillut taalla SUNtiagossa. Se voisi tosiaan olla kaupungin nimi Santiagon sijaan, silla joka paiva on paistanut aurinko eika kertaakaan satanut. Lampotila mnee 30 asteeseen asti. Mutta lampo ei ole samanlaista kosteaa pehmeytta kuin Ghanassa vaan enemman kuivaa niinkuin Suomessa. Taalla on valoisaa noin 22 asti, ja paivan kuumin hetki tuntuu olevan klo 16-18.
Talo, missa asun on saman tyylinen kuin siella Brasseissa silloin. Korkea ja moderni. Ja pihalla uima-allas. En ole sita tosin viela testaillut :) Selvisi myos etta se mun host Barbara onkin jo erikoistunut sisatautien erikoislaakari... hups, pieni sekaannus.
Sairaalla aloitin viime viikon keskiviikkona. Menin etsimaan laakaria ja sihteeria, joiden nimet olin saanut, siita sairaalasta jonka Barbara mulle naytti. Ontuvalla espanjallani selvisi kuitenkin etta kyseiset ihmiset ei tyoskentele siina sairaalassa. Ja mut ohjattiin toiseen sairaalaan parin korttelin paahan. Siella ystavalliset turvamiehet selvitteli mun kanssa etta mista nama ihmiset voisi loytaa. Ja selvisi ettei ne tyoskentele siinakaan sairaalassa. Mut lahetettiin takaisin sairaalaan 1. Josta edelleen vakuutettiin etta ne on sairaalassa 2. Palasin toistamiseen sairaalaan 2, josta mut lahetettiin kysymaan psykiatrian ensiavusta parin korttelin paasta. Siella vihdoin yksi sihteeri tunnisti nimet, soitti muutaman puhelun ja selvisi, etta tama laakari ja sihteeri tyoskentelee aivan toisella puolella kaupunkia olevassa sairaalassa. Huoh, se oli aikamoinen aamu ja seikkailu. Olen kuitenkin aika tyytyvainen siihen, etta onnistuin selvittamaan asian espanjaksi.
Iltapaivalla lahdin tahan sairaalaan 3, jonka nmi on Salvador yhden paikallisen vaihto-tyypin kanssa. Siella mut liitettiin viimeisen vuoden opiskelijoiden ryhmaan, joilla on parhaillaan psykiatrian kliininen kurssi kaynnissa. Nyt olen sitten ollut naiden kolmen chilelaisen pojan kanssa opiskellut psykiatriaa. Vaikka enemman se on tainnut olla espanjan opiskelua. Kukaan opettaja ei nimittain puhu englantia. Onneksi 2 ryhmalaisista puhuu hyvaa englantia ja auttavat mua mielellaan.
Viime viikon aikana olen kuljeskellut iltapaivisin kaupungilla itsekseni ja taalla vaihdossa olevien suomalaisten kanssa. Yhdessa ollaan retkeilty kaupungissa oleville kukkuloille, joilta oli upeat nakymat kaupungin ylle. Perjantaina vietimme kaikkien taalla olevien vaihtarien kanssa kansalliset ruuat ja juomat -juhlaa. Tehtiin laskiaspullia ja minttuviinaa ja tarjottiin salmiakkia. Yhteensa taalla on reilu 20 vaihtaria, joista me ollaan ainoat eurooppalaiset. Muuta on latinalaisesta Amerikasta, Meksikosta, Perusta, Boliviasta ja Brasiliasta. Brassien kanssa olen paassyt puhumaan portugalia, mika on ollut kivaa.
Ollaan myos vahan shoppailtu. Uudet sandaalit, shortsit ja mintun variset farkut. Lisaksi kaytiin prekolumbiaanisen taiteen museossa. Eilen tavattiin taalla asuva muutama vuosi sitten valmisunut suomalainen laakari, ja varmaan mennaan ensi viikolla heille syomaan.
Viime sunnuntaina oltiin jatskilla (jatskit on taalla maukkaita ja tosi isoja suomalaisiin palloihin ja pehmiksiin verrattuna) puistossa. Kun yhtakkia kuultiin berimbaun aani. Siella oli capoeira-tyyppeja hengaamassa ja aloittelemassa rodaa. Menin juttelemaan ja jain kattomaan rodaa. Tutustuin muutamaan tyyppiin ja nyt olen ollut edellispaivana treenaamassa paikallisen Cordao de Ouro -ryhman kanssa (meidan ryhma suomessa) ja Capoeira Angola ryhman kanssa eilen. Molemmissa oli kivoja tyyppeja ja iloinen ja rento ilmapiiri. Tanaan ja huomenna aion myos menna treenaamaan. Jalat on sairaan kipeet, tuntuu se Afrikassa vietetty tauko kylla kaikissa lihaksissa :) Mutta capoeiraa on ollutkin ikava, ihanaa paasta treenaamaan!
Ensi viikonloppuna lahdetaan kaikki vaihtarit Valpraisoon ja Viña del Mariin viikonloppuretkelle ja ensi viikolla on meille ilmeisesti jarjestetty retki jollekin laheiselle viinitilalle, mmmm. Niin, taalla on ruokakaupissa isot hyllyt viinia, ja maukkaat chilelaiset viinit maksaa 1,5-3 eur/pullo. Kelpaa maistella viineja :)
Talo, missa asun on saman tyylinen kuin siella Brasseissa silloin. Korkea ja moderni. Ja pihalla uima-allas. En ole sita tosin viela testaillut :) Selvisi myos etta se mun host Barbara onkin jo erikoistunut sisatautien erikoislaakari... hups, pieni sekaannus.
