Viime viikon lauantaina lähdettiin Dar es Salamista kenttäjaksolle Morogoro-nimiseen sisämaan kaupunkiin. Morogorosta tuli jollakin tavalla mieleen Kumasi. Pääkaupunkia pienempi, kaikkialle pääsee helposti liikkumaan jalan, sisämaan kuumeempi ja kuivempi ilma. Maisemat Morogorossa olivat kertakaikkisen upeat sillä ympärillä oli Uluguru-nimiset vuoret, joiden huippujen yli kulki sumeita kosteuden pilvimassoja ja rinteillä auringonlaskua ennen valon ja varjon vaihtelu.
Valo on täällä uskomattoman kaunis iltapäivän lopulla, ennen kuin aurinko alkaa laskea. Kaikki on pehmeää, kellertävän oranssin sävyissä ja ilmassa erottuvat pölyhiukkaset. Auringon laskiessa pehmetä sävyt alkavat taittaa punaiseen ja horisonttiin piirtyy havaijipaidan maisemat.
Morogorossa nautiskeltiin markkina-alueella kävelystä, tuoksuista ja esineistä, hedelmien ja kankaiden väreistä. Kaunis hetki kun olimme ostamassa kaverini kanssa luonaaksi muutaman mangon, avokadon ja tomaatin, ja paikalliset hedelmämyyjät eivät puhu lainkaan englantia. Kaikki tietämänäni swahilin fraasit ovat käytössä. Ja kaikki naapuritiskienkin myyjät vain tikahtuvat nauruun.
Ruuista kerroin vähän viime kirjoituksessa, mutta hedelmätkin ansaitsevat maininnan. Mangoja. Banaaneja. Papaijoja. Ananaksia. Avokadoja. Ja niin monia, joiden nimiä en edes tiedä.
Sunnuntaina tehtiin kävelyretki vuorelle. Kiivettiin noin 1000 metrin korkeuteen, jossa on paikallisen yliopiston ylläpitämä tila ja jonkinlainen maja. Maja oli alupitäen saksalaisten 1900-luvun alussa rakentama vapaa-ajan huvila. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita. Matkan varrella nähtiin upeita vihreän sävyjä, punaista maata, uskomattoman jyrkät rinteet täynnä viljelyksiä. Paikalliset kylät siellä väleissä, paikoissa joihin ei autolla pääse ja kävellen on pitkä ylämäki. Lisäksi vuohia ja perhosia. Oli pilvinen ja sateinen päivä, joten kiipeäminen oli mukavaa, ja tuli jopa suorastaan kylmä kun päästiin perille ja kaikki vaatteet olivat märkinä. Perillä juotiin vuoristovedestä keitettyä teetä, näin kahvipensaan kypsine marjoineen ja maistelimme suoraan maasta kaivettuja makeita porkkanoita. Kun palasimme takaisin oli olo kiitollisen euforinen.
Maanantaina kävimme iltapäivällä katsomassa maasai-heimon karjatilaa ja tutustumassa maasaiden elämäntyyliin. Todella mielenkiintoista. Maasai-heimolla on aivan oma kielensä ja kulttuurinsa ja se on pysynyt erillään muusta. Maasait ovat ulkonäöltäänkin erilaisia kuin muut ja kaupungissakin näkee heitä perinteisiin asuihin pukeutuneina. Maasait ovat vaeltavaa kansaa, joille karjanhoito on tärkeässä asemassa. Täytyy koittaa etsiä vielä artikkeleja masai-heimon kulttuuriin liittyvistä asioista, esim. terveyskäsityksistä.
Tiistaina oli reissun tähän mennessä henkeäsalpaavin päivä. Aamuviideltä vielä pimeän aikaan lähdimme safarille Mikumin luonnonpuistoon. Bussimatkan aikaan ja juuri kun olimme saapuneet luonnonpuistoon, aurinko nousi kauniisti upeine väreineen vuorten takaa. Se taisi muuten olla ensimmäinen Afrikassa näkemäni auringonnousu. Jo ennen kuin olimme päässeet kunnolla sisään luonnonpuistoon näimme jo bussin ikkunasta tien vierellä kirahvin syömässä puun lehtiä. Siinä se seisoi ja katseli bussiamme kohti. Uljaana ja kauniina. Alkoi itkettämään. Myöhemmin näimme lisää kirahveja, norsuja, vesipuhveleita, pahkasikoja, virtahepoja, krokotiileja, lintuja, gaselleja sekä vielä paviaanin. Aivan uskomatonta ja lähestulkoon tajunnanräjäyttävää, nähdä noita eläimiä oikeasti omassa elinympäristössään! Jo pelkkä savanni oli mielettömän kaunista erilaisissa värisävyissään ja laakeudessaan. Huh! Suunnitelmissa on mennä reissun lopuksi vielä Tansanian pohjoisosiin Ngorongoron luonnonsuojeualueelle safarille, siellä pitäisi olla mahdollista nähdä myös leijonia. Kyllä tämä luonto on täällä niin uskomatonta, että täytyy käyttää mahdollisuus ja tilausuus hyväksi.