Sairaalla aloitin viime viikon keskiviikkona. Menin etsimaan laakaria ja sihteeria, joiden nimet olin saanut, siita sairaalasta jonka Barbara mulle naytti. Ontuvalla espanjallani selvisi kuitenkin etta kyseiset ihmiset ei tyoskentele siina sairaalassa. Ja mut ohjattiin toiseen sairaalaan parin korttelin paahan. Siella ystavalliset turvamiehet selvitteli mun kanssa etta mista nama ihmiset voisi loytaa. Ja selvisi ettei ne tyoskentele siinakaan sairaalassa. Mut lahetettiin takaisin sairaalaan 1. Josta edelleen vakuutettiin etta ne on sairaalassa 2. Palasin toistamiseen sairaalaan 2, josta mut lahetettiin kysymaan psykiatrian ensiavusta parin korttelin paasta. Siella vihdoin yksi sihteeri tunnisti nimet, soitti muutaman puhelun ja selvisi, etta tama laakari ja sihteeri tyoskentelee aivan toisella puolella kaupunkia olevassa sairaalassa. Huoh, se oli aikamoinen aamu ja seikkailu. Olen kuitenkin aika tyytyvainen siihen, etta onnistuin selvittamaan asian espanjaksi.
Iltapaivalla lahdin tahan sairaalaan 3, jonka nmi on Salvador yhden paikallisen vaihto-tyypin kanssa. Siella mut liitettiin viimeisen vuoden opiskelijoiden ryhmaan, joilla on parhaillaan psykiatrian kliininen kurssi kaynnissa. Nyt olen sitten ollut naiden kolmen chilelaisen pojan kanssa opiskellut psykiatriaa. Vaikka enemman se on tainnut olla espanjan opiskelua. Kukaan opettaja ei nimittain puhu englantia. Onneksi 2 ryhmalaisista puhuu hyvaa englantia ja auttavat mua mielellaan.
Viime viikon aikana olen kuljeskellut iltapaivisin kaupungilla itsekseni ja taalla vaihdossa olevien suomalaisten kanssa. Yhdessa ollaan retkeilty kaupungissa oleville kukkuloille, joilta oli upeat nakymat kaupungin ylle. Perjantaina vietimme kaikkien taalla olevien vaihtarien kanssa kansalliset ruuat ja juomat -juhlaa. Tehtiin laskiaspullia ja minttuviinaa ja tarjottiin salmiakkia. Yhteensa taalla on reilu 20 vaihtaria, joista me ollaan ainoat eurooppalaiset. Muuta on latinalaisesta Amerikasta, Meksikosta, Perusta, Boliviasta ja Brasiliasta. Brassien kanssa olen paassyt puhumaan portugalia, mika on ollut kivaa.
Ollaan myos vahan shoppailtu. Uudet sandaalit, shortsit ja mintun variset farkut. Lisaksi kaytiin prekolumbiaanisen taiteen museossa. Eilen tavattiin taalla asuva muutama vuosi sitten valmisunut suomalainen laakari, ja varmaan mennaan ensi viikolla heille syomaan.
Viime sunnuntaina oltiin jatskilla (jatskit on taalla maukkaita ja tosi isoja suomalaisiin palloihin ja pehmiksiin verrattuna) puistossa. Kun yhtakkia kuultiin berimbaun aani. Siella oli capoeira-tyyppeja hengaamassa ja aloittelemassa rodaa. Menin juttelemaan ja jain kattomaan rodaa. Tutustuin muutamaan tyyppiin ja nyt olen ollut edellispaivana treenaamassa paikallisen Cordao de Ouro -ryhman kanssa (meidan ryhma suomessa) ja Capoeira Angola ryhman kanssa eilen. Molemmissa oli kivoja tyyppeja ja iloinen ja rento ilmapiiri. Tanaan ja huomenna aion myos menna treenaamaan. Jalat on sairaan kipeet, tuntuu se Afrikassa vietetty tauko kylla kaikissa lihaksissa :) Mutta capoeiraa on ollutkin ikava, ihanaa paasta treenaamaan!
Ensi viikonloppuna lahdetaan kaikki vaihtarit Valpraisoon ja Viña del Mariin viikonloppuretkelle ja ensi viikolla on meille ilmeisesti jarjestetty retki jollekin laheiselle viinitilalle, mmmm. Niin, taalla on ruokakaupissa isot hyllyt viinia, ja maukkaat chilelaiset viinit maksaa 1,5-3 eur/pullo. Kelpaa maistella viineja :)
tiistai 4. tammikuuta 2011
Aurinko laskee Andien taa...
... se varjaa horisontin punaisellaan.
Saavuin Chileen tanaan aamupaivalla. Lentomatka oli aavistuksen tuskainen, 14 tuntia paikallaan on vaan liikaa. Katsoin pari leffaa, kuuntelin musaa ja yritin nukkua. Mutta vaikka jalkatilaa olikin aika paljon, oli optimaalista asentoa vaikeeta loytaa ja niinpa nukkuminen oli sen mukaista. Kerran yolla havahduin ja katsoin ulos ikkunasta. Uskomaton tahtimeri loisti taivaalla. Tahtia oli niin paljon, olisin voinut luulla katsovani kaukoputkeen.
Perille paastya loysin oikean tiskin ja sain selvitettya mulle varatun taksin. Sujuvalla espanjalla... Lopuksi tuli viela kaiken kukkuraksi huudahdettua "medaasi", mika on kiitos twiksi (se Ghanassa puhuttu kieli). Vahva startti. Yllattavan paljon perus-turisti-puheesta kuitenkin pystyi ymmartamaan portugalin pohjalta. Paasin perille Chilen kotiin.
Ovella minua odotti Barbara, joka on jo muutama vuosi sitten valmistunut laakariksi. Barbaran asunto on noin 20 kerroksisen talon 14. kerroksessa. Pihalla on uima-allas ja talon edessa viihtyisan nakoinen ulko-alue. Asunnon parvekkeelta on upeat nakoalat kaupungin ylle. Katselin pilvetonta auringonlaskua andien ylle ja kaupungin valojen syttymista. Naytti upealta. Upeita vareja. Upeat vuoret. Upeat palmut ja kukkivat kadut.