Luonnonpuiston vierailu herätti paljon ajatuksia. Juttelin eläinlääkäriopiskelijakollegan kanssa, joka kertoi lisää märehtijöistä. Kuulosti uskomattomalta se miten savannien suuret märehtijät syövät jokainen samoista kasveista eri osia ja vain sopivasti, jolloin ravintoa riittää kaikille. Siinä olisi meidänkin lajillamme evoluution paikka.
Valo on täällä uskomattoman kaunis iltapäivän lopulla, ennen kuin aurinko alkaa laskea. Kaikki on pehmeää, kellertävän oranssin sävyissä ja ilmassa erottuvat pölyhiukkaset. Auringon laskiessa pehmetä sävyt alkavat taittaa punaiseen ja horisonttiin piirtyy havaijipaidan maisemat.
Morogorossa nautiskeltiin markkina-alueella kävelystä, tuoksuista ja esineistä, hedelmien ja kankaiden väreistä. Kaunis hetki kun olimme ostamassa kaverini kanssa luonaaksi muutaman mangon, avokadon ja tomaatin, ja paikalliset hedelmämyyjät eivät puhu lainkaan englantia. Kaikki tietämänäni swahilin fraasit ovat käytössä. Ja kaikki naapuritiskienkin myyjät vain tikahtuvat nauruun.
Ruuista kerroin vähän viime kirjoituksessa, mutta hedelmätkin ansaitsevat maininnan. Mangoja. Banaaneja. Papaijoja. Ananaksia. Avokadoja. Ja niin monia, joiden nimiä en edes tiedä.
Sunnuntaina tehtiin kävelyretki vuorelle. Kiivettiin noin 1000 metrin korkeuteen, jossa on paikallisen yliopiston ylläpitämä tila ja jonkinlainen maja. Maja oli alupitäen saksalaisten 1900-luvun alussa rakentama vapaa-ajan huvila. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita. Matkan varrella nähtiin upeita vihreän sävyjä, punaista maata, uskomattoman jyrkät rinteet täynnä viljelyksiä. Paikalliset kylät siellä väleissä, paikoissa joihin ei autolla pääse ja kävellen on pitkä ylämäki. Lisäksi vuohia ja perhosia. Oli pilvinen ja sateinen päivä, joten kiipeäminen oli mukavaa, ja tuli jopa suorastaan kylmä kun päästiin perille ja kaikki vaatteet olivat märkinä. Perillä juotiin vuoristovedestä keitettyä teetä, näin kahvipensaan kypsine marjoineen ja maistelimme suoraan maasta kaivettuja makeita porkkanoita. Kun palasimme takaisin oli olo kiitollisen euforinen.
Maanantaina kävimme iltapäivällä katsomassa maasai-heimon karjatilaa ja tutustumassa maasaiden elämäntyyliin. Todella mielenkiintoista. Maasai-heimolla on aivan oma kielensä ja kulttuurinsa ja se on pysynyt erillään muusta. Maasait ovat ulkonäöltäänkin erilaisia kuin muut ja kaupungissakin näkee heitä perinteisiin asuihin pukeutuneina. Maasait ovat vaeltavaa kansaa, joille karjanhoito on tärkeässä asemassa. Täytyy koittaa etsiä vielä artikkeleja masai-heimon kulttuuriin liittyvistä asioista, esim. terveyskäsityksistä.
Tiistaina oli reissun tähän mennessä henkeäsalpaavin päivä. Aamuviideltä vielä pimeän aikaan lähdimme safarille Mikumin luonnonpuistoon. Bussimatkan aikaan ja juuri kun olimme saapuneet luonnonpuistoon, aurinko nousi kauniisti upeine väreineen vuorten takaa. Se taisi muuten olla ensimmäinen Afrikassa näkemäni auringonnousu. Jo ennen kuin olimme päässeet kunnolla sisään luonnonpuistoon näimme jo bussin ikkunasta tien vierellä kirahvin syömässä puun lehtiä. Siinä se seisoi ja katseli bussiamme kohti. Uljaana ja kauniina. Alkoi itkettämään. Myöhemmin näimme lisää kirahveja, norsuja, vesipuhveleita, pahkasikoja, virtahepoja, krokotiileja, lintuja, gaselleja sekä vielä paviaanin. Aivan uskomatonta ja lähestulkoon tajunnanräjäyttävää, nähdä noita eläimiä oikeasti omassa elinympäristössään! Jo pelkkä savanni oli mielettömän kaunista erilaisissa värisävyissään ja laakeudessaan. Huh! Suunnitelmissa on mennä reissun lopuksi vielä Tansanian pohjoisosiin Ngorongoron luonnonsuojeualueelle safarille, siellä pitäisi olla mahdollista nähdä myös leijonia. Kyllä tämä luonto on täällä niin uskomatonta, että täytyy käyttää mahdollisuus ja tilausuus hyväksi.
Luonnonpuiston vierailu herätti paljon ajatuksia. Juttelin eläinlääkäriopiskelijakollegan kanssa, joka kertoi lisää märehtijöistä. Kuulosti uskomattomalta se miten savannien suuret märehtijät syövät jokainen samoista kasveista eri osia ja vain sopivasti, jolloin ravintoa riittää kaikille. Siinä olisi meidänkin lajillamme evoluution paikka.
Kiva lukea matkaraporttia...
VastaaPoista