Santiagosta ehdin saada ensisilmayksen jo tanaan taksimatkan aikana, seka kaydessamme sairaalalla Barbaran kanssa. Vaikuttaa kivalta paikalta. Vanhoja rakennuksia. Uusia rakennuksia. Palmuja. Vuoria. Puistoja ja viheralueita. Siistia. Metro. Kuulemma paljon kulttuuria (teatteria, musiikkia, nayttelyita). Tuli vahan eurooppalainen tunnelma. Joskin sitten kun katselee tarkemmin ja katselee ihmisia niin kylla kuitenkin on ihan selkea ero eurooppaan.
Vaikka kaupunki vaikuttaa kivuudessaan liian hyvalta, niin totta siita taitaa tehda se, etta englannilla taalla ei varmaan kovin hyvin parjaa. Kaikki alkavat automaattisesti kaupoissa ja muuallakin puhua espanjaa, vaikka selvasti nakee etten ole takalainen ja viimeistaan ilmeesta etten ymmarra kielta. Emantanikin englannintaidoista kertoo ehka se, etta koitan itse enemmin puhua hanelle espanjaa. Mika on tietty oppimisen kannalta mahtva juttu!
Etenkin nyt illalla kun Barbara lahti yovuoroon, koin onnistumisen hetkia kun sain leipaostokset tehtya muutamassa kaupassa espanjaksi ja juteltua toisten asiakkaiden kanssa niitanaita (nama pikkuletit tuntuu olevan ainakin tahan mennessa suosikkipuheenaihe :) Oli loistava fiilis kavella uusia katuja ja seutuja pitkin "kotiin" kassissa tuoretta leipaa ja sopivan kypsaa avokadoa illalliseksi. Ja asken viela paasin onnistumisen tunnelmiin, kun Barbara soitti tanne asunnon lankapuhelimeen, ja kavin ensimmaisen espanjankielisen puhelinkeskustelun. Paapiirteittain ymmarsin mista puhuttiin. Joitain yksityiskohtia jai viela hamaran peittoon (esim. se, mihin aikaan huomenna pitaisi lahtea sairaalalle ja herata :) Ja vastailin sujuvasti "si... , si.... , claro... claro que si".
Nyt illalla oli tarkoitus opiskella kielta, etta osaisin edes esitella iteani huomenna sujuvasti sairaalalla. No, kylla viela vahan ehtii!
Saavuin Chileen tanaan aamupaivalla. Lentomatka oli aavistuksen tuskainen, 14 tuntia paikallaan on vaan liikaa. Katsoin pari leffaa, kuuntelin musaa ja yritin nukkua. Mutta vaikka jalkatilaa olikin aika paljon, oli optimaalista asentoa vaikeeta loytaa ja niinpa nukkuminen oli sen mukaista. Kerran yolla havahduin ja katsoin ulos ikkunasta. Uskomaton tahtimeri loisti taivaalla. Tahtia oli niin paljon, olisin voinut luulla katsovani kaukoputkeen.
Perille paastya loysin oikean tiskin ja sain selvitettya mulle varatun taksin. Sujuvalla espanjalla... Lopuksi tuli viela kaiken kukkuraksi huudahdettua "medaasi", mika on kiitos twiksi (se Ghanassa puhuttu kieli). Vahva startti. Yllattavan paljon perus-turisti-puheesta kuitenkin pystyi ymmartamaan portugalin pohjalta. Paasin perille Chilen kotiin.
Ovella minua odotti Barbara, joka on jo muutama vuosi sitten valmistunut laakariksi. Barbaran asunto on noin 20 kerroksisen talon 14. kerroksessa. Pihalla on uima-allas ja talon edessa viihtyisan nakoinen ulko-alue. Asunnon parvekkeelta on upeat nakoalat kaupungin ylle. Katselin pilvetonta auringonlaskua andien ylle ja kaupungin valojen syttymista. Naytti upealta. Upeita vareja. Upeat vuoret. Upeat palmut ja kukkivat kadut.
Santiagosta ehdin saada ensisilmayksen jo tanaan taksimatkan aikana, seka kaydessamme sairaalalla Barbaran kanssa. Vaikuttaa kivalta paikalta. Vanhoja rakennuksia. Uusia rakennuksia. Palmuja. Vuoria. Puistoja ja viheralueita. Siistia. Metro. Kuulemma paljon kulttuuria (teatteria, musiikkia, nayttelyita). Tuli vahan eurooppalainen tunnelma. Joskin sitten kun katselee tarkemmin ja katselee ihmisia niin kylla kuitenkin on ihan selkea ero eurooppaan.
Vaikka kaupunki vaikuttaa kivuudessaan liian hyvalta, niin totta siita taitaa tehda se, etta englannilla taalla ei varmaan kovin hyvin parjaa. Kaikki alkavat automaattisesti kaupoissa ja muuallakin puhua espanjaa, vaikka selvasti nakee etten ole takalainen ja viimeistaan ilmeesta etten ymmarra kielta. Emantanikin englannintaidoista kertoo ehka se, etta koitan itse enemmin puhua hanelle espanjaa. Mika on tietty oppimisen kannalta mahtva juttu!
Etenkin nyt illalla kun Barbara lahti yovuoroon, koin onnistumisen hetkia kun sain leipaostokset tehtya muutamassa kaupassa espanjaksi ja juteltua toisten asiakkaiden kanssa niitanaita (nama pikkuletit tuntuu olevan ainakin tahan mennessa suosikkipuheenaihe :) Oli loistava fiilis kavella uusia katuja ja seutuja pitkin "kotiin" kassissa tuoretta leipaa ja sopivan kypsaa avokadoa illalliseksi. Ja asken viela paasin onnistumisen tunnelmiin, kun Barbara soitti tanne asunnon lankapuhelimeen, ja kavin ensimmaisen espanjankielisen puhelinkeskustelun. Paapiirteittain ymmarsin mista puhuttiin. Joitain yksityiskohtia jai viela hamaran peittoon (esim. se, mihin aikaan huomenna pitaisi lahtea sairaalalle ja herata :) Ja vastailin sujuvasti "si... , si.... , claro... claro que si".
Nyt illalla oli tarkoitus opiskella kielta, etta osaisin edes esitella iteani huomenna sujuvasti sairaalalla. No, kylla viela vahan ehtii!
perjantai 10. joulukuuta 2010
Sairaalaelamaa
Vaihto suoritettiin taalla Kumasin Komfo Anokye opetussairaalassa/yliopistosairaalassa. Ensi alkuun erinaisten kommahdysten ja byrokratian takia paastiin aloittamaan sairaalatyo viikko ja 2 paivaa myohassa. Eipa se tosin paljon menoa haitannut, vietettiin vain vapa-aikaa siihen asti.
Meidan piti olla infektiotautien osastolla. Mutta tanne paastyamme selvisi, ettei taalla ole erikseen infektiotauteja, sydantauteja, munuaistauteja, jne. vaan kaikki potilaat ovat sekaisin osastoilla. Potilaita hoitaa laakaritiimit, jonka maaraytyy sen mukaan mina paivana potilas on tullut paivystyksen kautta osastolle. Sairaala on iso. Nama sisatautiosastot olivat D-blokissa. Osastolla potilaat makasivat sangyissa vieri vieressa. Jos sankyja ei ollut tarpeeksi osa oli lattialla patjoilla. Sankyjen ymparilla ei ollut verhoja, seinista puhumattakaan.
Seurattiin muutaman paivan ajan yhta laakaria A-tiimista, mutta sitten paadyimme siihen, etta saamme tutkimusta varten potilasaineistoa paremmin kasaan toimimalla itsenaisesti. Siispa kiertelimme osastoja ja tutkimme potilaspapereita. Jokaisen kuumeisen potilaan kohdalla kerattiin tiedot, ja saatiin kasaan lopulta yli 40 potilastapausta syventavia opintoja varten!
Sairaalassa vastaan tuli monenlaisia kohtaloita. 13-vuotias poika, jolla krooninen skistosomiaasi (likaisesta vedesta saatava alkuelaintauti) on kehittanyt munuaistulehduksen, joka 3 kk hoidotta jatkuttuaan johti munuaisten vajaatoimintaan. Ja dialyysihoitoja ei taalla ole saatavilla. Saati siirtomunuaisleikkausta. Jollei ole tarpeeksi rahaa...
Tuntui jotenkin etta potilaista valittaminen ei ollut samanlaista kuin mihin on muualla tottunut. Ehka kuolema vaan on taalla niin paljon arkipaivaisempaa. Ensinnakin potilaskansioissa luki 'ei potilaille'. Kierrolla keskusteltiin akateemisista yksiyiskohdista potilaiden vierella sen sijaan, etta pohdittaisiin miten potilasta voiaan auttaa..
Meidan piti olla infektiotautien osastolla. Mutta tanne paastyamme selvisi, ettei taalla ole erikseen infektiotauteja, sydantauteja, munuaistauteja, jne. vaan kaikki potilaat ovat sekaisin osastoilla. Potilaita hoitaa laakaritiimit, jonka maaraytyy sen mukaan mina paivana potilas on tullut paivystyksen kautta osastolle. Sairaala on iso. Nama sisatautiosastot olivat D-blokissa. Osastolla potilaat makasivat sangyissa vieri vieressa. Jos sankyja ei ollut tarpeeksi osa oli lattialla patjoilla. Sankyjen ymparilla ei ollut verhoja, seinista puhumattakaan.
Seurattiin muutaman paivan ajan yhta laakaria A-tiimista, mutta sitten paadyimme siihen, etta saamme tutkimusta varten potilasaineistoa paremmin kasaan toimimalla itsenaisesti. Siispa kiertelimme osastoja ja tutkimme potilaspapereita. Jokaisen kuumeisen potilaan kohdalla kerattiin tiedot, ja saatiin kasaan lopulta yli 40 potilastapausta syventavia opintoja varten!
Sairaalassa vastaan tuli monenlaisia kohtaloita. 13-vuotias poika, jolla krooninen skistosomiaasi (likaisesta vedesta saatava alkuelaintauti) on kehittanyt munuaistulehduksen, joka 3 kk hoidotta jatkuttuaan johti munuaisten vajaatoimintaan. Ja dialyysihoitoja ei taalla ole saatavilla. Saati siirtomunuaisleikkausta. Jollei ole tarpeeksi rahaa...
Tuntui jotenkin etta potilaista valittaminen ei ollut samanlaista kuin mihin on muualla tottunut. Ehka kuolema vaan on taalla niin paljon arkipaivaisempaa. Ensinnakin potilaskansioissa luki 'ei potilaille'. Kierrolla keskusteltiin akateemisista yksiyiskohdista potilaiden vierella sen sijaan, etta pohdittaisiin miten potilasta voiaan auttaa..
tiistai 30. marraskuuta 2010
Kumasissa, Kumasissa
Kumasi on kiva paikka. Kaupunki on jonkin verran pienempi kuin Accra, ja keskusta helposti kaveltavissa lapi. Asuimme (ja asun edelleen) Komfo Anokye (laus. konfo anoichii) teaching hospitalin opiskelija-asuntoloissa, jotka on ihan keskustan tuntumassa ja sairaalan vieressa.
Sairaalan vierella on Bantama-niminen lahio, jonka kadut tayttyvat iltaisin muovituoleista, poydista ja ihmisista niiden ymparilla. Ihmiset istuvat kadun varrella ja musiikki pauhaa taysilla jokaisessa kadunvarsikuppilassa. Lisaksi katukeittioiden tuoksut tayttaa ilman. Katukeittiosta saa esim. 2 cedilla (1 eur) valtavan annoksen paistettua riisia kanalla tai ilman tai herkullisen voileivan jossa taytteena on salaattia, kananmunaa, papuja, ketsuppia, majoneesia, jne. Lisaksi kadulta saa mausteista jollof-riisia, uppopaistettua jamssia ja paikallisia herkkuja kuten kelewelea (paistetun ja murskatun ruokabanaanin ja maapahkinan sekoitusta), fufua, bankua, kenkea, paistettua kalaa, paistettua plantaania (=ruokabanaani) seka tietenkin popkornia, ananasta, banaania.
Bantama on sympaattinen paikka muutenkin kuin ilta-aikaan, silla siella on vanhoja ja enemman tai vahemman rapistuneita koloniaalis-tyyppisia taloja, joista osa on maalattu aivan upein varein: pinkkia, kirkkaan vihreaa, petroolin sinista. Paivasaikaan lapset leikkivat kaduilla, pojat pelaavat jalkapalloa ja kadunkulmissa naiset pitavat kojuja joissa myydaan kaikenlaista pikkuasiaa kotiin (kekseja, pesupulveria, vetta, leipaa, kananmunia, jne).
Lisaksi sairaalan vierella on Cultural Center, jonka ihanat aukeat nurmikkoalueet on hyva paikka rentoutua viltilla kirjan ja evaiden kanssa sairaalan jalkeen. Keskuksessa on myos putiikkeja, jonkinlainen museo, kuppila seka aina joukko koululaisia kotimatkalla. Paikallisille vaan ei ole oikein auennut kasite ulkona istuskelusta ja rentoutumisesta, ja joka kerta joku tulee asiaa ihmettelemaan.
Bantaman ja keskuksen valissa on huoltoasema, jonka kaupasta haemme lahes paivittain jotain, minka vuoksi huoltoaseman tyontekijat tuntee meidat nimelta. Erityisesti sinne vetaa groundnut cake eli pienet maapahkinasta tehdyt snacksit.
Kumasin keskustassa on ainakin opaskirjojen mukaan Lansi-Afrikan suurin torialue. En tieda pitaako tama vaite paikkaansa, mutta valtava torialue se kylla on. Hulinaa riittaa ja ihmisvirta on jatkuva ja katkeamaton. Torialueen hitti tahan mennessa on ollut nelja pitkaa kaytavallista taynna kojuja, joissa myydaan varikkaita kankaita. On kaiken varisia ja kuosisia upeita 'arkikankaita', batiikkikankaita, kimaltelevia ja varikkaita juhlakankaita, valko-mustia 'iloisten juhlien kankaita' (haihin, ristiaisiin, kihlajaisiin, jne) seka puna-mustia hautajaiskankaita. Kapeilla kaytavilla voi tata variloistoa ihmetella, mutta paata ei voi kallistella silla ohi kulkee jatkuvan ihmisvirran mukana myyjia, joilla on paidensa paalla kaikkea lihapaloista muoviastioihin. Kankaita onkin tullut jonkin verran ostettua ja tettettya vaatteiksi. Toivottavasti kaikki mahtuu rinkassa mukaan kotiin. Tai jos ei mahdu taytyy jattaa osa suomalaisista vaatteista tanne :)
Loysimme Suskin kanssa sattumalta sairaalan lahelta Bantamalta loistavan raatalin, joka on ommellut meille tayspitkat iltapuvut, pikkumustat, vapaamuotosemmat mekot ja puolihameen. Upeaa ja tarkkaa tyota, mekot oli ihan taydellisen istuvia, ja hintakaan ei ollut paata huimaava 8-10 cedia (4-5 eur) per tyo. Iltapukuja paastiinkin jo kayttamaan marraskuun puolivalissa, silla osallistuimme paikallisen laakisopikelijajarjeston vuosijuhla illalliselle, jonka pukeutumisteemana oli 'Contemporary African wear'.
Aivan sairaalan naapurissa on myos Kumasin elaintarha, jossa kavimme synttaripaivanani Suskin kanssa. Elaintarha oli aika iso ja elainten hakit enemman tai vahemman karuja. Nahtiin leijonia ruoka-aikaan, pahkasikoja, simpansseja ja apinoita, krokotiili, kaarmeita, kameleita. Suosikki taisi kuitenkin olla raivarin saanut simpanssi-isa, joka juoksi meidat nahtyaan ympari hakkia ovia paiskoen ja lopulta muutaman juoksukierroksen jalkeen pysahtyi meidan kohdalle, avasi suunsa ja paasti valtavan purskauksen nestetta meidan paalle. Jotain syljen ja oksennuksen valimaastosta.
Sairaalan vierella on Bantama-niminen lahio, jonka kadut tayttyvat iltaisin muovituoleista, poydista ja ihmisista niiden ymparilla. Ihmiset istuvat kadun varrella ja musiikki pauhaa taysilla jokaisessa kadunvarsikuppilassa. Lisaksi katukeittioiden tuoksut tayttaa ilman. Katukeittiosta saa esim. 2 cedilla (1 eur) valtavan annoksen paistettua riisia kanalla tai ilman tai herkullisen voileivan jossa taytteena on salaattia, kananmunaa, papuja, ketsuppia, majoneesia, jne. Lisaksi kadulta saa mausteista jollof-riisia, uppopaistettua jamssia ja paikallisia herkkuja kuten kelewelea (paistetun ja murskatun ruokabanaanin ja maapahkinan sekoitusta), fufua, bankua, kenkea, paistettua kalaa, paistettua plantaania (=ruokabanaani) seka tietenkin popkornia, ananasta, banaania.
Bantama on sympaattinen paikka muutenkin kuin ilta-aikaan, silla siella on vanhoja ja enemman tai vahemman rapistuneita koloniaalis-tyyppisia taloja, joista osa on maalattu aivan upein varein: pinkkia, kirkkaan vihreaa, petroolin sinista. Paivasaikaan lapset leikkivat kaduilla, pojat pelaavat jalkapalloa ja kadunkulmissa naiset pitavat kojuja joissa myydaan kaikenlaista pikkuasiaa kotiin (kekseja, pesupulveria, vetta, leipaa, kananmunia, jne).
Lisaksi sairaalan vierella on Cultural Center, jonka ihanat aukeat nurmikkoalueet on hyva paikka rentoutua viltilla kirjan ja evaiden kanssa sairaalan jalkeen. Keskuksessa on myos putiikkeja, jonkinlainen museo, kuppila seka aina joukko koululaisia kotimatkalla. Paikallisille vaan ei ole oikein auennut kasite ulkona istuskelusta ja rentoutumisesta, ja joka kerta joku tulee asiaa ihmettelemaan.
Bantaman ja keskuksen valissa on huoltoasema, jonka kaupasta haemme lahes paivittain jotain, minka vuoksi huoltoaseman tyontekijat tuntee meidat nimelta. Erityisesti sinne vetaa groundnut cake eli pienet maapahkinasta tehdyt snacksit.
Kumasin keskustassa on ainakin opaskirjojen mukaan Lansi-Afrikan suurin torialue. En tieda pitaako tama vaite paikkaansa, mutta valtava torialue se kylla on. Hulinaa riittaa ja ihmisvirta on jatkuva ja katkeamaton. Torialueen hitti tahan mennessa on ollut nelja pitkaa kaytavallista taynna kojuja, joissa myydaan varikkaita kankaita. On kaiken varisia ja kuosisia upeita 'arkikankaita', batiikkikankaita, kimaltelevia ja varikkaita juhlakankaita, valko-mustia 'iloisten juhlien kankaita' (haihin, ristiaisiin, kihlajaisiin, jne) seka puna-mustia hautajaiskankaita. Kapeilla kaytavilla voi tata variloistoa ihmetella, mutta paata ei voi kallistella silla ohi kulkee jatkuvan ihmisvirran mukana myyjia, joilla on paidensa paalla kaikkea lihapaloista muoviastioihin. Kankaita onkin tullut jonkin verran ostettua ja tettettya vaatteiksi. Toivottavasti kaikki mahtuu rinkassa mukaan kotiin. Tai jos ei mahdu taytyy jattaa osa suomalaisista vaatteista tanne :)
Loysimme Suskin kanssa sattumalta sairaalan lahelta Bantamalta loistavan raatalin, joka on ommellut meille tayspitkat iltapuvut, pikkumustat, vapaamuotosemmat mekot ja puolihameen. Upeaa ja tarkkaa tyota, mekot oli ihan taydellisen istuvia, ja hintakaan ei ollut paata huimaava 8-10 cedia (4-5 eur) per tyo. Iltapukuja paastiinkin jo kayttamaan marraskuun puolivalissa, silla osallistuimme paikallisen laakisopikelijajarjeston vuosijuhla illalliselle, jonka pukeutumisteemana oli 'Contemporary African wear'.
Aivan sairaalan naapurissa on myos Kumasin elaintarha, jossa kavimme synttaripaivanani Suskin kanssa. Elaintarha oli aika iso ja elainten hakit enemman tai vahemman karuja. Nahtiin leijonia ruoka-aikaan, pahkasikoja, simpansseja ja apinoita, krokotiili, kaarmeita, kameleita. Suosikki taisi kuitenkin olla raivarin saanut simpanssi-isa, joka juoksi meidat nahtyaan ympari hakkia ovia paiskoen ja lopulta muutaman juoksukierroksen jalkeen pysahtyi meidan kohdalle, avasi suunsa ja paasti valtavan purskauksen nestetta meidan paalle. Jotain syljen ja oksennuksen valimaastosta.
lauantai 27. marraskuuta 2010
7 viikkoa Afrikassa...
... on sujunut yhdessa hujauksessa. Paljon on tapahtunut, paljon saanut nahda ja kokea. Vaihto on nyt ohi ja viela 2,5 viikkoa lomailua ja reissailua.
Iidun kanssa valloitimme Ghana lansirannikkoa. Vietimme muutaman hikisen paiva Accrassa, jossa ikimuistoista oli parin tunnin trotromatkat lahiosta keskustaan, ostoskeskukseen ja takaisin lahioon ruuhka-aikaan, jolloin ihmiset koittavat kiiveta viela liikkeella oleviin trotroihin oven raoista ja ikkunoista toistensa yli. Trotrot ovat siis paikallinen kulkuvaline. Ne ovat pakettiautojo, joihin on laitettu penkkeja niin etta yhteen mahtuu kyytiin n. 15 ihmista polvet suussa. Tavarat survotaan auton takaosaan, jonka ovet eivat yleensa mahdu kiinni, vaan ne kiinnitetaan narulla. Matkat maksavat 0,3-1 cedia (2 cedia = n. 1 euro). Trotrot lahtevat sitten kun ne ovat taynna ihmisia, mitaan tarkempia aikatauluja niille ei ole olemassa.
Accra oli suuri, taynna ihmisia ja hulinaa, liikennetta ja ruuhkia valtavasti. Ruuhkiin syyna on ilmeisesti huonosti toimiva julkinen liikenne ja suuret etaisyydet, minka vuoksi monilla on oma auto, jos varallisuus riittaa. Mitaan erityisen vanhaa ja kaunista emme Accran keskustassa nahneet. Botwe down - lahio, jossa asuimme oli mukava, silla se tuntui enemman pienelta kylalta kuin Accralta. Accrassa asuimme kaverin kaverini jarjestamassa majoituksessa laaketieteellisen tutkimuskeskuksen yhden tyontekijan talon piha-rakennuksessa. Perhe oli oikein mukava, 2 pikkupoikaa joiden kanssa leikin yhden illan Iidun lahdon jalkeen.
Accrasta suuntasimme kohti Cape Coastia, jossa vietimme vajaan viikon. Cape coast oli hurmaava kaupunki. Pienempi ja hallittava, vahan myos vanhoja siirtomaa-aikaisia rakennuksia. Kalan hajua ja varikkaita kalastajaveneita. Yksi paiva vietettiin tekemalla retki sademetsaan Kakum-luonnonpuistoon. Siella kavelimme riippusiltoja pitkin sademetsan paalla ja tehtin parintunnin opastettu kavely metsassa. Melkeen nahtiin tarantella ja python. Seka valtavan isoja puita ja otokoita. Samana paivana osallistuttiin myos rummutus- ja tanssitunnille 2 amerikkalaisen tyton kanssa. Oli oikeen kivaa ja Iidu sai ihan erityisia faneja ;) Cape coastista tehtiin myos retki laheiseen Elmina-nimiseen kaupunkiin, joka oli myoskin varikas ja kaunis kalastajakaupunki. Viikonloppuna vietettiin paiva rannalla uiskennellen, rummutellen ja elamasta nautiskellen.
Seuraavaksi suuntasimme bussilla Takoradi-nimiseen kaupunkiin. Takoradista taistelimme tiemme taksilla Akwidaa nimiseen kylaan, jonka lahella rannalla vietimme viikon Green Turtle nimisessa eko-lodgessa. Asuimme 3 erilaisessa bungalowissa nukahtaen ja heraten aaltojen huminaan ja kaskaiden siritykseen. Ranta oli todella kaunis, paratiisin omainen! Mutta hyvin eristyksessa laheisista kylista ja paikallisista ihmisista. Virtaus ja aallot oli sen verran kovia etta varsinaisesti uimista ei pytynyt harrastamaan, mutta aallokossa leikittiin ja rannalla maattiin. Tanne Guinean lahden rannikolle tulee talven aikana meriklpikonnia munimaan, ja yhtena iltana lahdimme hostellin jarjestamalle kilpikonnan bongaus retkelle. Silloin ei tosin tullut yhtaan kilpikonnaa vastaan. Kavimme myos hostellin kautta jarjestetylla kanoottiretkella magroverameikossa. Maisemat ja luonto oli huimia, jalleen! Green Turtlesta lahdimme Busua nimiseen rantakylaan, joka taisi varastaa sydamemme. Kaunis ranta, mutta valittomasti kalastajakyla ymparilla. Vahemman aaltoja ja virtausta ja surffikauppa, josta otimme surffitunnin ja lautavuokran. Ja yhden aamupaivan vietimme kampaajalla istuen. Tuloksena hienot paikalliset hiukset! :)
Busuan jalkeen olikin aika palata Accraan saattamaan Iidua kentalle ja kotiin. Vietin Accrassa muutaman paivan, silla oli hoidettavana viisumibyrokratiaa. Sitten lahdin Accran lahella olevaan ranta/kalastajakylaan Kokrobiteen, joka myos otti paikkansa sydamestani. Asuin hostellissa ihan rannalla, jossa tyontekijat oli todella mukavia ja ystavallisia. Reggae soi ja rannalla rastafarit myi helmia. Beads (paikallistyyliset varikkaat lasihelmet) on taalla iso (turisti)-juttu, ne on kauniita ja niita o myynnissa lahes kaikkialla. Hengailimme paivat pitkat tyontekijoiden ja yhden amerikkalaisen matkailijan kanssa. Paadyin rumputunnille, joka olikin loppujen lopuksi rummuttelu-jami-sessio burkinafasolaisten perkussionistien kanssa. Se oli mahtavaa :) Sen jalkeen otin viela muutama rumputunnin. Rannalla jonglooraus heratti jalleen paikallisissa lapsissa innostusta ja sain aina uusia pikku-ystavia jos vaan pallot oli mukana. Lokokuun lopussa Susanna saapui Ghanaan, ja vietimme viela viikonlopun Kokrobitessa rannasta ja auringosta nautiskellen.
Kokrobitesta tulimme Kumasiin, ja vietimme ikimuistoisen paivan busseissa (14 tuntia 5 tunnin sijaan). Ensin sateiden jalkeen ruuhkat Accrasta pois olivat niin kovat etta vietimme pari tuntia jonossa, jonka jalkeen bussi mateli pomppuista tieta, lopulta hajoten matkan varrelle kun kello oli jo yli 23 illalla. Mutta niinkuin taalla aina, niin nytkin kaikki ratkeaa. Odottelimme muutaman tovin ja kohta paasimme toisen bussin kyydissa jatkamaan matkaa Kumasiin.
Iidun kanssa valloitimme Ghana lansirannikkoa. Vietimme muutaman hikisen paiva Accrassa, jossa ikimuistoista oli parin tunnin trotromatkat lahiosta keskustaan, ostoskeskukseen ja takaisin lahioon ruuhka-aikaan, jolloin ihmiset koittavat kiiveta viela liikkeella oleviin trotroihin oven raoista ja ikkunoista toistensa yli. Trotrot ovat siis paikallinen kulkuvaline. Ne ovat pakettiautojo, joihin on laitettu penkkeja niin etta yhteen mahtuu kyytiin n. 15 ihmista polvet suussa. Tavarat survotaan auton takaosaan, jonka ovet eivat yleensa mahdu kiinni, vaan ne kiinnitetaan narulla. Matkat maksavat 0,3-1 cedia (2 cedia = n. 1 euro). Trotrot lahtevat sitten kun ne ovat taynna ihmisia, mitaan tarkempia aikatauluja niille ei ole olemassa.
Accra oli suuri, taynna ihmisia ja hulinaa, liikennetta ja ruuhkia valtavasti. Ruuhkiin syyna on ilmeisesti huonosti toimiva julkinen liikenne ja suuret etaisyydet, minka vuoksi monilla on oma auto, jos varallisuus riittaa. Mitaan erityisen vanhaa ja kaunista emme Accran keskustassa nahneet. Botwe down - lahio, jossa asuimme oli mukava, silla se tuntui enemman pienelta kylalta kuin Accralta. Accrassa asuimme kaverin kaverini jarjestamassa majoituksessa laaketieteellisen tutkimuskeskuksen yhden tyontekijan talon piha-rakennuksessa. Perhe oli oikein mukava, 2 pikkupoikaa joiden kanssa leikin yhden illan Iidun lahdon jalkeen.
Accrasta suuntasimme kohti Cape Coastia, jossa vietimme vajaan viikon. Cape coast oli hurmaava kaupunki. Pienempi ja hallittava, vahan myos vanhoja siirtomaa-aikaisia rakennuksia. Kalan hajua ja varikkaita kalastajaveneita. Yksi paiva vietettiin tekemalla retki sademetsaan Kakum-luonnonpuistoon. Siella kavelimme riippusiltoja pitkin sademetsan paalla ja tehtin parintunnin opastettu kavely metsassa. Melkeen nahtiin tarantella ja python. Seka valtavan isoja puita ja otokoita. Samana paivana osallistuttiin myos rummutus- ja tanssitunnille 2 amerikkalaisen tyton kanssa. Oli oikeen kivaa ja Iidu sai ihan erityisia faneja ;) Cape coastista tehtiin myos retki laheiseen Elmina-nimiseen kaupunkiin, joka oli myoskin varikas ja kaunis kalastajakaupunki. Viikonloppuna vietettiin paiva rannalla uiskennellen, rummutellen ja elamasta nautiskellen.
Seuraavaksi suuntasimme bussilla Takoradi-nimiseen kaupunkiin. Takoradista taistelimme tiemme taksilla Akwidaa nimiseen kylaan, jonka lahella rannalla vietimme viikon Green Turtle nimisessa eko-lodgessa. Asuimme 3 erilaisessa bungalowissa nukahtaen ja heraten aaltojen huminaan ja kaskaiden siritykseen. Ranta oli todella kaunis, paratiisin omainen! Mutta hyvin eristyksessa laheisista kylista ja paikallisista ihmisista. Virtaus ja aallot oli sen verran kovia etta varsinaisesti uimista ei pytynyt harrastamaan, mutta aallokossa leikittiin ja rannalla maattiin. Tanne Guinean lahden rannikolle tulee talven aikana meriklpikonnia munimaan, ja yhtena iltana lahdimme hostellin jarjestamalle kilpikonnan bongaus retkelle. Silloin ei tosin tullut yhtaan kilpikonnaa vastaan. Kavimme myos hostellin kautta jarjestetylla kanoottiretkella magroverameikossa. Maisemat ja luonto oli huimia, jalleen! Green Turtlesta lahdimme Busua nimiseen rantakylaan, joka taisi varastaa sydamemme. Kaunis ranta, mutta valittomasti kalastajakyla ymparilla. Vahemman aaltoja ja virtausta ja surffikauppa, josta otimme surffitunnin ja lautavuokran. Ja yhden aamupaivan vietimme kampaajalla istuen. Tuloksena hienot paikalliset hiukset! :)
Busuan jalkeen olikin aika palata Accraan saattamaan Iidua kentalle ja kotiin. Vietin Accrassa muutaman paivan, silla oli hoidettavana viisumibyrokratiaa. Sitten lahdin Accran lahella olevaan ranta/kalastajakylaan Kokrobiteen, joka myos otti paikkansa sydamestani. Asuin hostellissa ihan rannalla, jossa tyontekijat oli todella mukavia ja ystavallisia. Reggae soi ja rannalla rastafarit myi helmia. Beads (paikallistyyliset varikkaat lasihelmet) on taalla iso (turisti)-juttu, ne on kauniita ja niita o myynnissa lahes kaikkialla. Hengailimme paivat pitkat tyontekijoiden ja yhden amerikkalaisen matkailijan kanssa. Paadyin rumputunnille, joka olikin loppujen lopuksi rummuttelu-jami-sessio burkinafasolaisten perkussionistien kanssa. Se oli mahtavaa :) Sen jalkeen otin viela muutama rumputunnin. Rannalla jonglooraus heratti jalleen paikallisissa lapsissa innostusta ja sain aina uusia pikku-ystavia jos vaan pallot oli mukana. Lokokuun lopussa Susanna saapui Ghanaan, ja vietimme viela viikonlopun Kokrobitessa rannasta ja auringosta nautiskellen.
Kokrobitesta tulimme Kumasiin, ja vietimme ikimuistoisen paivan busseissa (14 tuntia 5 tunnin sijaan). Ensin sateiden jalkeen ruuhkat Accrasta pois olivat niin kovat etta vietimme pari tuntia jonossa, jonka jalkeen bussi mateli pomppuista tieta, lopulta hajoten matkan varrelle kun kello oli jo yli 23 illalla. Mutta niinkuin taalla aina, niin nytkin kaikki ratkeaa. Odottelimme muutaman tovin ja kohta paasimme toisen bussin kyydissa jatkamaan matkaa Kumasiin.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Terveiset taalta paivantasaajalta
Taalla sita ollaan Ghanassa, parhaillaan Accrassa, ostoskeskuksen nettikahvilassa. Iidun kanssa kierreltiin Ghanan lansirannikkoa pari viikkoa, ja ensi viikolla suuntaamme vaihdon perassa Kumasiin. Enemman on ehtinyt nahda, tehda, kokea ja pohdiskella kuin mita puolen tunnin nettiajalla ehtii kirjoittaa.
Tahan mennessa ihanaa on ollut. Aurinkoa. Merta. Uimista. Surffausta. Maukasta ruokaa. Sademetsaa. Mangrove-rameikkoa. Palmuisia maisemia ja punaista maata silman kantamattomiin. Sileaa ja karkeaa hiekkaa hiuspohjassa, uikkareissa, rinkassa ja kaikkialla. Ystavallisyytta. Hikea. Vareja ja savyja. Rummuttelua. Jongloorausta rannalla. Paljon katseita ja huutoja. Lapsia. Hymyja ja iloa. Loputtomasti autoja Accrassa. Limailua. Puutetta. Selviytymista. Tinkimista ja tiukkoja uudelleen neuvotteluja hinnoista kesken taksimatkojen. Liskoja. Suihku banaanipuun alla. Pari torakkaa. Pari hyttysen puremaa. Rusketusrajoja ja punaista ihoa. Litroittain vetta ja vahan vahemman paikallista olutta. Pikkukierteita hiuksissa. Kohtaamisia ihmisten kanssa, joille Finland ei merkitse mitaan ja 100 km matka on pitka. "Obruni" (valkoinen) huutoja lapsilta kaduilla.
Huomenna koitan lahtea Kokrobiteen, joka on pienempi paikka Accran lahella. Sielta palaan Accraan viimeistaan lauantaina, ja sunnuntaina suuntamme Kumasiin.
Puhelimessa mulla on enimmakseen takalainen sim-kortti, jonka numero on ainakin aidilla, iskalla ja idalla, jos tulee tarve!
Aurinkoa ja lampoa! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)